Sari Vääränen ja Ville-Petteri Saarela hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan mestarit

Sari Vääränen vei nimiinsä keskimatkan SM-kultaa. Kuva: Timo Saarinen

Sari Vääränen vei nimiinsä keskimatkan SM-kultaa. Kuva: Timo Saarinen

Aurinkoisessa pakkassäässä käydyssä kilpailussa olosuhteet olivat erinomaiset, kun edellisenä viikonloppuna satanut lumi auttoi järjestäjiä luomaan hyvän uraston Aakonvuoren maastoon.

Hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan miesten 10,9 kilometrin kilpailussa ylivoimaiseen voittoon sujutteli koko joukon viimeisenä startannut Keminmaan Urheilijoiden Ville-Petteri Saarela ennen SK Pohjantähden Samuli Schroderusta, joka otti jo helmikuun alussa takaa-ajon SM-kullan Kontiolahdella. Kärkikaksikon välille eroa syntyi lähes puolitoista minuuttia.

- Suoritus oli aika heikko ja virheitä tuli. Edellisen viikon maailmancupin kisat painoivat selkeästi elimistössä. Yleensä kun fyysinen vire on heikko, se heijastuu myös suunnistukseen. Rata ja urat olivat hyvät, eikä kisa mennyt pelkäksi oikomiseksi, summasi Saarelan kultasuorituksensa tiedotteessa.

Miesten sarjan pronssille ylsi Kymin Suunnistajia edustava nuori Aapo Viippola, joka jäi kultamitalistille 1.46 minuuttia. Osa maailmancupissa mukana olleista miehistä jätti SM-keskimatkan väliin keskittyen jo tuleviin EM-kisoihin Venäjällä.

SaarelaVPkuvatimosaarinenVille-Petteri Saarela tuuletti mestaruutta. Kuva: Timo Saarinen

Vääränen yllätti naisissa

Naisten keskimatkan radalla oli mittaa 8,2 kilometriä ja kärkikolmikko mahtui lopulta 32 sekunnin sisään. Voittajaksi nousi jopa yllättäen Kouvolan Suunnistajien kokenut Sari Vääränen.

- Olihan tämä mestaruus iloinen yllätys, mutta selkeää toteutusta tarjonnut rata sopi minulle ja etenin tänään turhaa hosumista välttäen. Se oli hyvä taktiikka ja kun hiihtokin kulki, niin mukavaa kisata hyvissä olosuhteissa. Upea auringonpaiste kruunasi kisan, sanaili erittäin iloinen mestari Vääränen.

Hopeamitalille suunnisti Lounais-Hämeen Rastin Salla Koskela häviten mestaruuden 21 sekunnilla. Kisan kolmanneksi sijoittui vahvaa Kouvolan Suunnistajien panosta täydentäen Tuuli Suutari, jolla eroa kärkeen syntyi 32 sekuntia.

SM-viikonloppu Haapavedellä jatkuu sunnuntaina viestikilpailuilla.

Tulokset


Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri