Dopingtestejä ei voi nyt tehdä kilpailuissa, mutta suojavarusteisiin pukeutunut testaaja saattaa soittaa urheilijan ovikelloa

Kuvituskuva. Kuva: NordicFocus

Kuvituskuva. Kuva: NordicFocus

Kansallinen ja kansainvälinen kilpaurheilutoiminta on nyt lähes kokonaan pysähdyksissä koronaviruksen takia, joten tämä luo rajoituksia myös dopingtestaukseen.

Suuria testitapahtumia ei ole, mutta Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin mukaan kilpailun ulkopuolisia testejä voidaan toteuttaa viranomaisten ohjeistuksia noudattaen.

– Vaikka testimäärä hetkellisesti vähenisi, on hyvä muistaa, että dopingvalvonta on kestävyyslaji. Testaus on vain yksi osa valvontaa. Käytössä on myös muita keinoja, kuten tutkinnalliset menetelmät sekä vuosia kestävä huippu-urheilijoiden yksilöllinen pitkäaikaisseuranta, SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari sanoi tiedotteessa.

Testaustoimintaan on tehty muutoksia, joilla pyritään turvaamaan testaukseen osallistuvien terveys. Dopingtestihenkilöstö käyttää suojavarusteita ja pitää suojaetäisyyden urheilijaan. Testauspooliurheilijoiden on edelleen toimitettava olinpaikkatietonsa järjestelmään.

– Urheilijat voivat olla normaalisti yhteydessä SUEKiin, mikäli heillä on mitä tahansa kysyttävää dopingvalvonnasta. Kaikkien, niin urheilijoiden kuin testihenkilöstön terveys on tärkeintä, Huotari kertoi.

(STT)

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri