Oxford vei perinteisen soutukilpailun

Perinteinen Cambridge–Oxford-soutukilpailu soudettiin 157. kerran Thamesilla. Tänä vuonna voittoon souti Oxfordin yliopisto

Vuodesta 1829 järjestetty Perinteinen Cambridge–Oxford-soutukilpailu soudettiin 157. kerran Thamesilla. Tänä vuonna voittoon souti Oxfordin yliopisto.

Kilpailu lienee maailman kuuluisin soutukilpailu. Isossa-Britaniassa tapahtuma tunnetaan yksinkertaisesti nimellä "The Boat Race" mikä kuvaa tapahtuman asemaa maassa. Kilpailu soudetaan kahdeksikolla ja matka on 6779 metriä.

Tapahtuma järjestettiin myös toisen maailman sodan aikana, kuitenkin muilla vesillä kuin Thames-joella.

Ensimmäinen kilpailu sai alkunsa kun Cambridge haastoi Oxfordin kilpailuun, ja haaste toistettiin seuraavanakin vuonna. Tapana on, että hävinnyt joukkue haastaa voittaneen kilpaan seuraavana vuonna. Ensimmäisen kilpailun takana olivat henkilöt nimeltä Charles Merivale ja Charles Wordsworth.

Tämän vuoden kilpailu käytiin reilun kymmenen asteen lämpötilassa ja pilvisessä säässä. Kilpailu käynnistyi erittäin tasaisesti, mutta noin kahden kilometrin jälkeen Oxford alkoi tekemään eroa edukseen ja puolessa välissä kilpailua se oli päässyt veneen mitan edelle, päästen valitsemaan optimaalisen ajolinjan joen mutkaan. Tämän jälkeen Oxford kasvatti eroa metri metriltä ja maalissa eroa oli lopulta useampi veneen mita. Loppuajalla 17:39 ei kuitenkaan ennätyksiä hätyytelty.

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast