Mervi Pesulle MM-kultaa pitkältä matkalta

Päätöspäivän värisuora. Kuva: Hanna Vehviläinen/SSL

Päätöspäivän värisuora. Kuva: Hanna Vehviläinen/SSL

Mervi Pesu voitti hiihtosuunnistuksen MM-kisoissa kultaa pitkältä matkalta. Voitto oli Pesun uran ensimmäinen henkilökohtainen mestaruus. 39-vuotias Pesu oli mukana ensimmäisen kerran jo vuonna 1992.

Pesu eteni kärjen tuntumassa koko kisan ajan. Kolmannessa ja viimeisessä kartanvaihdossa kärkitaistelussa olivat mukana Pesun lisäksi ruotsalaiset Tove Alexandersson ja Josefine Engström sekä Venäjän Tatiana Kozlova.

- En tiedä mihin muut sitten katosivat viimeisellä lenkillä. Yhtäkkiä olin yksin. Viimeisen rastin jälkeen tullessani maalialueella kuulin, että voitan kisan, iloinen Pesu sanoi.

- Jos kultaa tulee niin ei voi paljon paremmin mennä, liikuttunut voittaja sanoi.

Lopulta Kozlova oli toinen ja Alexandersson kolmas.

Keli oli raskas, sillä koko kisan ajan satoi lunta. Urasto oli tiheää, joten suunnistuksen kanssa piti olla tarkka. Hankikanto oli niin kestävä, että kisassa pystyi tekemään paljon oikoja, mikä teki kisasta vielä mielenkiintoisemman.

- Alussa en uskaltanut tehdä niitä, mutta sitten huomasin, että hanki kantaa, niin tein sellaisia oikoja, joita kukaan muukaan ei ollut tehnyt. Oikojen jälkeen piti olla tarkkana mihin tuli.

Pesu kertoi, että oli eilen illalla saanut mieheltään ja valmentajaltaan Raino Pesulta sähköpostiviestin, josta oli saanut todellista lisätsemppiä kisaan.

- Tuli sellainen tunne, että kyllä minä osaan ja jaksan, vaikka tässä vaiheessa kisoja jo väsyttää. Raino sanoi, että tämä on kestävyysrääkistä tykkäävän juhlapäivä. En voinut muuta kuin lähteä hymyssä suin kisaan, Pesu naurahti.

Pesu sanoi, että tämä kulta on palkinto niistä kaikista 20 vuodesta, jotka hän on urheillut.

- Ja pitää lähettää terveiset kotijoukoille, että tämä on mahdollista vielä tässä iässä. Mummit ja ukit saavat kiitosta hoitoavusta, lähetti kolmen lapsen äiti kiitokset kotijoukoille.

Naiset pitkä matka: 1) Mervi Pesu (FIN) 1:28:19, 2) Tatiana Kozlova (RUS) 1:28:57, 3) Tove Alexandersson (RUS) 1:28:58

Häkkiselle hopeaa, Tunisille pronssia pitkältä matkalta

Janne Häkkinen yllätti kisassa melkein kaikki muut paitsi itsensä. Hänellä ei ollut kisassa edes gps-seurantaa, joten hänen etenemistään pystyttiin seuraamaan vain kolmen kartanvaihdon aikana.

- Tiesin, että tälle vuodelle on enää yksi mahdollisuus onnistua ja se oli tässä, Häkkinen riemuitsi.

Häkkiselle viikko oli vaikea. Keskimatkan kilpailussa hänen suksensa katkesi ja kisa jäi kesken. Siinä meni samalla mahdollisuus viestipaikkaan ja viestimitaliin. Häkkisellä oli ennen tätä maailmancupista yksi kakkossija ja viesteistä pari arvokisamitalia.

Kisan voitti Ruotsin Peter Arnesson, joka otti näiden kisojen neljännen kultansa. Häkkinen hävisi ruotsalaiselle vain muutaman sekunnin.

- Loppulenkillä Arnesson oli koko ajan näköetäisyydellä. En halunnut ottaa mitään riskiä, sillä olin kuitenkin kiinni mitalissa. Loppukirissä minulla ei ollut mitään jakoa.

Hopea ei siis tällä kertaa ollut häpeä?

- No niin voisi sanoa. Vaikka yleensä hopea on ensimmäinen hävitty mitali, niin kyllä tämä oli voitettu, Häkkinen sanoi.

Staffan Tunis voitti kisassa pronssia. Se tyydytti hieman hänen alavireisesti sujuneita kisoja.

- Hiihto kulki tänään ihan hyvin. Vaikka kultaa lähdettiin näistä kisoista hakemaan, niin kyllä tämä pronssi tyydyttää, sanoi yhteensä kolme himmeämpää mitalia näissä kisoissa voittanut Tunis.

- Kisaviikon alku sujui vähän huonommin, mutta nyt loppua kohden parani. Silti on ihan kiva päästä takaisin kotiin.

Suomalaisen hyvän pitkän matkan kisan täydensi Hannu-Pekka Pukema, joka oli viides. Se on Pukemalle uran paras sijoitus.

Miehet pitkä matka: 1) Peter Arnesson (SWE) 1:29:11, 2) Janne Häkkinen (FIN) 1:29:13, 3) Staffan Tunis (FIN) 1:29:55

-Suomen Suunnistusliiton tiedote


Premiumsport.fi

ulvang banneri