Partanen pusersi 20 kilometrin mestariksi

Aku Partanen käveli 20 km mestaruuteen. Kuva: Jarno Maimonen

Aku Partanen käveli 20 km mestaruuteen. Kuva: Jarno Maimonen

Lappeenrannan Urheilu-Miehien Aku Partanen nousi miesten 20 kilometrin kävelykilpailun loppupuolella odotettuun mestaruuteen. Kilpailua pitkään johtanut Turun Weikkojen Aleksi Ojalan oli hidastettava kahden saadun varoituksen vuoksi vauhtiaan merkittävästi ja näin Partanen ohitti hänet viimeisillä kilometreillä. Partasen voittoaika 1.29.40 oli minuutin ja 22 sekuntia parempi, kuin kaksi viikkoa sitten Tampereella 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa.

Mitalikolmikko ovat kaikki tulevaisuuden miehiä. Partanen on 21-vuotias, toiseksi ajalla 1.30.26 kävellyt Ojala on 20-vuotias ja kolmanneksi ajalla 1.33.01 kävellyt Raahen Vesan Matias Korpela on 23-vuotias.

- Aika ei ollut mikään erikoinen. Väliin tuli huonoja kilometrejä, kun vatsassa tuntui. Päätettiin valmentajan kanssa, ettei kevennetä tähän kilpailuun mitenkään. Kilpailu toimi kovana harjoituksena, kertoi Aku Partanen kilpailustaan.

Kilometrin reitistä oli puolet ala- ja puolet ylämäkeä. Kuinka reitin luonne vaikutti kävelyysi?

- En oikeastaan huomannut sen kummempaa vaikutusta. Yritin vain rentouttaa ylämäessä.

ojalaaleksi250713Aleksi Ojala vetää kärkiporukkaa. Kuva: Jarno Maimonen50 kilometrin kävelyn maailmanmestarin Valentin Konosen valmennukseen siirtynyt Partanen on satsannut viimeisen vuoden täysillä 50 kilometrille.

- Valmentajan vaihdos on näkynyt ehkä siinä, että tekniikka on vähän muuttunut. Lisäksi olen syksystä asti keskittynyt puhtaasti 50 kilometrille. Harjoittelun rakenne on tästä syystä hieman muuttunut. Määrää on tullut lisää sekä pitkien lenkkien vauhdit ovat kiristyneet.

Aku Partanen on Jarkko Kinnusen tavoin valittu Moskovan MM-kilpailujen 50 kilometrille. Kinnunen leireilee tällä hetkellä korkealla St. Moritzissa. Partanen valmistautuu ensimmäisiin aikuisten arvokisoihin.

- Minulla ei ole mitään odotuksia MM-kilpailulta. Enhän ole mikään voittajasuosikki. Kunto ja kaikki muukin vaikuttaa todella hyvältä. Olen ennätyskunnossa! Ennen Moskovaa ohjelmassa on vielä yksi kova 40 kilometrin harjoitus, Partanen päättää.

Miehet 20 km kilpakävely
1. Aku Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.29.40
2. Aleksi Ojala Turun Weikot Yleisurheilu 1.30.26
3. Matias Korpela Raahen Vesa 1.33.01
4. Markus Kyrölä Lempäälän Kisa 1.38.42
5. Timo Viljanen Turun Weikot Yleisurheilu 1.39.05
6. Kari Laiho Laitilan Jyske 1.51.18
Eemeli Kiiski Esbo IF DNF

-Jarno Maimonen


Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri