Aku Partanen käveli kolmanneksi Liettuassa

Lappeenrannan Urheilu-Miehien Aku Partanen käveli Liettuassa Kansainvälisen yleisurheiluliiton Maailmankiertueen (IAAF-Challenge) osakilpailussa miesten 20 kilometrillä kolmanneksi ajalla 1.27.02.


Lappeenrannan Urheilu-Miehien Aku Partanen käveli Liettuassa Kansainvälisen yleisurheiluliiton Maailmankiertueen (IAAF-Challenge) osakilpailussa miesten 20 kilometrillä kolmanneksi ajalla 1.27.02.

Säätila kilpailuiden aikana oli kurjaakin kurjempi. Vettä satoi koko ajan ja voimakas tuuli haittasi kilpailijoita. Näissä olosuhteissa Partasellakin mainiosta sijoituksesta huolimatta jäi Lontoon olympiaraja rikkomatta.

Tuomarilinja oli poikkeuksellisen tiukka, sillä miesten kilpailun osallistujista lähes 40 prosenttia hylättiin teknisesti virheellisen kävelyn vuoksi. Partanen sen sijaan ei saanut tuomareilta yhtäkään huomautusta.

Partanen käveli noin 9 kilometriä kärkijoukossa, mutta putosi tämän jälkeen viiden miehen irtiotosta. Karkulaisista kolme kuitenkin hylättiin ja Partanen nousi lopussa kolmanneksi.

- Reitti oli kannunpohjan muotoinen, käännöspaikoilla noustiin ylämäkeen. Päivää aiemmin olisi ollut ihanteelliset sääolot, mutta tässä kelissä olympiaraja jäi rikkomatta, kertoi Akun isä ja henkilökohtainen valmentaja Kai Partanen.

- Nyt on ollut huonoa tuuria enemmän kuin tarpeeksi, mutta kirvestä ei ole heitetty kaivoon. Seuraavaksi pidetään viiden viikon tiivis harjoituskausi ja Bergenissä 8. heinäkuuta tavoitteena on Lontoon olympiaraja.

20-vuotias Aku Partanen rikkoi huhtikuussa 10 kilometrin tiekävelyssä Valentin Konosen Suomen ennätyksen ajalla 38.59. Lontoon olympiaraja 20 kilometrin tiekävelyssä on 1.24.30.

ALYTUS (LTU) 1.6.2012 XXXVIII kv. Kävelyfestivaali, IAAF-Challenge 8/12

Miehet,

20 km kävely: 1) Marius Ži?kas Liettua 1.24.06, 2) Arnis Rumbenieks Latvia 1.24.18, 3) Aku Partanen Suomi 1.27.02, 4) Gennadi Kozlovski Liettua 1.27.11, 5) Andrei Stsepantshuk Valko-Venäjä 1.27.56.

Partasen väliaikoja: 5 km 21.05. 10 km 42.26. 15 km 1.04.43.

-SUL

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Yritys

Julkaisija:
W Sportsmedia AB
Bruksgatan 36Z
263 39 Höganäs
Sweden

Content manager:
Petri Ikävalko
petri.ikavalko@wsportsmedia.com

Mainostaja, lataa mediakorttimme täältä.