Pia Sundstedt: "Se pyöräilijä Kokkolasta"

{jcomments on}Pia Sundstedt aloittaa Hevoskuurin uutena blogistina! Ensimmäisessä jutussaan Pia kertoo hieman itsestään ja saavutuksistaan.

Tämä blogien kirjoittaminen tuntuu olevan nykypäivän trendi. Kun minulta kysyttiin jos olisin halukas kirjoittamaan kuulumisiani Hevoskuurin lukijoille oli pakko miettiä asiaa kahteen kertaan. Ensinäkin hieman epäilin omia kirjoitustaitojani. Välillä tuntuu että blogini YLE Sportenin sivuille on kovan työn takana. Nyt pitäisi sitten vääntää tekstiä sillä "toisella kotimaisella". Virheet ovat inhimillisiä ja niitä sallitaan, minulle sanottiin. No, jos virheet teitä lukijoita kuitenkin alkavat ärsyttämään, niin laitetaan se siihen ruotsinkielisyyden piikkiin.

Jos joku ei vielä tiedä kuka olen, niin olen "se pyöräilijä Kokkolasta". Katsokaas, koska pyöräily on niin pieni laji Suomessa, en ole niin kovin tunnettu urheilija Suomessa. Hyvä niin, saan olla rauhassa.

Jatketaan tätä minä-kuvaa. Synnyin vuonna 1975 Kokkolassa. Liikkuminen oli koko perheen yhteinen harrastus ja eri urheilulajien kokeilu oli itsestään selvä. 14-vuotiaana kiinostuin pyöräilystä ja tykkäsin siitä lajista heti. Kuitenkin vasta 18 vuotiaana tein lajivalintani ja olen hurahtanut niin tähän lajiin että pyöräilen vieläkin. Nyt näitä pyöräilyvuosia on jo 23 takanapäin.

Maantiekisoja kiertelin 14 vuotta. Kyllästyin koko homman vuosina 2003 ja 2004. Energiani purkaantui nyt opiskeluun. Valmistuin vuonna 2004 valtio-opin maisteriksi Åbo Akademista. Seuraavana vuonna palasin kilpailukentille. Nyt maastopyörän selässä. Voitin ensimmäisen arvokisamitalini lajissa XCM (cross country marathon). Olin nyt taas "se pyöräilijä Kokkolasta".

Kaksi EM-kultaa, yksi EM-hopea, kaksi EM-pronssia, kaksi MM-pronssia ja maailmancupin voitot vuosina 2006,2007 ja 2008 ovat saldoni tässä lajissa. Tämän vuoden MM kisoissa irtosi neljäs sija ja nyt tulemmekin tämän blogin varsinaiseen teemaan. Minua pyydettin kertomaan miten MM kisoihin valmistuminen sujui. Siis asiaan.

EM-kisan ja MM-kisan välissä oli tasan kaksi viikkoa. Palautuminen oli hidasta ja tuntui että väsymys ei oikein tahtonut antaa periksi. Ensimmäiset viisi päivää menivät melkein nukkuessa ja kävin vain ulkoiluttamassa pyörääni. Kun olo oli normalisoitunut tein pari hyvää harjoitusta ja tiesin että kunto on kohdallaan. SRM-mittarini näytti lukemia mitä en aikaisemmin ollut nähnyt. Olin valmis taistelemaan hyvästä sijoituksesta MM kisoissa.

Montebellunaan lähdimme jo tiistaina. Saavuttuamme paikan päälle kävin maantiellä pyörittämässä matkaväsymykset pois jaloista. Tuntui hyvältä.

Keskiviikkona ja torstaina tutustuin kisarataan ja ajoin viimeiset kunnon harjoitukset ennen MM-starttia. Huomasin kuitenkin jo että paras vireys oli kadonnut. Ei sitä hirveästi voinut alkaa miettimään, vaan keskittyminen kisoihin jatkui. Olihan minulla vielä pari päivää aikaa löytää se oikea isku.

Urheilijan keho on kuitenkin melko monimutkainen systeemi. Heti kisan alussa huomasin että nyt on huippukunnosta kadonnut muutama prosentti. Kun kunto on huipussaan maitohapot jylläävät lihaksissa, mutta se ei satu. Voi lyödä isompaa tuumaa kehiin ja kiristää vauhtia. Nyt maitohapot pakottivat minua vaihtamaan pienempää vaihdetta. Se riitti neljänteen sijaan.

No, niin. Nyt voi alkaa jossittelemaan. Olis pitänyt jättää Trans Germany ja EM-kisat väliin. Olisi se Sundstedt silloin jaksanut paremmin ja MM:ista olisi tullut mitsku. Jospa olisiki niin helppoa.

Olen aivan varma että etappiajo ja EM-kisa otti osansa voimavaroistani. En kuitenkaan sitä EM-kultaa pois haluaisi antaa. Saldo oli tänä vuonna tämä, EM kulta ja MM nelonen. Ihan jees.

Ensi vuonna on toinen tilanne. EM ja MM kisojen välissä on lähes neljä kuukautta. On aikaa viilata kuntoa ja on etenkin aikaa levätä.

Muuten, EM- ja MM-kisojen väliin mahtuu noi Lontoon kisat. Siitä enemmän seuraavassa blogissani.

Teemu Virtanen Hangosta Utsjoelle

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 01.06.2021Hiihdon seurasiirtoja: VHS, KHS ja Ski Jyväskylä vahvistuvat
  2. 26.05.2021Pohti SkiTeam vahvistui kahdella nuorella hiihtäjällä
  3. 28.05.2021Maastohiihdon B-maajoukkue ja U23-maajoukkue on nyt julkistettu – joukkueet tähtäävät yhdessä kohti 2026 talviolympialaisia
  4. 07.06.2021Torstaina Hanko-Utsjoki -urakkaan starttaava Virtanen haluaa 24 tunnin hiihdon maailmanennätyksen takaisin
  5. 31.05.2021Suomi saa nimetä olympialaisiin vain kuusi mieshiihtäjää – miesten olympiaviesti typistyy 11 maan kamppailuksi
  6. 27.05.2021Luusualle merkittävä sopimus uuteen talliin!
  7. 21.05.2021Maajoukkueeseen palaava Roponen avasi oman valmennuspalvelun
  8. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Virtanen selätti yli 200 kilometrin etapin Kokkolasta Ouluun
  9. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Luontoäiti pakotti tauolle
  10. 28.05.2021Teemu Virtasen hurja projekti – aikoo rullahiihtää Hangosta Utsjoelle
  11. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Kurikasta kohti Kokkolaa
  12. 23.05.2021Hiihdon maailmancupin kalenteri kaudelle 2021/2022
  13. 02.06.2021Lauri Lepistö Jämin Jänteeseen – Vuorela arvelee Puijon pelkäävän
  14. 21.05.2021Jasmin Kähärä siirtyy Vuokatti Ski Team Kainuun väreihin
  15. 10.06.2021Teemu Virtanen starttasi Hangosta – katso aamun tunnelmat
  16. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rankka päivä vesisateessa – Mietaa Kurikassa vastassa
  17. 10.06.2021Hanko-Utsjoki: Ensimmäisenä päivänä 160 kilometriä
  18. 27.05.2021Luusua tallisopimuksestaan: Askel uralla eteenpäin
  19. 18.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä pitkä ja sateinen päivä kohti Inaria
  20. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Pitkä päivä läpi Etelä-Pohjanmaan
  21. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä reissun pisin päiväetappi
  22. 16.06.2021Hanko-Utsjoki: Perillä Rovaniemellä
  23. 09.06.2021Teemu Virtasen tunnelmat Hanko-Utsjoki -urakan aattona
  24. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Pikataival Kemiin
  25. 18.06.2021Hanko-Utsjoki: "Hyvä Teemu, raskas päivä, raskas urakka!"
  26. 01.06.2021FIS siirsi fluorikieltoa jälleen eteenpäin
  27. 17.06.2021Hanko-Utsjoki: Rovaniemen aamun volttilähdössä kovia ravureita
  28. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Kemissä
  29. 11.06.2021Hanko-Utsjoki: Onnellisesti Porissa
  30. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rekkamies ajaa kelillä kuin kelillä