Mona Brorsson johti Östersundin MM-takaa-ajoa ylivoimaisesti, kunnes ampui neljä ohilaukausta viimeiseltä paikalta – ”En osannut koskaan kuvitella, että johtaisin puolella minuutilla”

Mona Brorsson Östersundin MM-kisoissa viime keväänä. Kuva: Guillaume Baviere/Creative Commons

Mona Brorsson Östersundin MM-kisoissa viime keväänä. Kuva: Guillaume Baviere/Creative Commons

Ruotsin maajoukkueampumahiihtäjän muistot Östersundin MM-kisoista ovat pääosin positiivisia ja takaa-ajokin oli ikimuistoinen. 

Fondoitalia.it tapasi Mona Brorssonin Östersundin ampumahiihtokeskuksessa. Hän kertoi, mitä Östersundin MM-kisojen takaa-ajokilpailun viimeisellä ampumapaikalla tapahtui. Tuolloin ruotsalaisampumahiihtäjä menetti ylivoimaisen johtoasemansa ja putosi mitaleilta. Brorsson avasi myös hiihtouransa alkutaipaleita ja kertoi, miten aikoo pudottaa taulut myös viimeiseltä paikalta seuraavissa MM-kisoissa

Mona Brorsson oli monen monta kertaa kuvitellut itsensä viimeiselle ampumapaikalle taistelemaan olympialaisten ja MM-kisojen mitaleista maailmantähtiä vastaan. Hän oli unelmoinut mitalista jo kymmenvuotiaasta asti. Itse asiassa siitä hetkestä lähtien, kun piti ampumahiihtokivääriä kädessänsä ensimmäistä kertaa.

Vuoden 2019 maalikuun 10. päivänä Ruotsin MM-kisoissa se unelma oli todella lähellä toteutua. Vieläpä omalla takapihalla Östersundin ampumahiihtostadionilla. Ladulla, jossa valtava määrä ruotsalaisfaneja, heidän joukossaan Monan ystävät ja perheenjäsenet, kannustivat häntä.

Kilpailu oli edennyt paremmin kuin villeimmissä unelmissa. Kolmannen ampumapaikan jälkeen sakkosarake näytti edelleen nollaa ja Brorssonin etumatka kilpasiskoihin oli jo puoli minuuttia.

Valmistautuminen kotikisoihin oli sujunut täydellisesti, eikä hän koskaan aiemmin ollut hiihtänyt niin hyvällä suksella.

Mona kirjaimellisesti lensi kotiladuillaan.

Jäljellä oli vielä viimeinen ammunta. Laskiessaan stadionille yleisö kannusti häntä, ja ainoastaan häntä. Mutta siinä vaiheessa tuhansien ajatusten tulva virtasi pään läpi tuhoten lapsuuden unelman.

- Olen aina unelmoinut MM-mitaleista, mutta aina mielikuvissani olen taistellut niistä kahta tai kolmea kilpakumppania vastaan. En osannanut kuvitellakaan, että johtaisin yli puolella minuutilla kolmannen ampumapaikan jälkeen. Ei sellainen ollut tullut mieleen unissakaan, enkä siis ollut valmis. Ajatukseni olivat kaikkialla ja mietin ihan mitä sattuu: perhettäni, ystäviäni, kuinka seuraava hiihtokierros sujuu ja niin edelleen. En ollut keskittynyt. Ammuin miettimättä sitä, miten taulut putoavat, vaikka yleensä mietin juuri sitä. Viidennen laukauksen jälkeen päässä oli ajatus: “Tämä oli tyhmää. Miksi tein näin?!!!”

- Ylitin maaliviivan ja perheeni oli minua vastassa. Katsojat antoivat edelleen suosionosoituksia, vaikka olin jättänyt viimeiseltä paikalta neljä taulua pystyyn ja hiihtänyt seitsemäntenä maaliin.

- Sen jälkeen pettymys hävisi melko nopeasti ja ajattelin: “Tällä kertaa en onnistunut, mutta onnistun vielä jonain päivänä.” Olin toki vieläkin pettynyt, mutta halusin jo revanssia. Tajusin myös sen, että tulevaisuudessa voin kilpailla aivan samalla tasolla ampumahiihtosirkuksen muiden kovien nimien kanssa.“

Maastohiihdosta ampumahiihtoon – Koppomista Östersundiin

Päästäkseen yli puolen minuutin johtoasemaan MM-kisojen takaa-ajokilpailussa 29-vuotiaan Brorssonin on pitänyt tehdä paljon työtä.

Kestavyysurheiluplus

Tämä artikkeli on vain tilaajille.

Tilaa Kestävyysurheilu+ ja kaikki sisällöt ovat käytössäsi!

Tilaa Kestävyysurheilu+

Jos olet jo tilaaja, kirjaudu alla.

Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.


ulvang banneri