Hakola ei ole huolissaan, mutta kannustaa nuoria heittäytymään: "Lahjakkuus on paljon myös työmotivaatiota"

Ristomatti Hakolan tie huipulle ei ole kulkenut aivan perinteisen kaavan mukaan. Kuva: Touho Häkkinen

Ristomatti Hakolan tie huipulle ei ole kulkenut aivan perinteisen kaavan mukaan. Kuva: Touho Häkkinen

Jos ei pärjää nuorten sarjoissa, onko mitään mahdollisuuksia huipulle? Millaisella pohjalla voi menestyä maastohiihtäjänä myöhemminkin? Ristomatti Hakola ei lannistunut, vaikkei alle parikymppisenä erikoisemmin pärjännytkään eikä valmennusryhmiin juuri kuulunutkaan. Hakola luotti siihen, että kun tarpeeksi kauan tekee kärsivällisesti töitä, tuloksia tulee. Hänen tarinansa on tarina kovasta työstä, kehitystä tukevasta valmennuksesta ja myös sattumasta.

Moni suomalaishuippu on pärjännyt nuorten MM-kilpailuissa, mutta nousu terävimmälle huipulle on silti ottanut aikansa. Moni ei ole pärjännyt, ja jalostuminen kansainvälisen läpimurron tekijäksi on silti ottanut aikansa. Toisaalta niin Suomesta kuin muistakin maista löytyy nuorten MM-mitalisteja, joista eri syistä ei koskaan tullut huippua aikuisena. 

Kestavyysurheiluplus

Tämä artikkeli on vain tilaajille.

Tilaa Kestävyysurheilu+ ja kaikki sisällöt ovat käytössäsi!

Tilaa Kestävyysurheilu+

Jos olet jo tilaaja, kirjaudu alla.

Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.