Urheilijan pahin painajainen – ylirasitustila: osa II

Kuvituskuva. Kuva: Hemmersbach/NordicFocus

Kuvituskuva. Kuva: Hemmersbach/NordicFocus

Tämä artikkeli on toinen osa urheilijan ylikuormitustilaa käsittelevässä juttusarjassa. Ensimmäinen osa keskittyi ylikuormitustilaan yleisellä tasolla, eli mistä on kyse ja mitä eri muotoja se käsittää. Tässä osassa paneudutaan ylikuormitustilan diagnosointiin ja oireisiin, joista ylikuormittunut urheilija saattaa kärsiä. Lisäksi pohditaan ylikuormituksen syitä ja yleisyyttä eri ikäisten ja tasoisten urheilijoiden keskuudessa.

 

{akeebasubs *}Diagnoosin tekemisen vaikeus

Ylikuormitustila aiheuttaa urheilijan suorituskyvyn selittämätöntä laskua ja mielialan häiriöitä, joten ehkä kaikkein helpoin tapa havaita ylikuormittuminen on tarkkailemalla urheilijaa päiväittäisessä harjoittelussa. Pitkään jatkuva huono suoriutuminen tai tavoitteista jääminen ovat merkkejä siitä, ettei kaikki ole kohdallaan. Jos suorituskyky ei palaudu edes viikkojen levolla, on kyseessä melko varmasti ylikuormitustila. Tärkein asia tulee seuraavassa. Koska ylikuormituksen diagnosointiin ei ole olemassa mitään tiettyä testiä tai oireita, on paras (ja valitettavasti myös ainoa) keino muiden mahdollisesti suorituskykyyn vaikuttavien sairauksien tai ongelmien poissulkeminen. Tämä käsittää esimerkiksi erilaiset endokrinologiset sairaudet (kilpirauhassairaudet, lisämunuaisen sairaudet tai diabetes), raudanpuuteanemian ja infektiotaudit (sydänlihastulehdus, hepatiitti, rauhaskuume). Myös syömishäiriöt tulisi poissulkea. Vasta poissulkemisen jälkeen, jos mitään selitystä alentuneelle suorituskyvylle ei löydy, on diagnoosina ylikuormitustila. Varmaa diagnoosia ei oikeastaan ole mahdollista tehdä aikaisessa vaiheessa, sillä ainut ylikuormituksesta kertova merkki on suorituskyvyn lasku harjoituksissa tai kilpailuissa. Lisäksi ylikuormitustilan oireet saattavat muistuttaa monien endokriinisten sairauksien oireita ja siten vaikeuttaa diagnoosin tekemistä. Tutkimustietoa aiheesta on erittäin niukasti, varsinkin prospektiivisesti tehtyinä, sillä ymmärrettävistä syistä olisi epäeettistä – ja ajatuksenakin mahdotonta – tarkoituksenmukaisesti harjoituttaa urheilijoita ylikuormituksen partaalle tieteellisen tiedon saamiseksi. Kuvassa 2 on esitetty eräänlainen apuväline ylikuormituksen havaitsemiseksi.

Tällä hetkellä ei siis ole olemassa mitään yksittäistä, hyväksi havaittua keinoa ylikuormituksen diagnosointiin. Varsinkin aikaisen vaiheen diagnosointi olisi tärkeää, jotta urheilija säästyisi pitkältä harjoitustauolta tai uran päättymiseltä. Ylikuormitustilaa epäiltäessä on olemassa monia mahdollisuuksia kartoittaa urheilijan terveystilaa ja kuormittuneisuuden tasoa. Näistä ei mikään ole kuitenkaan osoittautunut tutkimusten valossa vedenpitäväksi keinoksi, ja siksi niitä voidaankin pitää parhaimmillaankin vain ehdotuksina ylikuormituksen löytämiseksi. Menetelmät pohjautuvat fysiologisiin ja psykologisiin tekijöihin, joista lyhyesti seuraavassa.

  • Veren laktaattipitoisuuden on joissain tapauksissa havaittu nousevan tietyä tehoa kohden, mikä saattaa olla merkki liiallisesta rasituksesta. Myös kreatiinikinaasin ja glutamiinin pitoisuuksien lisääntyminen kielivät elimistön stressitilasta. On kuitenkin kiistanalaista, onko kyseisillä verimuuttujilla yhteyttä ylikuormitustilaan vai ei. Yleisesti ollaan sitä mieltä, ettei veriarvojen avulla ole mahdollista havaita ylikuormitustilaa luotettavasti. Ne toimivat kuitenkin apuvälineenä muiden sairauksien poissulkemisprosessin aikana.
  • Elimistön hormonitoiminta on äärimmäisen herkkä erilaisten stressitekijöiden vaikutuksille ja siksi myös ylikuormittuneen urheilijan kohdalla saattaa olla havaittavissa normaalista poikkeavia hormonipitoisuuksia. Hormonitoimintaan vaikuttavat kuitenkin monet muutkin asiat, kuten ruokavalio ja nukkuminen, joten yksinään hormoneja tarkastelemalla ei ole viisasta diagnosoida ylikuormitusta. Tutkimuksissa on lisäksi havaittu suurta vaihtelua yksilöiden välillä siten, että lepovaiheen mittauksista saadut tulokset saattavat olla täysin päinvastaisia eri urheilijoiden välillä. Tämän vuoksi aihe kaipaa lisää tutkimusta.
  • Myös kuormitustestejä, joko maksimaalisena portaittain nousevana testinä tai aikatestinä, on kokeiltu urheilijoiden kuormittuneisuuden seurannassa. Yleensä ylikuormittunut urheilija ei kykene alkuvauhdin jälkeen ylläpitämään samaa vauhtia yhtä kauan kuin normaalisti, mikä saattaa heijastaa riittämätöntä palautumista ja mahdollista ylikuormitustilaa. Ongelmia testien käytössäkin kuitenkin on, sillä usein urheilijaa ei ole testattu samankaltaisella testillä ennen oireiden ilmaantumista ja siten vertailukohta puuttuu kokonaan. Lisäksi testien standardisointi olisi tärkeää, muutoin eri aikoina suoritettuja testejä ei ole järkevää vertailla keskenään. Itse harjoitusten seuraaminen ja niissä tapahtuvien muutosten seuraaminen olisikin kaikkein viisain ratkaisu.
  • Psyykkisen hyvinvoinnin ja mielialan seurantaan on kehitelty erilaisia testejä, joista tunnetuin lienee POMS (Profile of Mood States). Kyselylomake perustuu eri tunnetilaa kuvaaviin sanoihin, kuten onneton, iloinen, toiveikas, vihainen, joista urheilija valitsee, kuinka hyvin kukin adjektiivi kuvaa senhetkistä tunnetilaa. Yhteenlaskettujen pisteiden avulla saadaan selville, onko urheilija mahdollisesti ylirasittunut. Tutkimuksissa POMS on korreloinut hyvin harjoitustilan ja kuormituksen kanssa siten, että mitä kovempaa urheilija on harjoitellut, sitä suuremmat lukemat kysely on antanut juuri väsymystä ja kuormittuneisuutta kuvaaville osioille. Tämänkin menetelmän käyttöön liittyy hankaluuksia, kuten esimerkiksi se, että urheilija ei halua ilmaista muille olevansa väsynyt ja ylikuormittunut vaan sen sijaan pyrkii kaunistelemaan asioiden todellista tilaa.
  • Fysiologiset muuttujat, kuten syke ja sykevaihtelu, saattavat kertoa jotain ylikuormittumisesta. Leposykkeen nousu sykevaihtelun pysyessä ennallaan saattaa kertoa ylirasitustilasta, lievemmästä ilmiöstä. Leposykkeen lasku sen sijaan yhdistettynä sykevaihtelun tason laskuun on usein merkki vakavammasta ylikuormitustilasta. Tutkimukset ovat kuitenkin tässäkin asiassa hieman ristiriitaisia, eikä kaikissa tapauksissa ole onnistuttu löytämään yhteyttä sykevaihtelun ja kuormitustason välillä. Lisäksi on valitettava tosiasia, ettei sykevaihtelu kerro paljoakaan jos sitä ei ole mitattu jo aiemmin, palautuneessa tilassa. Kyseessä on nimittäin yksilöllinen lukema, jonka kehitys suuntaan tai toiseen kertoo enemmän kuin pelkkä yksittäinen mittaus.

Ei ole myöskään selvää, mikä tekijä lopulta johtaa ylikuormitukseen. Luultavasti kyseessä on useamman tekijän summautuva vaikutus, ei mikään yksittäinen seikka. Mahdollisia vaihtoehtoja on esitetty monia, joista yleisimmät ovat niukka energian, hiilihydraattien tai proteiinin saanti, raudan tai magnesiumin puute, allergiat sekä harjoittelun ja levon epätasapaino, monotonisuus harjoittelussa, liian tiivis kilpailurytmi, henkiset paineet, korkean paikan harjoittelu ja unihäiriöt.

monttukuvaajaKUVA 2. Kartta ylikuormitustilan (OTS) diagnosointia varten. Kohdassa 4 riittää yksi ”kyllä” –vastaus vahvistamaan epäilyä.

Yleisyys ja uusiutuminen

Noin 60 % huipputason nais- ja 64 % miesjuoksijoista on kertonut kärsineensä uransa aikana ainakin kerran ei-toiminnallisesta ylirasituksesta tai ylikuormituksesta, lisäksi nuorista (13-18v) uimareista erään tutkimuksen mukaan reilu kolmannes (34.6 %) kärsi samoista ongelmista. Kattavan, 16 eri urheilulajia käsittäneen ruotsalaistutkimuksen mukaan vastaava luku nuorten urheilijoiden kohdalla oli jopa 37 %. Tutkimusten antamien tulosten perusteella onkin huolestuttavaa se, kuinka paljon jo nuoria urheilijoita on kärsinyt tai kärsii edelleen ylikuormituksesta. Tämän takia keinoista ongelman ennalta tunnistamiselle olisikin huutava tarve. On myös valitettavan todennäköistä, että urheilija, joka on kerran kärsinyt ylikuormituksesta, saattaa olla muita alttiimpi ajautumaan samaan tilanteeseen uudelleen. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 91 % ylikuormituksesta kärsineistä on ajautunut tilaan uudelleen uransa aikana.

Kolmannessa osassa jatketaan ylikuormituksen parissa. Juttusarjan päättävässä kirjoituksessa keskitytään ylikuormitustilan ennaltaehkäisemiseen ja hoitoon sekä annetaan käytännön vinkkejä urheilijalle ja valmentajalle aiheeseen liittyen.

-Ida Heikura

Lähde

  • Meeusen, R., Duclos, M., Foster. C., Fry, A., Gleeson, M., Nieman, D., Raglin, J., Roetjens, G., Steinacker, J. & Urhausen, A. 2013. Prevention, diagnosis and treatment of the overtraining syndrome: Joint consensus statement of the European College of Sport Science (ECSS) and the American College of Sports Medicine (ACSM). European Journal of Sports Science 13, 1-24.

{/akeebasubs}

{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

ulvang banneri