Kiiwit rasteilla eli suunnistusta Uudessa-Seelannissa

Suunnistus on Uudessa-Seelannissa pieni, mutta vireä laji. Kuva: Marja Hytönen

Harva Hevoskuurin lukija on matkannut Uuteen-Seelantiin saati päässyt suunnistamaan siellä. Siksipä viisi viikkoa Pohjoissaarella viettänyt maajoukkuesuunnistaja Outi Ojanen valottaa, minkälaista suunnistuselämää eletään maapallon toisella puolella.

{akeebasubs *}

Kiiweiksi itseään tituleeraavia uusiseelantilaisia asuu kahdella suurella saarella neljä miljoonaa, ja heidän joukostaan löytyy 1800 rekisteröitynyttä suunnistuksen harrastajaa. Suunnistusseuroja on 17, ja moni niistä toimii laajalla alueella, koska suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta yksittäisten kaupunkien seurat olisivat kovin pieniä.

Perinteisen suunnistuksen lisäksi rogaining ja pyöräsuunnistus ovat suosittuja. Ei-suunnistavien uusiseelantilaisten kanssa yllättävän monet (esimerkiksi tavallisiin eurooppalaisiin verrattuna) tuntuvat tietävän, mitä suunnistus on, mutta monella mielikuvat liittyvät rogaining-tyyppiseen suunnistukseen. Suunnistus ei olekaan Uudessa-Seelannissa mikään uusi urheilulaji: lajiliittokin on toiminut jo yli 30 vuotta.

 Maastot ja kartat

Uuden-Seelannin maastot voidaan jakaa neljään päätyyppiin:

1) Pitkillä hiekkarannoilla on hiekkadyynimaastoja, paikoin erittäin pienipiirteisiä ja siksi avoimuudesta huolimatta teknisesti erittäin vaativia. Paikoin dyynit ovat pelkkää hiekkaa, paikoin taas tiiviin pensaskasvuston peittämiä.

2) Kapea hiekkadyynivyöhyke vaihtuu metsän puolella kuivaksi mäntykankaaksi, missä on loivapiirteisiä harjanteitä. Näkyvyys vaihtelee, mutta havunneulasten peittämä pohja on nopeaa.

3) Sisämaassa maastot ovat mannereurooppalaisen mäkisiä. Muodot ja korkeuserot ovat suuria. Kasvillisuus on monesti viidakkoista subtrooppista metsää, missä eteneminen ei ole kovin vauhdikasta.

4) 70% Uuden-Seelannin pinta-alasta on hakattu avoimeksi laidunmaaksi. Monet suunnistuskartat ovat kokonaan laidunalueelta. Pohja on kovaa ja näkyvyyttä rajoittavat vain jyrkät mäet. Paikoin löytyy pienipiirteisiäkin alueita. Aitoja on paljon, myös sähköllä ja piikkilangalla varustettuina, ja kilpailuissa niiden ylittämisen on syytä sujua!

Lisäksi Uudesta-Seelannista on tehty paljon sprinttikarttoja ja sprinttikilpailuita onkin suhteessa paljon, myös veteraanisarjalaisille.

avointaUuden-Seelannin maastot ovat usein lähes täysin avointa laidunmaata suurine korkeuseroineen. Kuva: Outi Ojanen

Metsät ja luonnollisesti myös laidunmaat ovat yksityisomistuksessa ja yksittäinenkään suunnistaja ei saa jokamiehenoikeudella mennä harjoittelemaan mihin tahansa metsään, saati sitten laidunmaille. Yleisesti maanomistajat ovat metsien käytölle suopeita, mutta haluavat kuitenkin tietää, ketä heidän maillaan liikkuu, ja siksi suunnistusharjoituksista on sovittava maanomistajien kanssa.

Uuden-Seelannin leudossa ilmastossa kasvukausi kestää läpi vuoden. Metsät kasvavat suomalaisittain katsottuna valtavaa vauhtia: suurelle avohakkuulle istutetut puut voidaan jo 25 vuoden kuluttua hakata jälleen täysikasvuisina. Nopea muutosvauhti vaatii päivittämään karttojakin harmillisen usein, ei tietenkään vain hakkuiden vaan myös muiden kasvillisuusalueiden muuttumisen myötä.

Kilpailut

Uuden-Seelannin suurimpia vuosittaisia kilpailuita ovat maan mestaruuskilpailut, joissa kaikki sarjat kilpailevat samassa paikassa. Osallistujia on noin 400. Pohjois- ja Eteläsaarilla järjestetään kummallakin saarten omat mestaruuskilpailut. Lisäksi vapaa osanotto-oikeus on joka toinen vuosi järjestettäviin Oseanian mestaruuskilpailuihin, jotka juuri tammikuussa kisailtiin Uudessa-Seelannissa maailmancupin yleisökilpailuiden yhteydessä. Ennen kamppailtiin mestaruuksista koko Tyynenmeren rannikkomaiden suunnistajien kesken ja kiiwit kävivät kilpailemassa muun muassa Kanadassa asti.
Koululaisille tärkeä edustusottelu ovat koululaismestaruuskilpailut Australian kanssa. Tänä vuonna myös ottelu käytiin Uudessa-Seelannissa Oceania Carnevalin yhteydessä, ja Uusi-Seelanti vei Australiaa 8-0 koululuokka-asteiden mukaisissa pisteissä.

Oceania Carnival oli osanottajamääriltään suurimpia kilpailuja, mitä Uudessa-Seelannissa on koskaan järjestetty. 904 suunnistajaa eri maista kilpaili seitsemän osakilpailun rastiviikolla tammikuussa järjestetyn maailmancupkiertueen yhteydessä. Maailmancup järjestettiin Uudessa-Seelannissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994, ja huippusuunnistajien saaminen oli tärkeä juttu paikallisille suunnistajille. Koko kisaviikon järjestelyt oli hoidettu huolellisesti, ja kilpailuissa oli innostunut ilmapiiri. Rastiviikkokilpailijat saapuivat kannustamaan maailmancupin kisoihin, vaikka saivat viettää kisapaikalla tuntikaupalla aikaa ennen omia starttejaan.

Urheilijat ja taustajoukot

Maailmancupin kotiosakilpailut olivat näytönpaikka Uuden-Seelannin maajoukkuesuunnistajille. Lizzie Ingham huudatti yleisöä nappaamalla pronssisijan sprinttikilpailussa Wellingtonissa. Kolmannen osakilpailun takaa-ajossa hän sijoittui kahdeksanneksi. Inghamin paras saavutus MM-kilpailuista on sprintin yhdeksäs sija viime kesän Sveitsin kisoista.

Miesten puolella 20 parhaan joukkoon ylsi ainoastaan Tim Robertson sprinttikilpailussa. Chris Forne, Tane Cambridge, sekä Suomessa asunut ja täällä viime kesänä paljon kilpaillut Ross Morrison ovat samalla tasolla Robertsonin kanssa. Naisissa Inghamia pystyvät haastamaan Rachel Smith ja Rossin sisko Amber Morrison, sekä kuntoutuessaan myös jalkavammoista kärsinyt Angela Simpson, joka nuorten MM-kilpailuissa on sijoittunut sprintissä kuudenneksi (2011).

lizzieLizzie Ingham on maastojen ja matkojen sopiessa maailman kymmenen parhaan naissuunnistajan joukossa. Kuva: Outi Ojanen

Nuorten MM-kilpailuihin matkustetaan omakustanteisesti, eikä aikuissuunnistajilla ole sen helpompaa. MM-kilpailut käydään tiukimman opiskelukauden aikaan, useimmiten kaukana Euroopassa. Lukukausimaksut ovat korkeita, opintotukea ei ole, eikä opintoja siten tahdota pitkittää urheilun vuoksi. Yliopistourheilu on hyvässä asemassa ja menestyneimmät urheilijat saavat stipendejä lukukausimaksuja varten, mutta edelleen maksettaviksi jää asuntola- ja ravintopuoli.

Kun suunnistus on pieni laji, on yksittäisten innokkaiden osuus lajin kehittämisessä suuri. Morrisonien perhe on aktiivisesti mukana kisajärjestelyissä, ja esimerkiksi jokavuotinen kuuden sprintin kolmipäiväinen kilpailu Sprint the Bay on lähes yksinomaan tämän perheen aikaansaannosta. Rotoruan ja Taurangan seudulla Simpsonien perhe järjestää harjoituksia ja koulusuunnistusta, ja heidän vieraskirjastaan löytyy monien suomalaisten huippusuunnitajien merkintöjä.

- Outi Ojanen

{/akeebasubs}

{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

ulvang banneri