Carlström: IAM Cycling

Kjell Carlström on viihtynyt uudella urallaan. Kuva: IAM Cycling

Kjell Carlström on viihtynyt uudella urallaan. Kuva: IAM Cycling

Kaikki alkoi viime kesänä Giron jälkeen. Soitin Marcello Albasinille tiedustellakseni pitivätkö huhut paikkaansa ja voisiko sveitsiläinen ammattilaistalli olla todellisuutta. Pian sen jälkeen sovittiin tapaaminen heti Tour de Francen jälkeen Team Managerin, Serge Beucherien ja sponsorin omistajan Michel Thetazin kanssa Genevessä. Projekti oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen, hekin kiinnostuivat minusta ja hyppäsin junan mukaan.

{akeebasubs *}Siitä lähtien olemme tehneet paljon töitä löytääksemme sopivia ajajia, hyvää materiaalia ja hyvät taustajoukot. Pikkuhiljaa koko organisaatio ja tukijat rupesivat selviämään ja mielestäni onnistuimme hyvin harmonisoidessamme joukkuetta. Olemme kokonaisuuden ohella yrittäneet myös katsoa mitkä yksityiskohdat ovat tärkeimmät alussa ja mihin pitää satsata, jotta pyöräilijät pystyvät ajamaan kovaa.

Meillä oli ensimmäinen kokoontuminen joukkueena Geneven lähellä joulukuun alussa. Siellä ei ollut tarkoitus harjoitella kovaa, enemmänkin tutustua toisiimme ja laatia perusta hyvälle yhteistyölle kauden aikana. Siellä oli tietysti paljon asioita keskusteltava ja tehtävänä, jotta myöhemmin voitaisiin keskittyä oleelliseen eli pyöräkilpailuihin.

IAM Cycling Lofkvist-Larsson"Naapurin pojat" Löfkvist ja Larsson vetävät lenkkiä. Kuva: IAM Cycling

Ennen kisoja ehdimme kuitenkin vielä pitää kymmenen päivän leirin Mallorcalla. Mallorcalla ei välttämättä ole lämpimin paikka keväällä, mutta siellä on yleensä kohtalaiset kelit ja paljon valinnan varaa harjoitella. Voi ajaa pelkästään tasaista, pieniä mäkiä ja isoja mäkiä.

Yksi olennainen uutuus mitä teemme toisella tavalla kuin muut ammattilaistallit, on Fustra harjoittelu. Fustra on funktionaalinen liikuntamuoto jonka liikkeet voi soveltaa lajiin kuin lajiin. Monet tallit tekevät jonkinlaista lihaisten yleiskuntoharjoittelua talvella, esim. Core-harjoituksia, Yoogaa tai Pilatesta, mutta uskomme vakaasti että Fustrasta on vielä enemmän hyötyä.

Ajajat olivat hieman skeptisiä siihen ennen kuin kokeilivat, mutta ajatukset muuttuivat nopeasti kokeiltuaan sitä ja jo toisena iltana näki ainoastaan suoria selkiä illallisella.

Uusi talli – kova paikka?

Uutena tallina on aina vaikeata saada alussa kutsuja isoihin kisoihin. Worldtour-talleilla tietysti on hiukan helpompaa, mutta IAM Cycling on aluksi Pro Continental talli. Se tarkoittaa sitä, että joudumme odottamaan eri kilpailujen päätöksiä villien korttien jaoista. Olemme olleet kohtalaisen onnekkaita saatuamme kutsuja hienoihin kisoihin jo alkukaudesta.

Alussa on kuitenkin myös tärkeätä rakentaa jonkinlaista identiteettiä. Joukkueena haluamme heijastaa IAM yhtiön perusarvoja. Ne voi tiivistää neljällä kirjaimella, SELF (Stubborn, Emphaty, Low-Profile, Focused). Eli olemme hyvällä tavalla jääräpäisiä, jotka tekevät paljon työtä, keskittyneesti, niiden asioiden eteen joiden uskomme tuottavan tuloksia.

Löytyy paljon asioita, mihin pitää kiinnittää huomiota ja uutena tallina on miltei mahdotonta tehdä kaikkea heti oikealla tavalla. Joskus joutuu improvisoimaan uuden tilanteen sattuessa ja joskus huomaa tehneensä väriä valintoja. Vaikka meillä toisaalta on jonkinlainen paine saada tuloksia aikaiseksi nopeasti, jotta voimme osallistua isoihin kisoihin, on tallissa kuitenkin erittäin rauhallinen ja ystävällinen ilmapiiri.

IAM CyclingKuva: IAM Cycling

Ensimmäiset kilpailut ovat nyt takanamme ja olemme suoriutuneet erittäin hyvin. Löfkvist voitti ranskassa Tour de Mediterannéen. Tour de Qatarissa ja Tour de Omanissa saimme paljon hyviä sijoituksia Elmigerin ja Tschoppin suorituksilla ja olimme muutenkin hyvin esillä. Ensimmäisessä klassikkokisassa Bandierassa olimme kuudes hyvin ajetun kisan päätteeksi. Kaikki tämä oli erittäin tärkeätä ja monille kisajärjestäjälle se oli myös helpotus, koska he olivat antaneet meille osallistumisoikeuden heidän kisoihinsa.

Seuraavaksi on luvassa meidän ensimmäinen WorldTour kilpailu, nimittäin Paris-Nice. Siellä on oikeasti korkea taso ja jos pystymme ajamaan hyvin siellä meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä millä tasolla olemme tällä hetkellä isoihin talleihin verrattuna. Kohta olemme taas hiukan viisaampia!

T: Kellu{/akeebasubs}

{akeebasubs !*}{/akeebasubs}


ulvang banneri