Oona Kettunen vaihtoi sukset sujuvasti lenkkareihin

Estejuoksua päälajinaan pitävä Oona Kettunen voitti myös hiihdon SM-kultaa Taivalkoskella maaliskuun puolessa välissä. Kuva: Kari Arponen

Estejuoksua päälajinaan pitävä Oona Kettunen voitti myös hiihdon SM-kultaa Taivalkoskella maaliskuun puolessa välissä. Kuva: Kari Arponen

Vielä maaliskuun puolessa välissä Oona Kettunen oli Taivalkoskella voittamassa suomenmestaruuden hiihdon puolella. Hiihdon SM-kisojen jälkeen tämä aikaansaava nuori kestävyysurheilulupaus on jo ehtinyt saada ylioppilaskirjoitukset päätökseen ja vaihtaa sukset lenkkareihin. Parhaillaan Kettunen leireilee Portugalissa Monte Gordon lämmössä, josta Hevoskuuri hänet tavoitti.

{akeebasubs *}

Hei Oona! Palataanpa vielä Taivalkosken nuorten SM-hiihtoihin, sieltä sinulle tuli komeasti SM-kultaa vapaan vitosella ja perinteisen kisastakin pronssia. Hiihto taisi kulkea vielä mainiosti keväthangilla ja kuinka suuri yllätys tämä suomenmestaruus oli näin hiihtokauden päätteeksi ja parin SM-mitalin jatkoksi?

– SM-hiihdoissa hiihto kulki hyvin ainakin tuloksista päätellen. Vapaan kisasta en osannut odottaa mitalia enkä etenkään voittoa, sillä vapaa on itselleni huonompi hiihtotapa ja vitonen turhan lyhyt matka. Reitti jyrkkine mäkineen kuitenkin suosi omaa vapaan hiihtoani, koska tekniikan sijasta kunto oli suuremmassa roolissa. Perinteisen kympille sen sijaan lähdin mitalitavoittein. Olinkin koko matkan kärkivauhdissa, mutta eksyin ensimmäisen kierroksen lopussa maaliin vievälle kaistalle, vaikka tarkoituksena oli mennä vielä uudelle kierrokselle. Tähän tuhlaantui aikaa 20-30 sekuntia ja jouduin tyytymään pronssiseen mitaliin.

Olet ehtinyt tänä talvena osallistua myös ylioppilaskirjoituksiin. Oletko saanut nyt kaikki aineet kirjoitettua ja kuinka kirjoitukset sujuivat? Entä millaisia jatkotoiveita ja haaveita sinulla on opiskelujen suhteen? Mitä oppiainetta ja millä paikkakunnalla haluaisit jatkossa opiskella?

– Yo-kirjoitukset ovat nyt takanapäin. Lopulliset pisteet ilmestyvät vasta loppukeväällä, mutta alustavien pisteiden mukaan en päässyt aivan tavoitteisiini. Tavoitteena tosin oli melkein joka aineessa laudatur, eli vaikken aivan tähän kyennytkään, niin pääsen ylioppilaaksi varsin selvällä marginaalilla. Jatkossa toiveissa olisi päästä Jyväskylään opiskelemaan liikuntatieteitä. Sisään pääsee vain murto-osa hakijoista, joten pääsykokeisiin saa kyllä valmistautua huolella.

Nyt olet jo päässyt Portugaliin etelän lämpöön ja vaihtanut pysyvästi sukset lenkkikenkiin. Kuinka pitkä leiri sinulla on ohjelmassa? Entä kuinka siirtyminen hiihdosta juoksuun on sujunut? Onko ollut helppoa vai onko ollut alkuvaikeuksia?

– Portugalin leiriä on nyt noin puolet takana. Kokonaisuudessaan tarkoituksena on viettää täällä Monte Gordossa kolmeviikkoinen harjoitusleiri. Vaihto on sujunut ilman suurempia ongelmia. Tosin pientä väsymystä on ollut jaloissa kasvaneen juoksumäärän vuoksi.

Kerrotko hieman tarkemmin leiriohjelmastasi ja harjoittelustasi? Millainen on sinun "normaali" leiripäiväsi siellä?

– Normaali leiripäiväni alkaa noin kolmen kilometrin aamuherättelyllä ennen aamupalaa. Tämän jälkeen pari tuntia sulattelua ja päivän päätreeniin, joka sisältää päivästä riippuen esimerkiksi nopeutta, lihaskuntoa tai kovan/ kehittävän harjoituksen. Alkuillasta on yleensä vuorossa palauttava 40-60 minuutin peruskestävyyslenkki. Palauttavina pitkien lenkkien päivinä teen ainoastaan yhden harjoituksen. Nukkumaan menen ajoissa ja herään ilman herätyskelloa, kun olo tuntuu riittävän levänneeltä.

Mihin asioihin harjoittelussa leirillä keskitytään ja mitkä ovat painopistealueet?

– Harjoittelussa pääpaino on tällä hetkellä perus- ja vauhtikestävyysalueiden kehittämisessä, sillä niiden osuudet ovat jääneet talven kilpailukaudella vähiin. Mukana on myös jonkin verran mäkiharjoittelua hapenoton kehittämiseksi. Suomeen palattuani pohjien pitäisi alkaa olla sellaisessa kunnossa, että tehoja voidaan lisätä turvallisesti ja valmistaa kroppaa kohti kesän kilpailuja.

Tuleeko sinulle jo kisastartteja Portugalissa tai milloin juokset kevään ensimmäisen kilpailusi? Entä mitä muita kisoja on keväällä ohjelmassa?

– Portugalissa keskityn harjoitteluun, enkä juokse kilpailuja. SM-maantiet ovat vain viikko kotiutumiseni jälkeen, joten luultavasti ne tulevat olemaan ensimmäinen kisastarttini. Kilpailut tulevat niin pian, että on hyvinkin mahdollista, että palautuminen raskaasta leiristä on vielä kesken, enkä ole aivan huippuiskussa. Tavoitteena on kuitenkin juosta huomattavasti kovempaa kuin viime vuonna vastaavissa kilpailuissa. Maanteiden jälkeen vuorossa on maastokausi, jonka jälkeen siirryn luultavasti parin viikon sisällä ensimmäisiin ratakilpailuihini.

Hevoskuuri+ seuraa jatkossakin tiiviisti Oona Kettusen edesottamuksia juoksuradoilla ja kuulumisia kevään ja kesän aikana.

- Tero Viljanen

{/akeebasubs}
{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

ulvang banneri