Merja Rantanen tähtää henkilökohtaiseen MM-mitaliin Vuokatissa

Merja Rantanen tavoittelee henkilökohtaista MM-mitalia Vuokatista. Kuva: Hevoskuuri.fi

Merja Rantanen tavoittelee henkilökohtaista MM-mitalia Vuokatista. Kuva: Hevoskuuri.fi

Kolme kertaa on Merja Rantanen ollut voittamassa suunnistuksen MM-viestiä ja kerran ollut mukana pronssijoukkueessa. Henkilökohtainen MM-mitali 32-vuotiaalta Jämsän Retki-Veikkojen suunnistajalta on kuitenkin vielä toistaiseksi jäänyt saavuttamatta ja sitä hän lähtee tavoittelemaan Vuokatin MM-kotikisoista.

{akeebasubs *} Hevoskuuri on talven ja kevään aikana haastatellut Vuokatin suunnistuksen MM-kisoihin tähtääviä urheilijoita ja nyt vuorossa on jo kokenut arvokisakävijä, Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen.

Rantasen harjoituskausi ja talvi on sujunut muutamaa kuumepäivää lukuun ottamatta hyvin.

– Minähän olen yleensä pysynyt ehjänä, eikä loukkaantumisia ole lainkaan ollut, niin myös tänä vuonna. Kuumepäiviä on ollut yhteensä kaksi. Tosin nyt on pientä yskää ja hieman poltetta rinnassa, Merja Rantanen kertoo kotimaisen suunnistuskauden avauksen kynnyksellä.

Maastorata omalla tontilla

Täysillä Vuokatin kotikisoihin panostava Rantanen kertoo, ettei harjoitteluun ole tehty isompia muutoksia, vaan pääosin on menty vanhojen kaavojen mukaan. Tosin pari asiaa on tullut uutena mukaan.

– Talvella on vähän kokeiltu, että missä raja menee ja pariin kertaan ollaan oltu liika väsyneitä, Rantanen sanoo ja jatkaa.

– Uutena juttuna on mukaan tullut maastorata omalla tontilla. Ostimme viime vuonna uuden talon ja siihen olen tehnyt maastoradan omalle tontille, jossa heitän aamulenkkejä. Siinä on mukavasti ylä- ja alamäkiä, ei tosin mitään kauhean isoja, ja näin talvella on tullut hyvin hankijuoksua mukaan, kun on joutunut pitämään reittiä auki. Ei se mikään kauhean pitkä ole, mutta olen minä siinä 45 minuutinkin lenkkejä aamuisin heittänyt, yhdessä suunnistaja Antti Anttosen kanssa asusteleva Rantanen kertoo.

Talvisin Rantanen ei ole viime vuosina etelän leirejä tehnyt, mutta tänä vuonna hän teki poikkeuksen viettäen maaliskuussa 10 päivää maajoukkueen leirikeskuksessa Espanjassa.

– Aika moneen vuoteen en olekaan talvisin etelässä käynyt. Minulle se oli sellainen normileiri, kun vietin siellä vain kymmenen päivää. Mutta niille, jotka tykkäävät olla kotoa pois harjoittelemassa, se sopii varmaan hyvin, Rantanen viittaa suunnistajiin, jotka viihtyivät Espanjassa jopa pari kuukautta.

Pitkä matka ja keskimatka tavoitteina Vuokatissa

Siirryttäessä keskustelussa kohti Vuokatin MM-kotikisoja, Rantanen myöntää, että kotikisat saavat kokeneemmankin urheilijan syttymään.

– Kyllä Vuokatin kisat ovat tärkeä asia. Edellisissä kotikisoissa Tampereella olin yleisön joukossa ja muistan edelleen kuinka hienoa siellä oli. Nyt olisi upeaa päästä kokemaan sama urheilijan roolissa.

– On pitänyt jopa ajoittain hillitä itseä, ettei lataus menisi yli, kun on vain päiväkausia tuijotellut Vuokatin karttoja. Sitä on pitänyt pakottaa itsensä laittamaan kartat sivuun ja tekemään jotain muuta, Rantanen myöntää, että ylilatautumisen vaara piilee mukana kotikisoihin valmistautuessa.

Myös Vuokatin kisojen mielimatkat ovat Rantasella selvillä.

– Kun lähdettiin tähän harjoituskauteen, niin pitkä matka oli silloin ehdoton ykkösmatka. Nyt tilanne on aika lailla tasan pitkän matkan ja keskimatkan välillä ja molemmat matkat on otettu huomioon harjoittelussa ja valmistautumisessa. Esimerkiksi tuo maastorata on vähän keskimatkan tyyppisessä maastossa. Tänä vuonna sprintti on kaikkein eniten unohdettu ja sille matkalle en tule MM-kisoissa panostamaan, Rantanen kertoo matkasuunnitelmistaan Vuokatissa.

MerjaRantanenII180413Merja Rantasen silmissä siintää jo Vuokatin MM-kisojen pitkä ja keskimatka. Kuva: Hevoskuuri.fiRantasen leiritys ja harjoittelu Kainuussa ennen MM-kisoja on vielä hieman auki.

– Pikkuisen vielä ovat kuviot auki, mutta varmaankin tulen sen 1-2 leiriä tekemään paikan päällä. Lisäksi olen miettinyt, että mistä löytyy tyyppimaastoja kotiseudulla. Keskimatkan tyyppistä maastoa Jämsästä löytyy, mutta pitkän matkan maastoja ei ole ihan lähiseudulla tarjolla.

Onko henkilökohtainen MM-mitali Merjalle tarkoitettu?

EM-kisoissa Rantanen on saanut hopeaa Latvian EM-kisoissa 2008 keskimatkalla, mutta MM-kisoissa parhaat henkilökohtaiset sijoitukset ovat viisi ja kuusi ja henkilökohtainen mitali on näin vielä saamatta. Ei siis ole ihme, että juuri henkilökohtainen MM-mitali kiinnostaa Rantasta Vuokatissa eniten.

– Nyt on tarkoitus katsoa, että onko henkilökohtainen MM-mitali saatavissa ja onko sitä minulle tarkoitettu. Sen tiedän, että tämä nykyinen taso riittää kyllä mitalin saavuttamiseen, sen ovat aiemmat arvokisat osoittaneet.

Eikä tutuista ympäristöistä haittaakaan ole mitalia tavoiteltaessa.

– En ole pohtinut kotikenttäetua, mutta toivon, että suomalaisille olisi tutuista ympäristöistä suuri hyöty. On tutut ympäristöt ja tutut ihmiset ympärillä, niin on kotoisampi olo.

Mutta kotikisat tuovat myös omat menestyspaineensa mukanaan.

– Kotikisojen kautta tulee myös paineet ja avainjuttu on se, kuinka ne pystyy käsittelemään. Mutta pitää vain lähteä nauttimaan tilanteesta, Rantanen kääntää paineet positiiviseksi energiaksi.

Alkukaudesta onnistumisia – miesten sarjaan kansallisissa?

Alkukauden kilpailuissa Rantasen tavoitteena on lähinnä hakea onnistumisia ja sitä kautta vahvistaa itseluottamusta.

– Alkukaudesta Huippuliigan kisat ovat ne tärkeimmät ja lauantaina (Huippuliigan avaussprintti Espossa) voi pikkuisen jännittää. On tärkeää, että saa onnistumisia alle heti alkukaudesta ja FinnSpringin pitkän matkan kilpailu on tosi tärkeä, sillä montaa pitkän matkan kilpailua ei ole ohjelmassa. Uskon, että jätän NORT:n (Nordic Orienteering Tour) väliin tänä vuonna. Se on niin paljon sprinttipainotteinen ja tänä vuonna en tule siis sprinttiin juuri satsaamaan.

Rantanen harmitteleekin, että pitkän matkan kilpailuja on niin kovin vähän tarjolla alkukaudesta. Mutta hän löytää tähän yhden ratkaisun, jota harkitsee kokeilevansa. Saman tempun teki jo Norjan Anne M Hausken Nordberg viime viikonloppuna Norjassa.

– Voisin mennä vaikka miesten sarjaan jossain pikku kansallisessa. Näin saisin kunnon pitkän matkan kisan juostua, sillä eihän ne kansallisten naisten sarjan pitkän matkat ole arvokilpailujen vastaaviin verrattavissa, Rantanen tuumii uusia haasteita.

Ennen Vuokatin MM-kisoja heinäkuussa Rantasta odottaa vielä yksi mielenkiintoinen tapahtuma kotikunnilla Jämsässä. Jämsän Retki-Veikot järjestävät tänä vuonna Jukolan viestin ja myös Merja Rantanen haluaa olla mukana kisatalkoissa.

– Koejuoksuja olen jo tehnyt ja tulen vielä tekemään ja Venlojen viestin aikaan olen varmaankin kisakuuluttamossa ja VIP ja Media henkilöitä palvelemassa. Kyllähän minä olisin vaikka mihin kisatalkoisiin osallistunut ja ollut vaikka karttapuomeilla Jukolassa, mutta tällä kertaa joudun kyllä pyhittämään yön levolle, Rantanen on myös innoissaan tulevasta suurtapahtumasta Jämsässä.

- Tero Viljanen

{/akeebasubs}
{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri