Istu vähemmän!

Kuvituskuva: Kuva: All Over Press

Kuvituskuva: Kuva: All Over Press

Voiko liika istuminen olla haitaksi terveydelle runsaasta liikunnan harrastamisesta huolimatta? Tutkijoiden mukaan voi. Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, joiden mukaan istumisen aiheuttamat terveydelliset haitat eivät korjaannu muutamalla tunnilla liikuntaa päivässä.

 

{akeebasubs *}Liika istuminen lisää kuolleisuutta

Istuminen on yhdistetty useissa tutkimuksissa ennenaikaisen kuoleman riskiin. Istuessa lihakset ovat passiivisina ja jos istuminen eli inaktiivisuusjakso jatkuu useita tunteja vuorokaudessa päivästä toiseen, on sillä huomattavia terveydellisiä haittavaikutuksia. Yli kahdeksan tuntia istuvilla on 15% suurempi riski kuolla ennenaikaisesti verrattuna alle neljä tuntia istuviin. Istuminen ei tee hyvää, sillä lihasten ollessa inaktiivisina rasva- ja sokeriaineenvaihdunnassa tarvittavien entsyymien määrässä tapahtuu selviä muutoksia huonompaan.

Elektrodishortseilla tietoa lihasten aktiivisuudesta

Eräässä suomalaisessa tutkimuksessa koehenkilöt käyttivät tutkimuskäyttöön suunniteltuja shortseja, joissa oli lihasaktiivisuutta mittaavia elektrodeja. Koehenkilöt elivät normaalia arkielämäänsä, johon kuului huomattava määrä liikuntaa aina juoksusta kuntosaliharjoitteluun. Yhtenä mittauspäivänä koehenkilöt harjoittelivat normaalisti, toinen mittaus suoritettiin päivänä, jolloin liikuntaa ei harrastettu lainkaan. Tutkimuksen tulosten mukaan liikunta ei pelasta istumatyöläistä passiivisuuden aiheuttamilta terveyshaitoilta. Koehenkilöiden jalkojen lihasaktiivisuuden perusteella lihakset olivat noin 72% hereillä oloajasta käyttämättöminä päivinä, jolloin liikuntaa ei harrastettu. Liikunnan harrastaminen ei juuri tuonut muutosta, sillä tällöinkin noin 68% ajasta vietettiin istuen. Liikunta on toki hyödyllistä ja auttaa taistelussa monia sairauksia vastaan. Valitettavasti pelkkä liikunta ei kuitenkaan auta korjaamaan liiallisen istumisen aiheuttamia vahinkoja.

Muutos toimintakulttuuriin

Tulokset ovat erittäin huolestuttavia ja herättävät pohtimaan istumisen haitallisuutta. Ihminen on luotu liikkumaan ja käyttämään lihaksiaan. Nykyajan muuttuneet työnkuvat ja kulttuuri suorastaan kannustavat meitä istumaan suurimman osan päivästä. Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa onkin osin tästä johtuen yhä enemmän erilaisia sairauksia ja ennen aikaista kuolleisuutta. Jokaisen olisikin hyvä pohtia omaa päivittäistä liikkumistaan ja istumisen määrää. Voisiko osan istuma-ajasta kenties viettää vaikkapa seisten? Yksi vaihtoehto istumatyötä tekevälle voisi olla pitää kerran tunnissa pieni tauko, vaikkapa vain hakeakseen lasin vettä työpaikan taukotilasta. Koska veden riittävä juominen pitkin päivää on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta suositeltavaa, saisi työntekijä tällä tapaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Istumiseen käytetyn ajan vähentäminen ja lihasten aktivointi useammin olisi erittäin suositeltavaa monelle ihmiselle työntekijästä aktiiviliikkujaan.

-Ida Heikura
Lähteet

  • Finni, T., Haakana, P., Pesola, AJ. & Pullinen, T. 2012. Exercise for fitness does not decrease the muscular inactivity time during normal daily life. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports and Exercise. doi: 10.1111/j.1600-0838.2012.01456.x.
  • Matthews, CE., George, SM., Moore, SC., Bowles, HR., Blair, A., Park, Y., Troiano, RP., Hollenbeck, A. & Schatzkin, A. 2012. Amount of time spent in sedentary behaviours and cause-specific mortality in US adults. American Journal of Clinical Nutrition. 95, 437-445.
  • van der Ploeg, HP., Chey, T., Korda, RJ., Banks, E. & Bauman, A. 2012. Sitting time and all-cause mortality risks in 222 497 Australian adults. Arch Intern Med. 172, 494-500.

{/akeebasubs}

{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

ulvang banneri