Jani Lakanen haluaa viedä Vuokatin MM-projektin kunnialla päätökseen

Jani Lakasen tarkoituksena on puristaa itsestään kaikki irti Vuokatin MM-kisojen pitkällä matkalla, kuten tässä Huippuliigan finaalissa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Jani Lakasen tarkoituksena on puristaa itsestään kaikki irti Vuokatin MM-kisojen pitkällä matkalla, kuten tässä Huippuliigan finaalissa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Jani Lakanen oli voittamassa edellisissä Suomessa Tampereella vuonna 2001 järjestetyissä suunnistuksen MM-kisoissa viestikultaa ja lisäksi kisoista tuli myös hopeaa silloiselta normaalimatkalta. Nyt 36-vuotias Tanskan vuoden 2006 MM-kisojen pitkän matkan maailmanmestari haluaa saada komean kansainvälisen uransa päätökseen Vuokatin MM-kisoissa. Vuokatin projektin on tarkoitus huipentua mahdollisimman hyvään suoritukseen MM-kisojen pitkällä matkalla tiistaina 9.heinäkuuta.

{akeebasubs *}
Vuokatin MM-kisojen alkuun on aikaa hieman yli kuukausi ja Jani Lakanen on tyytyväinen ja luottavaisen oloinen mies. Syy tähän tyytyväisyyteen on selvillä, Vuokatin MM-kisaprojekti on edennyt suunnitelmien mukaan ja kunto ja huippuvire alkaa löytymään MM-kisojen lähestyessä. Takana on myös erittäin onnistunut maajoukkueen MM-kisoihin valmistava leiri Pohjois-Karjalassa Juuassa ja Kainuussa Vuokatissa. MM-leirin jälkeen Hevoskuurin soittoon vastasikin todella tyytyväisen oloinen mies.

– Leiri oli todella onnistunut ja se meni todella hyvin ja nostatti itseluottamusta. Leiri oli myös fyysisesti todella kova ja vaatii lepoa jälkikäteen täydellisen palautumisen varmistamiseksi, Jani Lakanen sanoo ja kertoo ottaneensa todella kevyesti leirin jälkeen varmistaakseen kunnon palautumisen leirin rasituksista.

– Leirillä on aina kyse normaalia kovemmasta rasituksesta, joten haasteena on se, kuinka siitä palautuu kunnolla, niin ettei palautuminen jää puoli tiehen. Olen ottanut nyt todella kevyesti leirin jälkeen ja tuntuu, että keho on alkanut palautua. Alaselän kanssa on ainoastaan ollut hieman ongelmia. Juuan raskaammissa keskimatkaa ja viestiä muistuttavissa maastoissa astuin kerran hieman tyhjän päälle ja siitä tuli painetta selälle ja hieman ärtyi siitä, muuten kaikki tuntuu nyt todella hyvältä, Lakanen kertoi vajaa viikkoa SM-sprintistä alkaneen leirin jälkeen.

Thierryn selkä lähenee

MM-leirin aikana käytiin muutama MM-kisojen tyyppimaastossa käyty leirikisa, joiden hyvät suoritukset nostivat kokeneen Lakasen itseluottamusta entisestään. Varsinkin kaksi pitkälle matkalle tähtäävää leirikisaa sujuivat mainiosti. Tipasojalla käydyssä 12,8 km:n harjoituskilpailussa Lakanen oli selvästi paras suomalainen häviten mukana olleelle Ranskan Thierry Guoergioulle 2.19 ollen kuitenkin selkeästi toinen ranskalaisten vauhdittamassa kilpailussa. Tipasojalla pidettiin todella hurjaa vauhtia, sillä Thierryn aika 58.14 ja Lakasen aika 60.33.

Toinen pitkän matka harjoituskilpailu pidettiin Kainuun Rastiviikosta tutulla Joutenlammella. Matkana oli tällä kertaa 15,9 km ja myös tässä leirikisassa Lakanen oli selkeästi nopein kolmen minuutin erolla Simo-Pekka Finckeen, Thierry jätti tämän leirikisan väliin pienen leiriväsymyksen johdosta. Myös Juuan keskimatkan tyyppimaastoissa Jani Lakanen esiintyi edukseen, sillä Oinasvaaran kisassa hän oli nopein ja Tahkovaaran upeassa maastossa käydyssä kisassa hän oli toinen vain kaksi sekuntia Hannu Airilalle hävinneenä. Ei siis suotta Lakanen ollut tyytyväinen leirikisojen antiin.

– Nämä harjoitukset menivät todella hyvin ja nostivat itseluottamusta entisestään. Itse asiassa nämä kaksi pitkän matkan leirikisaa olivat minulle alkukauden kaksi tärkeintä kilpailunomaista suoritusta MM-kisojen pitkän matkaa ajatellen, joten tästä on hyvä ammentaa itseluottamusta ja positiivista virettä kohti Vuokattia, Jani iloitsi.

– Ja vauhtikin alkaa olla jo hyvin lähellä Thierryn vauhtia. Alkukaudesta hävisin hänelle vielä 30 sekuntia kilometrillä, mutta alan päästä jo aika lähelle. 10MILAn jälkeen on itsellä vauhti alkanut vähitellen löytyä, mikä on todella positiivista. Tipasojalla Thierry ei juuri virheitä tehnyt, kun itsellä oli vähän vielä sujuvuuden kanssa ongelmia, mutta esimerkiksi viimeisellä kolmella kilometrillä en hävinnyt hänelle enää kuin 15 sekuntia ja Joutenlammella oma GPS-käyrä näytti jo aika pitkälti Thierrymäiseltä suoritukselta. Kyllä Vuokatissa kaikki on mahdollista, mikäli kaikki vaan onnistuu, Lakanen jatkoi.

Säästeliästä kilpailemista

Vuokatin MM-kisoissa Jani Lakasen katseet ovat kohdistuneet tiukasti tiistaina 9.heinäkuuta juostavaan pitkän matkan kilpailuun. Lakanen kertoo olleensa mielissään, kun tieto pitkän matkan maastotyypistä tuli julki.

– Pitkän matkan vauhdikas maastotyyppi on sopinut minulle viime vuosina paremmin, kun taas Vuokatinvaaran maasto ei ole sitä ominta minulle. Helpot maastot ovat olleet minun vahvuuteni, vaikka ne välillä ovat jopa tylsiäkin. Teknisesti vaikeat maastot ja haastavat keskimatkan kilpailut ei ole minulle ominta eikä vahvuuteni, ja näissä kilpailuissa en ole samalla tasolla maailman huippujen kanssa, Lakanen kertoo ja sanoo samalla harjoitelleensa Vuokatinvaaran tyyppimastoissa viestiä ajatellen.

Kuluneella kaudella Lakanen on kilpaillut varsin säästeliäästi katse tiukasti Vuokattiin käännettynä. Niinpä esimerkiksi pitkän matkan leirikisat olivat 36-vuotiaalle konkarille selkeästi tärkeämmät suoritukset kuin esimerkiksi Huippuliiga.

– Kyllähän me ennen kisaa hieman juteltiin ja toivottiin, ettei se Tranchand vaan tulisi ja veisi koko pottia, kun niin pienet olivat erot ja miehiä paljon välissä. Itsellä olisi ollut mahdollisuuksia sinne TOP3:n joukkoon, mutta olin matkalla hieman liian aktiivinen ja kulutin voimia ennen aikojaan, Lakanen kertoo vielä tuosta keskustelua herättäneestä Huippuliigan finaalista.

Kilpailutuntumaa Lakanen pitää yllä vielä muutamalla kilpailulla ennen MM-kisoja, joista ehdottomasti tärkein on pitkän matkan MM-katsastus juhannuksena. Viime viikonloppuna Lakanen hävisi Savon Suunnan kansallisissa Tervaruukinsalolla 48 sekuntia Ranskan Philippe Adamskille ollen kilpailun toinen.

– Paljon ei tosiaan ole kilpailuja luvassa ennen Vuokattia ja näistä MM-katsastukset ovat ehdottomasti tärkeimmät. Itselle nämä Tipasojan ja Joutenlammen leirikisat olivat tosi tärkeät ja vähän harmi, etteivät kaikki maajoukkuemiehet olleet niissä viivalla. Oma psyykkaus tapahtuu juuri onnistumisten kautta ja sitä kautta on aina helpompi lähteä itse kisoihin. Ja onhan nyt annettu myös samalla näyttöjä kisavalintoja ajatellen, kun aina on mahdollista, että katsastuksissa voi jotain sattua, niin ei jää yhden kortin varaan.

Fyysinen työ tehty – viimeiset viikot taidollista hiomista ja psyykkausta

Viimeisten viikkojen valmistautumisesta kohti Vuokattia Jani Lakanen kertoo, että fyysisellä puolella työ on käytännössä tehty, nyt vain etsitään se paras mahdollinen vire viimeisten viikkojen aikana.

– Fyysisesti 90 % työstä on tehty ja jos tuo viimeinen 10 % onnistuu, niin silloin on mahdollista saada juoksua vielä pikkuisen helpommaksi. Lähinnä se on hermo-lihasjärjestelmän hiomista ja saamista vielä paremmaksi. Tiomilasta lähtien on kulku selvästi löytynyt, mikä on ollut itselle tosi tärkeää. On tosi tärkeää, että fyysinen puoli on ajoissa kunnossa, kuin että se jäisi aivan viime tippaan. Nyt viimeiset viikot keskityn taidolliseen hiomiseen ja psyykkaukseen, Lakanen sanoo.

Myös levon ja palautumisen merkitys korostuu.

– On myös tärkeää, että tulee lepoa tarpeeksi. Viimeisillä kovilla harjoituksilla on aika teoreettinen merkitys, että saisi jotain ratkaisevaa vielä aikaiseksi. Keskityn muutamiin kilpailunomaisiin harjoituksiin ja sitten on vain uskallettava levätä riittävästi. Nuoranakin menestystä tuli sillä, että yhtä kehittävää harjoitusta seurasi aina kaksi palauttavaa päivää. Palautuminen onkin noussut minulla esiin entisestään. Jos lisäät tehokasta harjoitusta tunnilla, tarvitset myös yhden lisätunnin makuuasennossa oloa, Lakanen korostaa levon ja palautumisen merkitystä.

Lakanen kertookin, että lepo on erittäin tärkeää myös leireillä ja Espanjansa Lakanen otti päivittäin 1-2 tunnin päiväunet riittävän palautumisen varmistaakseen.

– Näin perheenisänä kotona lepääminen ei arjessa aina onnistu, siksi olen mennyt leireille myös lepäämään, Lakanen naurahtaa.

Vaikka onnistuneita suorituksia on siis takana, Lakanen muistaa pitää jalat maassa.

– Vaikka onnistumisten jälkeen on aina helpompaa, on kuitenkin samalla pysyttävä myös nöyränä. 1-2 kuukautta ajanjaksona on niin lyhyt aika ja nyt on vain keskityttävä hyvin yksinkertaisesti olennaiseen ja turhaa rasitusta välttäen. Tärkeiden kilpailunomaisten harjoitusten lisäksi teen hiukan aineenvaihduntaa ylläpitävää kevyttä treeniä sekä keskityn myös pään hoitamiseen kuntoon, jotta se on valmis kisojen koittaessa. Itselläni on henkisellä puolella tietyt jutut, joita ylläpidän koko ajan, Vaajakosken Terän suunnistaja sanoo.

Pitkän matkan päivämäärä kirjattu ylös

Lakanen kertoo, että pitkän matkan kilpailun päivämäärä on kirjattu ylös kalenteriin ja se on se päivämäärä, jolloin tämä Vuokatin MM-projekti saa huipennuksensa.

– Itselläni on neljä asiaa, jotka toistan joka aamu ja ennen kilpailua. Ja MM-kisojen päivämäärä on ylös kirjoitettu ja silloin on tarkoitus olla niin valmis kuin mahdollista. Se suoritus riittää sitten niin korkealle kuin riittää, toivottavasti vaikka mitaleille. Olennaista on kuitenkin se, että saa itsestään kaiken irti juuri sinä tiettynä päivänä. Muutenhan huippu-urheilu olisi turhaa hommaa, jos ei tähän uskoisi, että pystyy parhaimpaansa oikealla hetkellä, Lakanen kertoo näkemyksistään ja toimintamalleistaan.

– Eikä sitä joka päivä tarvitse näyttää, kunhan suunta on kohdillaan ja isot asiat kunnossa. Asiat on vain joka päivä tehtävä niin hyvin, että voi uskoa tuon tavoitteen toteutumiseen sinä tiettynä päivänä, hän jatkaa.

Sveitsin rastiviikko käänsi katseet kohti Vuokattia

Halu juosta Vuokatin MM-kotikisoissa alkoi kirkastua ja varmistua Sveitsin rastiviikon voiton jälkeen 2011. Kausi 2011 oli muutenkin Lakaselle hyvä, joten hän päätti vielä kerran panostaa tosissaan MM-kisoihin.

Välitavoitteekseen hän otti Ruotsin EM-kisat toukokuussa 2012, mutta Sveitsin viime kesän MM-kisat eivät olleet Lakasen alkuperäisissä suunnitelmissa.

– En ehtinyt tutustua maastoihin kunnolla ja en sitten kisoihin päässyt, vaikka katsastuksiin lähdinkin. Ruotsin EM-kisat onnistuivat puolittain, sillä olin pitkällä matkalla 14. ja paras suomalainen, mutta suoritukseen en ollut tyytyväinen ja kisat tulivat hieman liian aikaisin.

JaniLakanen040613Jani Lakasen kaikki suoritukset ovat tähdänneet menestykseen Vuokatissa. Kuva: Hevoskuuri.fiVarsinainen satsaus Vuokattiin alkoi sitten viime kesänä.

– Joutenlammen Kainuun Rastiviikon voiton myötä todellinen satsaus Vuokattiin alkoi. Samalla aloin panostaa myös tuplasti enemmän lepoon ja palautumiseen. Syksyllä kävin usealla omalla leirillä tutustumassa tyyppimaastoihin. Viime syksy oli siinä suhteessa vielä erilainen tähän kevääseen, että silloin harjoittelin väsyneenäkin tyyppimaastoissa ja tein treenimättöä, kun taas nyt keväällä olen keskittynyt näiden kilpailunomaisten harjoitusten tekemiseen tyyppimaastoissa. Esimerkiksi NORT:n jätin suosiolla väliin, sillä sprintti ei ole enää minun juttuni, se on niin kovaa hermostolle.

– Nyt on ollut toinen teema ja jos tyyppimaastoissa saa kaksi onnistunutta harjoitusta viikkoon, niin mikään muu harjoittelu ei sitä pysty korvaamaan, kunhan ei tee tyhmyyksiä, Lakanen uskoo.

Kansainvälinen huippu-ura päättyy Vuokattiin

Yksi suomalaisen suunnistuksen menestystarina saa myös päätöksensä Vuokatissa, sillä sen suhteen Jani Lakanen on päätöksen tehnyt.

– Kansainvälinen ura ei jatku enää tämän jälkeen, vaikka voittaisin Vuokatissa. En enää lähde ulkomaille leireille, näin on perheen kanssa sovittu, kahden lapsen isä kertoo.

Lakanen sanookin, että huippu-urheilijana oleminen on ajoittain vaativaa touhua.

– Huippu-urheilu on myös ajoittain hyvin raskasta, eikä pelkästään helppoa ja hienoa touhua. Nyt haluan viettää myös perheeni kanssa enemmän aikaa yhdessä. Siinä on myös tosi iso kontrasti, kun huippu-urheilussa sitä ajattelee vain itseään ja valmentajat ja huoltajat tekevät asioita sinun puolesta ja vastaavasti perheenisänä sinä ajattelet heitä ja teet asioita heitä varten.

– Kyllä minä suunnistusta edelleen tulen jatkamaan Vuokatin jälkeenkin, mutta missä roolissa, niin se on vielä epäselvää. Jatkanko vielä viestisatsarina vai teenkö lajia perheen kanssa, vai kuinka, Lakanen kertoo.

Myös työelämä tulee ohjelmaan viime ajat jälleen täysipainoisesti suunnistukseen keskittynyttä Lakasta.

– Vuokatin jälkeinen työelämä Vuokatin jälkeen on vielä auki, mutta yksi vaihtoehto voisi olla esimerkiksi yrittäjyys ja vielä en tiedä, tuleeko työelämä liittymään urheiluun tai suunnistukseen laisinkaan. Mutta se on selvää, että luvassa ihan uusi lähestyminen työelämään. Mutta vastaus tulee silloin, kun sen aika on. Nyt hoidetaan tämä Vuokatin projekti kunnialla loppuun ja keskitytään siihen, Lakanen miettii tulevia työkuvioitaan.

Huippu-urheilu mahdollistaa voimakkaat kokemukset elämisestä

Jani Lakasta on aina kiehtonut huippu-urheilu ja sen tuomat kokemukset.

– Kyllä sisäinen motivaatio on minulla se suurin tekijä, miksi olen aikoinaan huippu-urheilun aloittanut. Sen huomasi varsinkin niinä hetkinä, kun ei ollut asettanut itselleen tavoitteita. Kyllä minulla on aina ollut se siemen tai kipinä sisälläni, Rasti-Vihdin kasvatti myöntää.

– Olen aina ollut myös kiinnostunut siitä, mitä terveyden optimointi olisi ja mitä se pitää sisällään. Tosin siinä on kyllä välillä ristiriita suorituskeskeisen huippu-urheilun kanssa, jossa on oma raadollisuutensa, mutta kyllä terveys on huippu-urheilussa iso asia.

Ja paljon on Jani Lakanen huippu-urheilulta saanut, niin menestystä kuin kokemuksia mitattaessa.

– Tämän asian voi nähdä joko pinnallisesti tai syvällisesti. Minulle huippu-urheilu on merkinnyt mahdollisuutta elää hyvin voimakkaasti tätä elämää. Huippu-urheilu on yksi niitä harvoja muotoja, jossa käytät kehoasi todella voimakkaasti täysillä elämiseen ja voimalliseen elämään. Urheilussa ollaan kirjaimellisesti joka solulla mukana elämässä.

– Eikä tänä päivänä ns. "normaali ihminen" ehdi kiinnittää itseensä riittävästi huomiota tässä hektisessä maailmassa. Tähän huippu-urheilu on tarjonnut loistavan mahdollisuuden.

– Kyllä se isoin juttu taitaa olla kuitenkin se, että huippu-urheilun kautta olen hyvin syvällisesti kehoni kautta kokenut elämäni ja elänyt sitä voimallisesti, Lakanen päättää.

Hevoskuuri haluaa kiittää Jani Lakasta niistä hienoista hetkistä ja suorituksista, joita hän on suomalaisille suunnistuksen ystäville tarjonnut sekä toivottaa onnea tämän viimeisen projektin loppuun saattamiseen.

>> Jani Lakasen kotisivut

- Tero Viljanen

{/akeebasubs}
{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

ulvang banneri