Urheilijan energiankulutuksen arviointi

Kuvituskuva. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Kuvituskuva. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Urheilija tarvitsee tietoa energiankulutuksestaan esimerkiksi yksittäisen harjoituksen kuormittavuuden arviointiin. Riittävän energiansaannin ja painonhallinnan kannalta voi olla tarpeen tarkastella energiankulutuksen ja -saannin suhdetta. Tässä jutussa selvitetään, miten energiankulutusta voidaan mitata.

{akeebasubs *}
Energiankulutukseen vaikuttavia tärkeimpiä tekijöitä ovat fyysinen aktiivisuus ja perusaineenvaihdunta.

Perusaineenvaihdunta

Perusaineenvaihdunta tarkoittaa ihmisen levossa kuluttamaa energiamäärää vuorokauden aikana. Perusaineenvaihdunnan kuluttamaan energiamäärään vaikuttavat ikä, sukupuoli, painoindeksi ja kuntotaso.

Perusaineenvaihduntaa voidaan mitata laboratorio-olosuhteissa hengityskaasuista. Tavallisin mittaustapa on epäsuora kupukalometria, jossa mitataan hapenkulutusta, hiilidioksidin tuottoa tai molempia. Mittaustulos kertoo, montako kaloria elimistö kuluttaa tunnin aikana lepotilassa.

Fyysinen aktiivisuus

Fyysisen aktiivisuuden tasoa voidaan kuvata MET-kertoimella (lyhennes sanoista metabolic equivalent tai metabolic energy turnovet). Koska ihmisten paino vaihtelee, eivät kaikki kuluta samaa energiamäärää samassa suorituksessa. MET-kertoimella kuvataan moninkokertaiseksi kulutus nousee suhteessa lepotilaan.

Kevyt istumatyö tai puuhailu kaksinkertaistaa kulutuksen suhteessa lepotilaan. Kestävyyslajeissa energiankulutus on erityisen suurta muihin urheilulajeihin nähden. Kilpailusuorituksessa MET-kerroin voi olla jopa yli 17, mihin muissa lajeissa ei ylletä. Juosten tai hiihtäen tehtävässä aerobisessa harjoittelussa tavallinen kerroin on kymmenen paikkeilla.

Eri aktiviteettien MET-kertoimista on olemassa taulukoita. Vuorokautisen energiankulutuksen määrää voidaan tutkia parhaiten pitämällä tarkkaa päiväkirjaa, johon kirjataan eri aktiviteetteihin käytetyt ajat. Tehon arviointi jää kuitenkin päiväkirjan pitäjän vastuulle, eivätkä aktiviteettitaulukot ole täysin tarkkoja.

Mittaustapoja

Internetissä on tarjolla monenlaisia kalorilaskureita. Vaikka laskuri huomioisi iän, sukupuolen, pituuden, painon, liikuntalajin ja liikunnan tehon, tulokset ovat silti vain suuntaa antavia. Urheilija voi kuluttaa suorituksessa eri määrän energiaa kuin toinen samankokoinen- ja ikäinen urheilija. Kyse on taloudellisuudesta eli hyötysuhteesta, joka on yksilöllinen ominaisuus. Loogisesti hyötysuhde paranee kunnon kasvaessa, kun ennen raskas harjoitus sujuu kevyemmällä rasituksella.

Yksinkertaisimmillaan energiankulutusta arvioidaan harjoituspäiväkirjan avulla. Monet sykemittarit ilmoittavat harjoituksessa kulutetun energiamäärän. Tulos perustuu ennusteyhtälöön, joka ottaa huomioon harjoituksenaikaisen sykkeen, painon ja sukupuolen. Sama käyttäjä voi kuitenkin saada samasta harjoituksesta eri mittareilla erilaisia tuloksia, ja sykemittareiden antamat arvot ovatkin vain suuntaa antavia.

Urheilijan energiankulutusta voidaan tutkia tarkemmin laboratorio-olosuhteissa mittaamalla suorituksen aikana hapenkulutusta ja hiilidioksidin tuottoa. Useimmiten mittaus tehdään asteittain nousevassa rasituksessa, jolloin voidaan mitata kulutusta eri tehotasoilla. Tavallisemmin tällaista mittausta käytetään suorituskyvyn testaamiseen, mutta se on hyvin luotettava myös energiankulutuksen mittaamiseen. Hengityskaasuista selviää myös, millä teholla elimistö käyttää energiana rasvoja ja milloin hiilihydraatteja. Kenttäolosuhteissa hengityskaasuja voidaan tutkia kannettavilla laitteilla.

Aivan täsmällisen energiankulutuksen mittaaminen ei onnistu ilman laboratorio-olosuhteita. Toisaalta täysin tarkan energiansaanninkaan mittaaminen ei ole helppoa, mistä kerrotaan plussajutussa ensi viikolla. Suuntaa antavatkin tiedot riittävät kuitenkin urheilijalle, joka haluaa tarkistaa kokonaisrasituksensa tilaa ja varmistaa riittävän energiansaannin.

- Outi Ojanen
{/akeebasubs}
{akeebasubs !*}{/akeebasubs}

 

 

 


ulvang banneri