Giroon valmistautuminen – eli miten huiput ja huipputallit valmistautuvat Giroon

giro1Kjell Carlström valottaa huippuajajien ja -tallien valmistautumista toukokuun alussa alkavaan Giro d'Italiaan.


giro1Monte Zoncolan viime vuoden Giro d'Italiassa. Kuva: Gian Mattia D'Alberto - LaPresseKauden aikana löytyy paljon kovia kisoja ja niihin valmistaudutaan yleensä huolella. Jos kyseessä on yhden päivän kilpailu, on pakko olla huippukunnossa juuri sinä päivänä. Kolmen viikon etappiajoon valmistautuminen on erittäin haastavaa, koska pitäisi olla huippukunnossa kolme viikkoa putkeen.

Valmistautuessa ympäriajoon on otettava huomioon monta eri asiaa. Ensin on laadittava tavoitteet ja suunnitelma. Sitten on valittava tavoitteisiin sopiva joukkue. Jos tavoitteena on voitta kirimiehellä etappeja, kannattaa tuoda sinne joukkue, joka pystyy tekemään hyvin työtä tasamaalla ja varsinkin viimeisien kilometrien aikana ennen loppukiriä. Jos taas halutaan ajaa kokonaiskisan voitosta, pitää olla mukana ajajia, jotka ajavat hyvin mäessä, mutta myös ajajia jotka voivat tehdä työtä vaihtelevassa maastossa päivästä toiseen. Joukkueen kisaohjelma ennen ympäriajoa on oltava sopiva ja samoin mahdolliset harjoitusleirit.

Giro d'Italiaan valmistautuminen eroaa hiukan sen mukaan onko kyse italialaisesta tallista, kokonaiskisaan tähtäävästä tallista tai jostakin muusta tallista. Jos tallilla ei ole ehdokasta kokonaiskisaan eikä ole Italiasta kotoisin, ei yleensä tehdä hirveästi erikoisjärjestelyjä sen eteen, että pyöräilijät olisivat huippukunnossa siellä. Silloin luotetaan enemmänkin siihen että ajajat osaavat hommansa ja tulevat sinne hyvässä kunnossa.

Jos joukkue panostaa Giroon, he tekevät yleensä ainakin yhden ylimääräisen harjoitusleirin ja useasti korkealla. Varsinkin italialaiset joukkueet valmistautuvat huolellisesti Giroon ja rakentavat yhdeksän miehisen joukkueen alkukaudesta Giron ympärille. Monet ajajista ovat käyneet ajamassa muutamia kovia etappiajoja kevään aikana. Noin kuukausi ennen Giroa monet heistä lähtevät korkealle harjoittelemaan. Sitten viimeistellään yleensä kuntoa ajamalla yksi tai kaksi kisaa ennen Giroa, joista mielellään toinen on lyhyt etappiajo. Jos ulkomaalainen talli tähtää kokonaiskisaan, he saattavat tehdä suurin piirtein samalla tavalla.

Viime vuosina yhä useampi joukkue on huomannut miten tärkeätä on tutkia reittiä etukäteen. Varsinkin vaativimmat ja ratkaisevat etapit käydään ajamassa kevään aikana jos kelit suosivat. Korkeilla vuorilla ei aina onnistu, mutta siinä nykyajan teknologia voi olla apuna, esimerkiksi videon välityksellä. Samalla tavalla katsotaan joskus myös maaliintuloja ennen etappia, jotta yllätyksiä voidaan minimoida. Ajamalla reittiä selviää mahdolliset kisareitin vaikeat kohdat ja niihin osataan valmistautua itse kisassa paremmin. Voidaan myös laatia erikoinen taktiikka jos tunnetaan reitti hyvin. Kun ajoin italialaisessa Liquigasin tallissa reittiä tutkittiin usein etukäteen, jotta tiesimme miten luoda taktiikkaa.

Moni joukkue käyttää myös omaa kokkia. Siihen on monta syytä, mutta selkeästi tärkeimmät näistä ovat hygienia ja luotettavuus. Kun ajetaan kolme viikkoa täysillä, keho on kovan paineen alla ja varsinkin ruuan ja lisäravinteiden imeytyminen pitää olla mahdollisimman mutkatonta. Siirrytään hotellista toiseen ja hotellien taso vaihtelee. Jos käytetään omaa ruokaa ja jopa kokin omia keittiövälineitä tai siirtokeittiötä voidaan taata ruuan laatu.

Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin kiinni siitä miten hyvässä kunnossa ajajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti. On myös erittäin tärkeää saada yhteistyö joukkueessa toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä enemmän joukkue on ollut samoissa kisoissa ja tuntevat toisensa, sen parempi. Jos he ovat ajaneet yhdessä kilpailuja kauden aikana, he tietävät miten muut joukkuetoverit liikkuvat porukassa ja samalla tavalla muu henkilöstö tietää ajajien erikoisista tavoista ja toiveista ja osaavat siten huomioida asioita paremmin. Kun lähdetään ympäriajoon, ollaan tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa melkein neljä viikkoa ja tämä vaatii jokaiselta ihmiseltä täyden panoksen vuorokauden ympäri, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen.

-Kjell Carlström

MM-hiihdot


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 29.01.2021Kaisa Mäkäräinen voittoon Polvijärvellä ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  2. 02.02.2021Nuorten MM-hiihtojen ohjelma
  3. 02.02.2021Tässä nuorten MM-joukkue Vuokattiin
  4. 18.02.2021Ylläs-Levin kohtalo selviää viimeistään 10. maaliskuuta
  5. 31.01.2021Joni Mäki sprinttikarsinnan kakkonen Falunissa – Bolshunov kaatui ja karsiutui
  6. 01.02.2021Niskasen pohjeluu murtunut
  7. 29.01.2021Suomalaisten suksi tökki Falunissa – huoltopäällikkö otti syyn kontolleen: "Laitoimme huonot tuotteet huonoon sukseen, ja tulos oli sen mukainen"
  8. 13.02.2021Kaksinkertainen MM-kävijä Saapunki hiihti tänään viimeisen kilpailunsa – ottaa varaslähdön vuorijuoksu-uralle
  9. 10.02.2021Nuorten MM-ohjelmaan muutoksia
  10. 15.02.2021Maastohiihdon päävalmentaja Pasanen heitti mitalitavoitteen romukoppaan
  11. 16.02.2021Kesäkeliä Oberstdorfiin ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  12. 23.02.2021MM-hiihtojen kahden ensimmäisen päivän aikatauluja aikaistettu
  13. 07.02.2021Laura Mononen voitti Keravalla ja Kari Varis Ilmajoella – katsaus viikonlopun kotimaisiin hiihtotuloksiin
  14. 03.02.2021Pyhäjärvi avaa SM-kisatalven – Honkavuoren aluetta kehitetty kovasti
  15. 05.02.2021Oberstdorfin MM-hiihtojen ohjelma
  16. 08.02.2021Upseerikokelas Koivisto taisteli torjuntavoiton vainoajastaan
  17. 01.02.2021Nepryaeva sormileikkauksessa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  18. 01.02.2021Suomi kahdeksan hiihtäjän voimin Ulricehamniin
  19. 19.02.2021Oberstdorfin keväinen sää tuntuu kotimaan pakkasten jälkeen helteiseltä – kisasää uhkaa laittaa suksihuollon rajuun testiin ensi viikolla alkavissa MM-kisoissa
  20. 15.02.2021Tässä Suomen joukkue Oberstdorfin MM-hiihtoihin
  21. 09.02.2021Niilo Moilanen nuorten maailmanmestariksi!
  22. 19.02.2021Suhonen ja Haarala kaksoisvoittoon Ruotsin cupissa
  23. 29.01.2021Bolshunov voittoon Falunissa – Niskanen paras suomalainen
  24. 20.02.2021Nuorten SM-hiihdot käynnistyivät Jyväskylässä
  25. 03.02.2021Johaug ja Kläbo Norjan MM-joukkueen kärjet: "MM-valinta ei ole koskaan helppoa Norjassa"
  26. 05.02.2021Kova pakkanen saattaa kiusata nuorten MM-hiihtoja
  27. 31.01.2021Joensuu iloitsi uran parhaasta vauhdista – Norjalaiselle suullinen varoitus Vuorisen eteen leikkaamisesta
  28. 12.02.2021Päivitetty: Tässä Suomen joukkueet nuorten MM-viesteihin
  29. 09.02.2021Niilo Moilanen ylivoimainen nuorten MM-hiihtojen sprinttikarsinnassa!
  30. 31.01.2021Luusuan vauhti ei riittänyt loppunousussa - "Oma taso on tuossa. Sukset pelasivat ja huolto pelasi"