TOUR11: Sky-tallilla erinomainen päivä - Van Avermaet hyytyi kärjestä

Kokonaiskilpailun tilanne muuttui huomattavasti Ranskan ympäriajon etapilla numero 11, mikä oli myös toinen vuorietappi Alpeilla.

Päivä sisälsi neljä kovaa nousua, joista loppunousu La Rosière oli yli 17 kilometriä pitkä. Keskiviikkona päättyi Greg Van Avermaetin tarina keltaisessa paidassa. BMC:n mies jäi heti etapin alkupuolella pääjoukosta pudoten kauas kärjestä.

Pituudeltaan vain 108,5 kilometrin etappi poljettiin kovaa vauhtia. Alejandro Valverde toi kisaan väriä lähtemällä pääjoukosta irti yli 50 kilometriä ennen maalia yrittäen saavuttaa irtiottomiehiä. Tämä kiihdytti muun porukan vauhtia entisestään, mutta kokenut espanjalainen onnistui pysyttelemään pitkään irti Movistarin apuajajan Marc Solerin avulla.

Viimeisessä laskussa ja loppunousussa Tom Dumoulin otti Valverden kiinni. Hetkeä myöhemmin Sunwebin ajaja pudotti Movistarin miehen ja Valverde hyytyi lopulta kauas kärjestä.

Skyn taktiikka puri loppunousussa

Loppunousussa ajaja toisensa jälkeen teki iskuja, mutta lopulta Skyn kylmän viileä taktiikka sekä Geraint Thomasin ja Chris Froomen yhteispeli toi erinomaisen tuloksen. Päivän aikana Sky vastasi iskuihin tarvittaessa, muttei tuhlannut voimiaan turhaan. AG2R La Mondialen Romain Bardet oli vahva, mutta hyökkäsi väärään aikaan ja jäi lopulta Froomen kyydistä. Samaa vikaa oli Nairo Quintanalla. Lopulta, kun muut ajajat oli väsytetty, nappasi kaksikko Dumoulinin kiinni ja karkasi muilta kärkikuskeilta.

Thomas otti etappivoiton dramaattisesti ohittamalla irtiottoryhmässä sitkeästi polkeneen Mikel Nieven vain parisataa metriä ennen maalia, vaikka Nieven voitto oli jo niin sanotusti kirkossa kuulutettu. Samalla walesilaisajaja siirtyi myös kokonaiskilpailun johtoon.

Ennen Nieveä kiinni ajettu Dumoulin voitti Chris Froomen loppukirissä ottaen etapin kakkostilan, kun pettynyt Nieve lopetti polkemisen menetettyään etappivoiton.

Kokonaiskilpailussa Sky-tallilla on kaksoisjohto. Thomas pitää keltapaitaa 1.25 erolla Froomeen. Tom Dumoulin onnistui keskiviikkona olemalla nyt kokonaiskilpailussa 1.44 Thomasin takana. Neljäntenä olevan Vincenzo Nibalin ero kärkeen on nyt 2.14. Hänen perässään ovat Lotto NL Jumbon kaksikko Primoz Roglic ja Steven Kruijswijk.

Lisää muutoksia kärjessä on odotettavissa torstaina, jolloin poljetaan kolmas perättäinen erittäin kova vuorietappi. Loppunousu on legendaarinen Alpe D’Huez.

 -Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

Teemu Virtanen Hangosta Utsjoelle

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 01.06.2021Hiihdon seurasiirtoja: VHS, KHS ja Ski Jyväskylä vahvistuvat
  2. 26.05.2021Pohti SkiTeam vahvistui kahdella nuorella hiihtäjällä
  3. 28.05.2021Maastohiihdon B-maajoukkue ja U23-maajoukkue on nyt julkistettu – joukkueet tähtäävät yhdessä kohti 2026 talviolympialaisia
  4. 07.06.2021Torstaina Hanko-Utsjoki -urakkaan starttaava Virtanen haluaa 24 tunnin hiihdon maailmanennätyksen takaisin
  5. 31.05.2021Suomi saa nimetä olympialaisiin vain kuusi mieshiihtäjää – miesten olympiaviesti typistyy 11 maan kamppailuksi
  6. 27.05.2021Luusualle merkittävä sopimus uuteen talliin!
  7. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Virtanen selätti yli 200 kilometrin etapin Kokkolasta Ouluun
  8. 19.06.2021Hanko-Utsjoki: Kohti maalia!
  9. 22.06.2021Hakolalla murtuma – sivussa viikkoja normaaliharjoittelusta
  10. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Luontoäiti pakotti tauolle
  11. 18.06.2021Hanko-Utsjoki: "Hyvä Teemu, raskas päivä, raskas urakka!"
  12. 28.05.2021Teemu Virtasen hurja projekti – aikoo rullahiihtää Hangosta Utsjoelle
  13. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Kurikasta kohti Kokkolaa
  14. 02.06.2021Lauri Lepistö Jämin Jänteeseen – Vuorela arvelee Puijon pelkäävän
  15. 10.06.2021Teemu Virtanen starttasi Hangosta – katso aamun tunnelmat
  16. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rankka päivä vesisateessa – Mietaa Kurikassa vastassa
  17. 18.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä pitkä ja sateinen päivä kohti Inaria
  18. 10.06.2021Hanko-Utsjoki: Ensimmäisenä päivänä 160 kilometriä
  19. 18.06.2021Kyllönen Team Mäenpään riveihin
  20. 27.05.2021Luusua tallisopimuksestaan: Askel uralla eteenpäin
  21. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Pitkä päivä läpi Etelä-Pohjanmaan
  22. 09.06.2021Teemu Virtasen tunnelmat Hanko-Utsjoki -urakan aattona
  23. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä reissun pisin päiväetappi
  24. 19.06.2021Teemu Virtanen rullahiihti 1600 kilometriä Hangosta Utsjoelle!
  25. 16.06.2021Hanko-Utsjoki: Perillä Rovaniemellä
  26. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Kemissä
  27. 17.06.2021Hanko-Utsjoki: Rovaniemen aamun volttilähdössä kovia ravureita
  28. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Pikataival Kemiin
  29. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rekkamies ajaa kelillä kuin kelillä
  30. 11.06.2021Hanko-Utsjoki: Onnellisesti Porissa