Breakaway FI 550x90px Cycling and other

TOUR19: Roglic etappivoittoon ja Froome tiukilla - Thomasin kokonaisjohto piti hurjalla vuorietapilla

Nairo Quintana romahti kauas kärjestä viimeisellä vuorietapilla.

Ranskan ympäriajon 2018 viimeisellä vuorietapilla Lourdesista Larunsiin nähtiin vielä melkoista maantiepyöräilyn ilotulitusta, josta tilanteita ei puuttunut.

Yli 200 kilometrin etapilla kärkiajajista kilvanajon aloitti Bob Jungels, joka lähti jo varhaiseen irtiottoryhmään. Irtiottoryhmä ei kuitenkaan pysynyt karkumatkalla maaliin asti, vaan takaa tultiin kiinni.

Reilu 100 kilometriä ennen maalia oli Movistarin Mikel Landan ja Katusha-Alpecinin Ilnur Zakarinin vuoro tehdä nykäisy legendaarisessa Tourmaletin nousussa. Espanjalainen saikin jo tehtyä sellaisen eron, että hän nousi uhkaamaan kolmen kärkeä kokonaistilanteessa. Sky-talli onnistui pitämään eron kuitenkin siedettävänä, mutta vaikeudet alkoivat, kun Primoz Roglic (LottoNL - Jumbo) kiihdytti vauhtia Borderesin ja Aubisquen nousuissa, joilla oli yhteismittaa lähes 30 kilometriä.

Tähän iskuun vastasivat sekä keltapaita Geraint Thomas (Sky) että Tom Dumoulin (Team Sunweb). Sen sijaan Chris Froomen tilanne oli tukala, kun hän jäi muiden kyydistä ja nousua oli jäljellä vielä kymmenen kilometriä. Edellisiä Ranskan ympäriajoja hallinnut Froome kampesi itsensä puolen minuutin takamatkalta vielä muiden kyytiin aivan nousun viimeisillä kilometreillä.

Roglic karkasi alamäessä

Viimeiseltä vuorelta laskeuduttiin erittäin vauhdikkaasti parikymmentä kilometriä etapin maaliin. Roglic laski kuin tuulispää saaden etumatkaa. Vauhti jatkui hurjana tämänkin jälkeen ja maalissa Roglic tuuletti etappivoittoa 19 sekuntia muiden edellä. Tämä ero sekä bonussekunnit nostivat slovenialaisen kokonaistilanteessa kolmanneksi ohi Froomen.

Neljän kärki lähtee lauantain aika-ajoon jännittävästä tilanteesta. Geraint Thomas johtaa yli kahdella minuutilla, mutta Dumoulin, Roglic ja Froome ovat 32 sekunnin päässä toisistaan. Viidentenä olevan Steven Kruijswijkin ero Froomeen on jo kaksi minuuttia.

Päivän suurin häviäjä oli Movistarin Nairo Quintana, joka tippui viimeisessä nousussa muiden kyydistä. Eilispäivän etapilla kaatunut kolumbialainen jäi Roglizille yli seitsemän minuuttia. Kokonaistilanteessa Quintana on nyt yhdeksäntenä kymmenen ja puoli minuuttia Thomasin takana.

Ranskan ympäriajon kokonaiskilpailu ratkeaa lauantaina 31 kilometrin mittaisessa aika-ajossa, jossa on mahdollisuus vielä suuriin muutoksiin.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

Premiumsport.fi

ulvang banneri