EOS Sale FI 550x90px

Espanjan ympäriajo käyntiin Rohan Dennisin aika-ajovoitolla

Rohan Dennis. Kuva: Fabio Ferrari/LaPresse

Rohan Dennis. Kuva: Fabio Ferrari/LaPresse

Kauden viimeinen Grand Tour alkoi Malagasta kahdeksan kilometrin pikataipaleella.

Henkilökohtaisen aika-ajon nopeimman ajan kellotti etapin ennakkosuosikkeihin lukeutunut Rohan Dennis, joka näin ollen starttaa huomenna kokonaiskilpailun johdossa ensimmäiselle maantie-etapille.

Alle kymmenen minuutin aika-ajossa erot pysyivät luonnollisesti pieninä, mutta voittaja erottui selkeällä kuuden sekunnin erolla toiseksi sijoittuneesta Michal Kwiatkowskista. Etapin kolmas oli Victor Campenaerts.

Sunnuntaina 163,5 kilometrin pituisella toisella etapilla päästään heti mäkiseen maastoon. Etappi päättyy pieneen loppunousuun. Ratamestari ei muutenkaan tarjoile kirimiehille ensimmäisellä viikolla makoisia paikkoja, sillä heti kolmannella ja neljännellä etapilla mäet muuttuvat suorastaan vuorten kokoisiksi.

Tulokset

Espanjan ympäriajon ohjelma

Ennakkosuosikit ja lähtölista

Premiumsport.fi

ulvang banneri