EOS Sale FI 550x90px

Antti-Jussi Juntusen avaa kilpailukautensa Ranskassa

Antti-Jussi Juntunen avaa kilpailukautensa Ranskassa.

Antti-Jussi Juntunen avaa kilpailukautensa Ranskassa.

Turun Urheiluliittoa Suomessa edustava Antti-Jussi Juntunen aloittaa kilpailukautensa perjantaina 8.2. yksipäiväisessä Tour de Basse Navarre -kilpailussa uuden joukkueensa GSC Blagnacin kanssa.

Uuteen kauteen positiivisin odotuksin lähtevä Juntunen on ollut joukkueensa kanssa jo tammikuun puolen välin jälkeen ja ohjelmassa on ollut perusharjoittelun lisäksi joukkueen viikon mittainen leiri Espanjassa

– Treenit ovat sujuneet hyvin ja kunto vaikuttaa paremmalta kuin viime vuonna. Kehitystä on selkeästi tapahtunut ja kun pyörän päällä olo tuntuu hyvältä, niin itseluottamuskin on hyvä, Juntunen kuvailee talveaan.

GSC Blagnacin kilpailuohjelmassa on keväällä kansainvälisesti merkittäviä alle 23-vuotiaiden kilpailuja, kuten Paris-Roubaix ja Liege-Bastogne-Liege. Joukkueeseen murtautuminen on näissä kilpailuissa Juntusen tavoite:

– Ranskan cupin kilpailut ovat joukkueelle merkittäviä. Henkilökohtaisella tasolla menestyminen SM-kilpailuissa maantiellä ja aika-ajossa on tärkeää. Ranskassa vähintään yhden kilpailun voittaminen on myös tavoitteena.

Etelä-Rankassa Toulousen kupeessa majaansa pitävä perinteikäs joukkue on sekoitus kuuden eri kansalaisuuden edustajia. Joukkueensa talossa kolmen muun urheilijan kanssa asuva Juntunen on asettanut pyöräilyn ulkopuoliseksi tavoitteeksi ranskan oppimisen tämän vuoden aikana.

– Meillä on tiivis joukkue, jossa puhutaan sekaisin englantia ja ranskaa. Itse koitan koko ajan mahdollisimman paljon asioida ranskaksi muiden kanssa. Lyhyet lauseet sujuvat jo hyvin, kertaa 20-vuotias Juntunen arkeaan.

Juntusen kilpailukauden avausta voi seurata Directvelon tekstipohjaisen seurannan kautta osoitteesta: https://www.directvelo.com/direct/3952/tour-de-basse-navarre-2019

EOS Sale FI 550x350px


Premiumsport.fi

ulvang banneri