Johto vaihtui jälleen Pariisi – Nizza –ajossa, Martin keltaiseen paitaan

Pariisi – Nizza –etappiajossa oli vuorossa 27 kilometrin henkilökohtainen aika-ajo. Sen otaksuttiin tuovan muutoksia kokonaiskilpailun kärkeen. Näin tapahtuikin. Etapin nopein oli saksalainen Tony Martin

Aix-en-Provence, Ranska

Pariisi – Nizza –etappiajossa oli vuorossa 27 kilometrin henkilökohtainen aika-ajo. Sen otaksuttiin tuovan muutoksia kokonaiskilpailun kärkeen. Näin tapahtuikin. Etapin nopein oli saksalainen Tony Martin. Hän oli ennen päivän etappia kokonaiskilpailun neljäntenä, vain 10 sekunnin päässä keltaisesta paidasta. Nyt hän oli omaa luokkaansa kokonaiskilpailun muihin kärkimiehiin nähden. Keltaisessa paidassa ajanut Andreas Klöden jäi maanmiehelleen 46 sekuntia. Martin nousi hyvän ajonsa ansiosta johtoon. Klöden on jäänyt hänestä 36 sekuntia.

Jussi Veikkasen aika-ajo tutuilla harjoitusreiteillä sujui enemmän valmistautumisena tuleviin koitoksiin kuin taistelun Pariisi – Nizza –etappiajon sijoituksista. Hän jäi voittajalle neljä minuuttia 21 sekuntia ja sijoitus oli 111:s. Myöskään hänen joukkueensa ei taistele aivan kärkisijoista ja tähtäin on nyt hyvissä etappisijoituksissa kahdella viimeisellä etapilla.

Seuraavaksi ajetaan kilpailun pisin etappi 215 km. Se tulee olemaan raskas, sillä etapin puolenvälin tietämissä on kaksi ykköskategorian nousua.

Tulokset

Paris – Nice (HIS), Ranska

Etappi 6/8 Rognes - Aix-en-Provence (ITT) 27 km

1 Tony Martin (Saksa) HTC-Highroad 33.24
2 Bradley Wiggins (Iso-Britannia) Sky Procycling + 0.20
3 Richie Porte (Australia) Saxo Bank Sungard + 0.29
4 Andreas Klöden (Saksa) Team RadioShack + 0.46
5 Jean-Christophe Peraud (Saksa) AG2R La Mondiale + 0.55
6 Lieuwe Westra (Hollanti) Vacansoleil-DCM + 0.57
7 Andrew Talansky (USA) Team Garmin-Cervelo + 1.05
8 Rein Taaramae (Viro) Cofidis, Le Credit En Ligne + 1.10
9 Levi Leipheimer (USA) Team RadioShack s.a.
10 Tejay Van Garderen (USA) HTC-Highroad + 1.29
111 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 4.21

Tilanne 6/8 etapin jälkeen

1 Tony Martin (Saksa) HTC-Highroad 24.59.47
2 Andreas Klöden (Saksa) Team RadioShack + 0.36
3 Bradley Wiggins (Iso-Britannia) Sky Procycling + 0.39
4 Rein Taaramae (Viro) Cofidis, Le Credit En Ligne + 1.10
5 Jean-Christophe Peraud (Ranska) AG2R La Mondiale + 1.14
6 Levi Leipheimer (USA) Team RadioShack + 1.29
7 Janez Brajkovic (Slovenia) Team RadioShack + 1.32
8 Samuel Sanchez Gonzalez (Espanja) Euskaltel-Euskadi + 1.37
9 Xavier Tondo Volpini (Espanja) Movistar Team + 1.51
10 Bauke Mollema (Hollanti) Rabobank Cycling Team + 1.57
146 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 45.36

Etapit

Paris – Nice (HIS), Ranska

Etappi 1 sunnuntai 6.3.2011 Houdan – Houdan 154,5 km
Etappi 2 maanantai 7.3.2011 Montfort l'Amaury - Amilly 199 km
Etappi 3 tiistai 8.3.2011 Cosne-Cours-sur-Loire - Nuits-Saint-Georges 202 km
Etappi 4 keskiviikko 9.3.2011 Crêches-sur-Saône - Belleville 191 km
Etappi 5 torstai 10.3.2011 Saint-Symphorien-sur-Coise - Vernoux-en-Vivarais 193 km
Etappi 6 perjantai 11.3.2011 Rognes - Aix-en-Provence (ITT) 27 km
Etappi 7 lauantain 12.3.2011 Brignoles - Biot - Sophia Antipolis 215 km
Etappi 8 sunnuntai 13.3.2011 Nice - Nice 124 km

-TWD-Länken, Esko Lummelampi

ulvang banneri