Lotta Henttala sunnuntaina seitsemäs Belgiassa - Vainionpää ajoi lupaavasti

Lotta Henttala ajoi seitsemänneksi Belgiassa. Kuva: SPU

Lotta Henttala ajoi seitsemänneksi Belgiassa. Kuva: SPU

Naisten ammattipyöräilykausi jatkui suununtaina Belgiassa 130 kilometrin kilpailulla. Spar-Omloop van het Hagelandin nimeä kantavaan kilpailuun osallistui kolme suomalaista: Trek-Segafredon Lotta Henttala, Isorex No-Aquan Laura Vainionpää ja Antonia Gröndahl samasta joukkueesta.

Kevään kisoille tyypillisiä kolareita oli matkan varrella useita. Sekä Vainionpää ja Gröndahl kärsivät niistä jäätyään kasan taakse sijoituksia menenttäen.

Trek-Segafredo oli valinnut taktiikakseen kovan vauhdin pitämisen heti alusta. Vauhti nostettiin vuorovedolla kovaksi. Myös Henttala osallistui vauhdin pitoon.

Lopussa ei kirijalkaa tällä kertaa ollut vaikka joukkuekaverit tekivät hyvää työtä loppukilometreillä porilaisen eteen. Muutama sija saattoi mennä lopun pussiin joutumisella, mutta palkintosijoja ei mennyt.

–Ei sillä ollut merkitystä juurikaan. Jalat oli tyhjät. Voittoon ei nyt ollut saumaa.

Laura Vainionpää oli tyytyväinen ajoonsa vaikka harmitteli kolarointeja.

–Sain ajaa väliä kiinni, mutta pääsin porukkaan takaisin. Lopussa, kun alettiin hakemaan loppukiripaikkoja, vauhti kasvoi liian kovaksi väsyneille jaloille.

Vainionpää oli 43. jääden kärkeen 1.14,. Gröndahl oli 78.

Kilpailun kovuudesta kertoo, että maaliin jaksoi vai 103 pyöräilijää ja 62 keskeytti.

Tulokset

ulvang banneri