Vastaranta jättää MM-kilpailut väliin

Jukka Vastaranta: Kuva: Hevoskuuri.fi

Jukka Vastaranta: Kuva: Hevoskuuri.fi

Jukka Vastaranta jättää ensi viikonloppuna ajettavat maastopyöräilyn MM-kilpailut väliin. Vastaranta kertoo, että vire ei ole toivottu ja syynä tähän on pitkä kausi.

 

- Kausi alkoi jo helmikuussa joten se on ollut jo aika pitkä. Minulla oli hyvä vaihe helmikuusta toukokuuhun. Toukokuussa meni väsymyksen puolelle pahasti. Otin muutamia viikkoja hyvää lepoa ja muutaman huonosti menneen kisan jälkeen tulosta tuli taas kesäkuun lopusta elokuun alkuun. Elokuun alussa kunto oli vielä ihan hyvä, mutta suuria merkkejä oli siitä, että ollaan jo väsyn puolella, mistä kertoi arkuus ja suuret ajovirheet laskuissa. Mäki nousi vielä, mutta se ei riitä kuitenkaan voittoihin saakka.

- Päätin siis väsymyksen sekä myös tiimin tuen loppumisen takia ottaa lepojakson ja nauttia hiukan elämän muista osa-alueista. Elokuu meni hyvin pitkälti tyttöystävän kanssa vuorilla retkeillen maastopyörällä. Elokuun lopussa edessä oli tulo Suomeen, joka sisälsi erilaisia juhlia ja tapahtumia, joten kunnon rytmiin ei päässyt.

- Olin toivonut vielä saavani hyvän rytmin päälle ja kovan kunnon MM-kisoihin, mutta harjoittelusta puuttui kuitenkin helppous ja mukavuus ja MM-kisoissa hyvin ajaminen näytti koko ajan vaikeammalta. Kokeilin vauhtiani, Suomen kilpailuissa ja sain tuntea, ettei mies ole iskussaan. Alaselkä myös reistaili siihen malliin, että SM-kilpailuiden jälkeen päätin, että MM-kisat jää väliin ja alan keskittymään tulevaan kauteen, kertoo Vastaranta Hevoskuurille.

Vastarannalta on takataskussaan jo hieno kahdeksas sija MM-kilpailusta eikä hän motivoivaksi lähteä ajamaan ainakaan tuota huonommista sijoista.

- Mielestäni on hyvä olla realistinen. Jos on saavuttanut jo MM-kilpailuista kahdeksannen sijan, ei siitä huonompi sijoitus ole kuin pettymys. Kannattaako silloin siis kisoihin lähteä, jos sijoitus olisi 20 huonommalla puolella. Siitä ei tulisi kiitosta mistään suunnasta ja itsellekin se toisi vaan lattean mielen syksyksi, näkee Vastaranta.

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri