Miesjuniorit kilpailivat Latviassa

Lauri Koski (kuvassa oikealla) ja Waltteri Lepistö palaamassa junaepisodin jälkeen auton peesissä takaisin pääkoukkoon. Takana tiukasti Arttu Suvisaari. Kuva: Jyrki Lepistö

Lauri Koski (kuvassa oikealla) ja Waltteri Lepistö palaamassa junaepisodin jälkeen auton peesissä takaisin pääkoukkoon. Takana tiukasti Arttu Suvisaari. Kuva: Jyrki Lepistö

Miesten 18-sarjan maajoukkue ajoi nelipäiväisen etappiajon Latvian Dobelessa. Joukkueessa ajoivat Arno Hämäläinen ja Oskari Vainionpää TWD-Länkenistä, Waltteri Lepistö Porin Tarmosta, Arttu Suvisaari Porvoon Akilleksesta ja Lauri Koski Visillatalot-Continental-tallista.

Kilpailu alkoi kolmen kilometrin prologilla. Kaikki suomalaiset tunsivat itsensä Viron läpi ajetun automatkan jäykistämiksi, mutta alkuun päästiin. Kaikki suomalaiset ajoivat tuloksissa kuuden sekunnin sisälle parhaana Arttu Suvisaari. Hänen loppuaikansa 4.17 riitti sijaan 31.

Ensimmäinen maantie-etappi oli 117 kilometriä ja joukkueenjohtaja Marko Vauhkonen oli antanut ohjeet, että kaksi kuskia noutaa juomat muille huoltoautosta, ja opettelisi miten asia hoidetaan. Ensin tuli Waltteri Lepistö huoltoautolle, otti pullot paidan alle 40 km/h vauhdissa. Homma tuli hoidettua. Toista ei ehditty sillä etappi oli kovaa yrittämistä ja Hämäläinen sekä Suvisaari kolaroivat. Kun Koskellakaan ei ihan paras päivä ollut, oli Vainonpää parhaana suomalaisena maalissa sijalla 20.

Seuraavana päivänä oli vuorossa aamulla 15 km aika-ajo sekä iltapäivällä 71 km maantie. Aika-ajo oli suomalaisilla perussuorittamista ja  Vainionpää sijoittui heistä parhaana sijalle 32. Lepistö oli vähän yllättäen 39. Hän ei yleensä aika-ajopyörän päällä viihdy. Koski antoi muille tasoitusta ajamalla etapin maantiepyörällä.

lepistojyka 2013aReitillä oli välillä soratieyllätyksiä jotka laittoivat renkaat lujille. Kuva: Jyrki LepistöMaantielle tuli selvä käskytys joukkueenjohtaja Vauhkoselta. Menette kärkeen ja ajatte ensimmäiset 15 km kärjessä joukkueena välikiriin saakka. "Virolaiset joilla oli keltainen paita, antavat sen tehdä ja maksavat takaisin myöhemmin". Pojat eivät oikein aluksi kykyihinsä uskoneet, mutta tekivät käskyn mukaan. Homma toimikin aivan loistavasti ja Suomi-pojat menivät kärjessä viiden letkana. Maalissa kaikki samalla ajalla voittajan kanssa. Virolaiset kävivät kiittämässä avusta ja hyvästä ajosta. Koska suomalaiset pitivät vauhdin ylhäällä, ei kukaan voinut lähteä irti. Näin keltaista paitaa oli helppo puolustaa. Viimeisellä etapilla he auttoivat poikia huutelemalla heitä perään ,kun kiriin valmistauduttiin.

Viimeisellä etapilla tapahtui erikoinen asia. Pojille oli taas annettu harjoitteluteema. Jos joltakin seurakaverilta menee rengas, muut jäävät odottamaan. Suvisaarelta meni takarengas ja Koski sekä Lepistö jäivät odottamaan sovitusti. Kun pojat olivat ajaneet kolmistaan 500 metriä oli vastassa tasoristeys. Kuinka ollakaan, puomi alas ja pitkä juna meni nenän edestä. Kilpakumppanit painuivat horisonttiin ja suomalaiset alkoivat hermostua. Ylituomari kuitenkin näki tilanteen ja antoi poikien ajaa auton peesissä takaisin pääjoukkoon. 60 km/h oli auton mittarissa ja pojat perässä. Lopulta kaikki pääsivät maalin voittajan kanssa samalla ajalla. Huomionarvoista oli Lauri Kosken irtiotto kahdeksan kilometriä ennen maalia. Hän oli yhdessä valko-venäläisen kanssa 5 kilometriä 20 sekuntia irti pääjoukosta. Oskari Vainionpää avasi ja Koski polki menemään. Tämäkin joukkueenjohtajan ohjeiden mukaan.

Lopputulos joukkueella oli erittäin hyvä, koska mukana oli Latvian, Viron, Valko-Venäjän, Venäjän, Liettuan ja Latvian maajoukkeet. Pyöräilykulttuuri on aivan erilainen näissä maissa. Siellä nuoret asuvat pyöräilykouluissa ja ajavat ympäri eurooppaa kisoja koko kesän. Taktinen osaaminen joukkueena on aivan eri tasolla kuin Suomessa. Koko joukkue oli erittäin tyytyväinen Marko Vauhkoselta saamaansa taktiikkaopastukseen. Ajo parani huomattavasti kisan edetessä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.

>>Tulokset

-Jyrki Lepistö

ulvang banneri