Vastaranta päätti kautensa voittoon

Jukka Vastaranta päätti kautensa voittoon. Kuva: Koni Frey

Jukka Vastaranta päätti kautensa voittoon. Kuva: Koni Frey

Maastopyöräilijät päättivät kautensa tänään Maraton Cupin finaalissa Kyröskosken maisemissa.

Vastaranta otti voiton 68 kilometriä pitkällä ja teknisesti melko helpolla ja vauhdikkaalla reitillä, joka kiersi osin Jämi84 – MTB:stä tutuillla alueilla. Valtteri Repo oli toinen ja Mauri Viitamaa kolmas.

- Kisan oli rankka. Radalla pääsi helpolla, jos ei painanut täysiä, mutta vauhtia hieman lisätessä meno muuttui rankaksi. Tänään ei tullut suuria eroja, mutta voitto tuli kuitenkin aika varmasti. Nyt alla on yhdeksän voittoa tälle kaudelle ja on hyvä aloittaa kunnon lepojakso, kommentoi Vastaranta.

Vastarannan tuleva kausi alkaa maaliskuussa luultavasti Itävallassa XCO-kisoista.

- Kalenteria vuodelle 2014 ei ole vielä julkistettu, joten tarkkoja kisasuunnitelmia ei vielä ole. Kisat valitaan kuitenkin olympiapisteiden keräys ykkösenä mielessä, kertoo Vastaranta Hevoskuurille.

Naisten kilpailun voitti Jasmin Kansikas ennen Susanna Ylistä ja Piia Niemistä.

– Kisa oli kova ja pitkät hiekkatiesuorat ottivat koville. Voitto tuli kuitenkin selvästi vaikka ei helposti. On kiva päättää muutenkin hyvin mennyt kausi voittoon kotiseudulla, kommentoi Kansikas.

>>tulokset

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri