Suunnistuksen ruotsinmestaruusviestissä erikoisia sääntörikkomuksia

Tulokset saattavat taas mennä uusiksi muutama viikko kilpailun jälkeen.

Ruotsissa juostiin mestaruusviestit samaan aikaan kun Suomen vastaavat kilpailut pidettiin Lakeaharjulla. Tällä kertaa naapurimaan järjestäjät onnistuivat saamaan kilpailuista tulokset saman päivän aikana. Nyt Ruotsin suunnistusliitto saattaa kuitenkin puuttua peliin ja muokata tuloslistaa myöhemmin hylkäämällä joukkueita.

Hylkäykset perustuisivat Ruotsin suunnistusliiton sääntöön 3.4.6, joka kieltää ruotsinmestaruusviestiin osallistujaa osallistumasta minkään muun maan suunnistusmestaruusviestiin.

Hevoskuurin nopean selvittelyn avulla löytyi ainakin yksi mitalisti, joka on ilmeisesti kilpaillut myös oman lajiliittonsa mestaruusviestissä. Ruotsin suunnistusliiton uutisen kommenttiosaston perusteella mahdollisia sääntörikkojia on jopa enemmän. Mitalisteja Vänersborgin SM-viestissä oli ruotsalaisten lisäksi ainakin Liettuasta, Isosta-Britanniasta, Tanskasta, Tsekistä ja Espanjasta. Lisäksi kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneissa joukkueissa oli myös muita kansallisuuksia. Lisäksi on mahdollista, että joku ruotsalainen kilpailija on juossut toisen maan mestaruusviestissä.

Tällä hetkellä naapurimaamme liiton sääntöryhmä pohtii asiaa, pitäisikö joukkueet hylätä vai vapauttaa. Lisäksi täytyy selvittää ketkä ovat oikeasti juosseet kahden maan mestaruusviesteissä ja mitkä kilpailut missäkin maassa katsotaan kansalliseksi mestaruusviestiksi. Pohjoismaissa tavallisten viestien erottelu mestaruusviestistä on selkeää, mutta välttämättä muualla maailmassa tämä ei ole täysin selvää.

Ruotsin suunnistusliiton toiminnanjohtaja Tom Hollowell selvittää asiaa Ruotsin suunnistusliiton nettisivuilla olevassa uutisessa. Hänen mukaansa pelkät netissä olevat ulkomaankieliset tuloslistat eivät vielä riitä todisteeksi ja näin ruotsalaiset joutunevat selvittämään asioita ulkomaisten lajiliittojen kanssa.

Uutisen kommenttiosassa on myös kritisoitu naapurimaan liittoa siitä, ettei se itse suorita sääntövalvontaa vaan asioista pitää tehdä ilmoitukset erikseen liittoon. Ilmeisesti kommentin kirjoittaja haluaa, että joku liiton miehistä etsii kaikkien 73 IOF:n jäsenmaiden mestaruusviestien tulokset ja tarkistaa ne mahdollisten "duplikaattien" kiinnisaamiseksi.

Ruotsin liitto pyrkii käsittelemään asiaa mahdollisimman pian. Lisävalaistusta asiaan saadaan viimeistään lokakuun alkupuolella. Oli liiton päätös mikä tahansa, tullaan Ruotsissa varmasti keskustelemaan suunnistusliiton sääntökirjan kohdan 3.4.6. neljännen kappaleen järkevyydestä.

Tulosten jälkipuinti on tänä vuonna tullut tutuksi Ruotsissa. Keväällä liitto hylkäsi Elitserienin osakilpailussa suunnistajia, jotka olivat juosseet kielleetyä tietä pitkin. Hylkäykset tapahtuivat viikkoja kisan jälkeen.

-Juho-Veikko Hytönen

Lähde:  Orientering.se: "Misstänkt regelbrott vid stafett-SM utreds av SOFT"


KRV20 Kestavyysurheilu Marraskuu 2019 550 x 350

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri