Kooveen Raimo Arvola: "Toimintamme fokus on kansainvälisessä menestyksessä"

Kooveen Raimo Arvola kommentoi seurasiirtouutista.

Kooveen manageri Raimo Arvola on tyytyväinen Tiaisen ja Anjalan vaihtoihin. Hänen mukaansa Kooveessa on useiden vuosikymmenien perinteet huippu-urheilussa ja huippusuunnistuksessa.

- Koovee on profiloitunut vahvasti huippu-urheilun ja huippusuunnistuksen tekemiseen. Tähän kuuluu keskeisesti myös taustojen ja olosuhteiden rakentaminen, joten meille satsaavan urheilijan, nuorenkin, on hyvä tulla, Arvola kertoo.

Arvolan mukaan suurin Kooveeta eteenpäin vievä voima on halu satsata kotimaiseen suunnistukseen.

- Tällä hetkellä meillä on mielessä lähestyvät Vuokatin MM-kisat. Seurassamme on kovaa innostusta tehdä työtä, jotta kooveelaiset suunnistajat menestyvät Sveitsissä ja Vuokatissa. Tässä työssä on mukana koko seura yhteistyökumppaneita myöden. Resurssit syntyvät tahdon ja tekemisen tuloksena.

Aikaisemmin Koovee on profiloitunut erityisesti naissuunnistuksessa. Kooveeläisten kirkkaimpana tähtenä on kulkenut Merja Rantanen. Arvolan mukaan naishuippujen läsnäolo ja esimerkki seurassa on tuonut nostetta myös nuorten tyttöjen toimintaan ja vienyt heitä eteenpäin. Nyt samaa on tarkoitus tehdä myös miesten puolella. Kaksi vuotta sitten seuraan vaihtoi Jani Myllärinen ja viime kaudeksi Timo Saarinen, joka tosin on kärsinyt loukkaantumisista.

-Jatkossa tulemme olemaan vahvoja kaikilla osa-aluieilla, Arvola visioi.

Koovee pyrkii edustustoiminnassaan nimenomaan urheilijoidensa henkilökohtaiseen menestykseen arvokisoissa, jolloin valmennustoiminnan sisällön ratkaisee arvokisakalenteri eivätkä viestit.

- Emme harrasta yöllisiä yhteislähtöjä Tukholman lähistön keväthangilla, Raimo Arvola tähdentää.

Hän kuitenkin myöntää, että kovatasoisten urheilijoiden saapuminen seuraan nostaa mahdollisuuksia myös viesteissä. Anjalan ja Tiaisen vaihto parantanee Kooveen Jukola-joukkueen sijoitusta huomattavasti. Viime vuosina Koovee on juossut Jukolassa viidenkymmenen tietämillä.

- Onhan huipuistakin mukavampi juosta viestejä hyvin kuin huonosti, Arvola huomauttaa.

Tulevana vuonna Arvola toivoo Kooveen urheilijoiden ottavan useamman MM-mitalin. Tällä kaudella suunnistajien ainoa mitali oli Merja Rantasen viestikulta, mutta hiihtosuunnistuksessa ja pyöräsuunnistuksessa mitaleita seuralle tuli enemmän.

-Kaikkiaan seitsemän naista tai tyttöä oli maajoukkuetehtävissä joko nuorissa tai aikuisissa. Tästä olemme ylpeitä! Topi ja Merja ovat molemmat sillä tasolla, että henkilökohtainen mitali pitääkin olla tavoitteena ja viestimitalit ovat hyvin realistisia, Kooveen taustalla toimiva Arvola hehkuttaa.

Tiaisen ja Anjalan vaihto nostattaa kysymyksiä mahdollisista muista nimistä. Arvolan mukaan kukaan muu ei ole ottanut yhteyttä, muttei pidä lisävahvistuksia myöskään poissuljettuina.


str8 boxi

Premiumsport.fi

ulvang banneri