Tampereen Pyrintö vihdoin 25mannan voittoon

TP 25manna2011seppele

-Kyllähän tämä tuntuu helkutin hyvältä, myönsi monta 25mannaa kiertänyt Mikko Eskola.

TP 25manna2011seppeleAnni-Maija Fincke sai tuoda seppele kaulassaan Tampereen Pyrinnön ensimmäiseen 25mannavoittoon.Kuva: Hevoskuuri.fi Tampereen Pyrintö voitti vihdoin kauan himoitsemansa 25manna-viestin Ruotsin Södertäljessä. Pyrintö liikkui kärjen tuntumassa kolmososuudelta lähtien. Severin Howald lähetti Anni–Maija Fincken johdossa ankkuriosuudelle eikä Fincke antanut muiden yllättää. Näin Tampereen Pyrinnön 24. osallistumiskerta palkittiin voitolla.

-Halusin tehdä alussa eroa muihin ja pelata lopun varman päälle, kertoi Fincke taktiikkaansa.

Lopussa viestimaailmanmestari oli hieman epävarma suunnistuksensa kanssa, mutta tiesi myös että eroa muihin on, jolloin varmisteluun oli aikaa.

Pyrinnön viesti sujui odotetunlaisesti. Kolmannella osuudella Venla Niemi, Saila Kinni, Riina Kuuselo ja Maria Laine joukkueen terävimpään kärkeen. Kuudennella osuudella yksi Pyrinnön juoksijoista teki viiden minuutin virheen, mutta seitsemännellä osuudella Jarkko Huovilan tykkijuoksu toi tamperelaiset takaisin mukaan kärjen taistoon. 23. osuuden Mikko Heinämäki karkasi muilta ja toiseksi viimeisellä Severin Howald onnistui pitämään muut takanaan. Fincke ei sortunut osuudellaan Venlojen Viestin kaltaiseen viime hetken virheeseen ja näin koko joukkue pääsi tuulettamaan loppusuoralla.

-Tämä oli erittäin hyvä suoritus joukkueelta. En muista että koskaan 25 ihmistä olisi tehnyt yhtä vähän virhettä kisan aikana, tuumi joukkueenjohtaja Eskola.

Pyrinnön joukkue ehti muuttua monta kertaa loukkaantumisten johdosta. Lopullinen juoksujärjestys lyötiin vasta lukkoon perjantai-iltana hieman ennen laivaan siirtymistä Turun satamassa. Ari Anjalan loukkaantumisen johdosta 23. osuudelle nostettiin Mikko Heinämäki. Lisäksi Leo Laakkonen jättäytyi ensin sivuun hankittuaan itselleen puujalan 25mannan viimeistelytreenissä Tampereella. Kuitenkin ennen terminaalia Laakkonen ilmoittikin pystyvänsä juoksemaan, jolloin järjestyksiä rukattiin vielä kerran.

TP 25manna2011kiertopalkintoPala kuuluisaa Vaasa-laivaa viettää seuraavan vuoden Tampereella. Kuva: Hevoskuuri.fi-Anjalan Arin loukkaantuminen oli harmillinen, sillä hän on ollut erittäin hyvä 23. osuudella. Toisaalta meillä oli nostaa Heinämäki joukkueeseen ja hän on niin rautaisessa kunnossa, ettei se juuri joukkuetta heikentänyt, totesivat Eskola ja Pyrinnön managerina aikaisemmin toiminut Sami Takaluoma.

Eskolan ennakko-odotuksissa kovin vihollinen oli Halden, mutta norjalaisten viesti tyssäsi toiseksi viimeisellä osuudella Olav Lundanesin jätettyä yhden rastin välistä.

Parhaimman vastuksen Pyrinnölle antoi lopulta Stora Tuna, jonka ankkuri Tove Alexandersson tuli maaliin reilu minuutti Fincken jälkeen.

-Hauskaa oli ja olemme tyytyväisiä kakkossijaan. Taktiikkanani oli tehdä yksinkertaisesti puhdas juoksu, hieman pummasin radan alkupuolella, kommentoi Alexandersson.

Maalissa nuori MM-mitalisti ei tiennyt kuinka kauan Pyrintö oli ehtinyt jo juhlia, mutta arveli ettei olisi puhtaallakaan juoksulla kyennyt haastamaan Finckeä.

Delta suunnisti kolmanneksi

Hevoskuurin ennakkospekulaatioista tylysti pois jätetty Delta näytti kuuluvansa maailman parhaimpien suunnistusseurojen joukkoon juoksemalla kolmanneksi. Kaksi perättäistä hylsyä kirkastui nyt palkintosijaksi. Ankkuriosuudelle Delta lähti reilun minuutin Pyrinnön perään, mutta Julia Novikova ei pystynyt vastaamaan Fincken ja Alexanderssonin juoksuihin. Eroa voittajaan oli maalissa kaksi minuuttia.

Delta Noponen101011Deltan Petri Noponen otti vastaan onnittelut hienosta kolmannesta sijasta. Kuva: Hevoskuuri.fiVaikka voitto ei jäänyt kauas, ei joukkueenjohtaja Petri Forsman ryhtynyt jossittelemaan.

-Tyytyväisiä ollaan. Ainahan se on pienestä kiinni tällaisissa viesteissä, jossa tilanteet menevät ylös ja alas koko ajan. Kaikki juoksijat olivat kuitenkin oikeilla osuuksilla ja tämä oli tulos, Forsman summasi.

Göteborg-Majorna on tehnyt tasaista nousua suunnistusmaailman huipulle sekä miehissä että naisissa. Tänään vuorossa oli 25mannan valloitusretki, joka päättyi neljänteen sijaan.

-Olemme todella iloisia nelossijasta. Tiesimme, että meillä on mahdollisuuksia hyvälle sijalle. Jopa voitto oli mahdollinen, joskin ei realistinen, joukkueenjohtaja Ola Martner kertoi tuntemuksiaan.

Martnerin mukaan seurassa on paljon alle 25-vuotiaita suunnistajia, jotka muodostavat hyvän porukan. Lisäksi seurasta löytyy juoksuvoimaa, jonka ruumiillistumana toimii Erik Johansson. Mies on kaikille tuttu Suomi-Ruotsi-maaottelun viideltätonnilta, jonka maaliin hän saapui voittajana yhdessä Eric Senorskin kanssa.

-Tottakai olemme Göteborgin paras seura, Martner vastaa kysymykseen ja viittaa siihen, että IFK Göteborg ei enää hallitse Ruotsin läntistä suurkaupunkia.

Muista suomalaisista MS Parma oli kahdeksas, Vehkalahden Veikot kymmenes, Paimion Rasti kolmastoista ja Angelniemen Ankkuri neljästoista. Myös Rajamäen Rykmentti, Helsingin Suunnistajat ja Koovee mahtuivat kahdenkymmenen sakkiin. Lisäksi Kangasala SK oli juoksemassa viidentoista parhaan joukkoon, mutta ankkurin väärällä rastilla käynti vesitti kangasalalaisten viestin.

Tämänvuotinen 25mannamaasto oli yksi historian helpoimpia. Polkuja oli erittäin paljon ja juoksuvauhti korostui suunnistussuorituksessa. Maastoltaan ja radoiltaan manna oli siis aivan päinvastainen kuin viime vuonna, jolloin kilpailumaastossa ei käytännössä ollut yhtään polkua. Tosin tänä vuonna kilpailukeskus oli kaatopaikan sijaan ampumaradalla.

Kahden viikon päästä juostaan Halikko-viesti, jossa Delta aikoo puolustaa voittoaan. Tampereen Pyrinnöstä viestiin on ilmoittautunut vasta seitsemän henkilöä, vaikka 25mannassa mukana oli yli sata pyrintöläistä. Ilmeisesti Mikko Eskolan on järjestettävä jonkinlainen risteily Näsijärvellä houkutellakseen lisää juoksijoita mukaan, jotta TP pystyy haastamaan deltalaiset Halikossa.

Lisäksi Deltan Petri Forsman psyykkaa Deltan kovinta vastusta lähettämällä terveisiä Pyrinnölle jo 25mannan kilpailukeskuksesta.

-Jos Mähönen ei pysty parempaan, niin on ihan turha lähteä!

25manna-kisasivut

 


 

Premiumsport.fi

ulvang banneri