Suomen joukkueet suunnistuksen nuorten EM-kilpailuihin ja nuorten Eurooppa cupiin valittu

Kouvolan Suunnistajien Elisa Mattila edustaa Suomea nuorten EM-kilpailuissa Bulgariassa. Kuva sprintin näyttökilpailusta Helsingin Laaksosta. Kuva: Jarmo Koskela

Kouvolan Suunnistajien Elisa Mattila edustaa Suomea nuorten EM-kilpailuissa Bulgariassa. Kuva sprintin näyttökilpailusta Helsingin Laaksosta. Kuva: Jarmo Koskela

Nuoret suunnistajat pääsevät tänä kesänä näyttämään osaamistaan kolmissa nuorten arvokilpailuissa, joista ensimmäiset, 16- ja 18-sarjalaisten EM-kilpailut käydään kesä-heinäkuun vaihteessa Bulgariassa.

– Nuorten EM-valinnat on tehty suoraan valintaohjeissa annetun pisteytyksen mukaisesti eikä harkintapaikkoja ole käytetty. Meillä on todella iskukykyinen joukkue ja valtaosa urheilijoista on ollut useamman kerran mukana nuorten EM-kilpailuissa. Hienoa on, että myös uusia nuoria on noussut mukaan joukkueeseen, nuorten päävalmentaja Antti Örn iloitsee Suomen kovasta tasosta Suunnistusliiton tiedotteessa.

Tänä vuonna Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa myös nuorten Eurooppa cupiiin, joka järjestetään lokakuun alussa Sveitsissä. Mukana Sveitsissä on niin 18- ja 20-sarjan urheilijoita.

– Eurooppa cup on kansainvälisesti kovatasainen kilpailu, johon Suomi lähtee nyt ensimmäistä kertaa mukaan. Suomen nuorten taso on laaja ja haluamme antaa kansainvälistä arvokisakokemusta myös niille urheilijoille, jotka eivät ole mahtuneet nuorten EM-joukkueeseen, Örn kertoo valinnoista.

Nuorten MM-kilpailut käydään 10.–15.7. Unkarissa ja niihin joukkue on valittu viimeisten näyttökilpailujen jälkeen. Nuorten MM-joukkue on nähtävissä tästä.

Nuorten EM-kilpailut (EYOC) 29.6.-2.7. Bulgaria

D18: Ida Haapala Espoon Suunta, Melina Lahdenperä Espoon Suunta, Siiri Silvennoinen Kalevan Rasti, Venla Taulavuori Alatornion Pirkat. Varalla: Maria Määttänen Espoon Suunta

H18: Mikko Eerola Tampereen Pyrintö, Niklas Heikkilä Turun Metsänkävijät, Leo Matinheikki Tampereen Pyrintö, Teemu Oksanen Ikaalisten Nouseva-Voima, Varalla: Arttu Lindqvist Kouvolan Suunnistajat

D16: Hanne Hilo Espoon Suunta, Salla Isoherranen Lynx, Elisa Mattila Kouvolan Suunnistajat, Liisa Peltonen Kouvolan Suunnistajat. Varalla: Suvi Heikkilä Lynx

H16: Riku Gröhn Hollolan Urheilijat -46, Aaro Ojala Kouvolan Suunnistajat, Aarni Ronkainen Jämsän Retki-Veikot, Touko Seppä Turun Suunnistajat. Varalla: Kristian Salo OK Trian.

Nuorten EM-kilpailujen sivut

Nuorten Eurooppa cup (JEC) 4.-7.10. Sveitsi

D18: Mikaela Karjalainen Jämsän Retki-Veikot, Maria Määttänen Espoon Suunta, Venla Turakainen Helsingin Suunnistajat, Milja Väätäjä Paimion Rasti

H18: Arttu Lindqvist Kouvolan Suunnistajat, Samuli Peltola Keuruun Kisailijat, Oskari Silvennoinen Kalevan Rasti, Lassi Vaismaa Jämsän Retki-Veikot. Varalla: Antton Sankelo Lapin Veikot

H20: Aaro Aho Valkeakosken Haka, Alvar Palmen Espoon Suunta, Matias Salonen Helsingin Suunnistajat, Justus Vuori Turun Suunnistajat.
Varalla: Konsta Puranen Tampereen Pyrintö

D20: Ida Haapala Espoon Suunta, Tuuli Heikkilä Lynx, Melina Lahdenperä Espoon Suunta, Annika Matilainen Helsingin Suunnistajat.
Varalla: Siiri Silvennoinen Kalevan Rasti

Nuorten Eurooppa Cupin tapahtumasivut

Juttua täydennetty Nuorten Eurooppa cupin 20-sarjan joukkueilla.

KRV2019 Kestavyysurheilu Helmikuu 2019 550 x 350


Premiumsport.fi

ulvang banneri