FinnSpring-viikonloppu suunnistetaan pääsiäisenä Sauvossa – Lauantain kilpailu ensimmäinen näytön paikka kotimaan maailmancupiin

Maija Sianoja voitti viime keväänä FinnSpringin pitkän matkan Espoossa. Kuva: Touho Häkkinen

Maija Sianoja voitti viime keväänä FinnSpringin pitkän matkan Espoossa. Kuva: Touho Häkkinen

Maajoukkueen kauden päätavoitteena kotimaan maailmancup ja Norjan MM-kilpailut. 

Suunnistuksen maailmancup alkaa tänä vuonna kesäkuun alussa Helsingissä ja Vihdissä käytävillä kolmella osakilpailuilla. Kotiyleisön edessä käytävä kamppailu on maajoukkueelle tärkeä välitavoite elokuisiin MM-kilpailuihin suunnistettaessa.

Suunnistajien talviharjoittelu on sujunut perinteiseen tapaan ja on tänäkin vuonna sisältänyt paljon leireilyä etelän sulilla teillä ja korkeassa ilmanalassa. Pieniä terveysongelmia on osalla urheilijoista ollut, mutta päävalmentaja Petteri Kähäri uskoo, että tilanne saadaan käännettyä vielä hyvälle mallille ennen kansainvälisen kisakauden alkua.

- Suurin osa urheilijoista on saanut harjoitella ilman suurempia murheita ja tilanne näyttää ihan hyvältä. Uskon, että valtaosa urheilijoista on ottanut talven aikana askeleita eteenpäin, Kähäri kertoo Suunnistusliiton tiedotteessa.

Aikaisemmista vuosista poiketen urheilijoiden leireily on ollut heidän omasta aktiivisuudestaan riippuvaista, eikä varsinaisia maajoukkueleirejä ole järjestetty, lukuun ottamatta sprinttiin painottunutta Italian leiriä, johon osallistui maajoukkueurheilijoita nuorista aikuisiin. Leirien sijaan maajoukkueurheilijoilla on ollut alkuvuodesta tarjolla kaksi leirikeskusta, Portugalissa ja Norjassa, joita myös seuraväki on voinut hyödyntää.

- Maajoukkuetoiminta on ollut nyt erityyppistä kuin aikaisemmin. Vaikka selkeitä kohtaamispaikkoja ei ollut, toki tiivis yhteydenpito on säilynyt urheilijoihin läpi talven. Leirikeskukset syntyivät seurojen toiveesta, mutta olimme kuitenkin viime syksynä asian kanssa vähän myöhässä ja seurat olivat kerenneet tehdä jo omia suunnitelmia, Kähäri kertoo pienestä alkukankeudesta kärsineestä uudenlaisesta palvelukuviosta seuroille ja huippusuunnistajille.

Tulevalla kaudella maajoukkueella on kaksi selkeää tavoitetta, Norjassa elokuussa juostavien MM-kilpailujen lisäksi tärkeä näytön paikka joukkueelle on myös kotiareenoilla käytävä maailmancup, joka juostaan Vihdissä ja Helsingissä noin viikko ennen Jukolaa.

- Kauden fokus on maastomatkoissa ja Norjan MM-kilpailuissa, mutta maailmancupinvavaus on totta kai tärkeä välitavoite. Nuuksion maastotyyppi on hyvää valmistautumista Norjaan ja menestyminen maailmancupissa antaa omalta osaltaan suuntaviivoja kohti MM-kilpailuja, Kähäri kertoo Nuuksion maastojen samankaltaisuudesta tulevan kesän MM-maastoihin verrattuna.

Maailmancupin joukkue valitaan toukokuun lopussa ja toukokuu onkin kärkiurheilijoille tiivistä aikaa. Ensimmäiset näyttökilpailut käydään tänä viikonloppuna Sauvossa ja lisää näyttöjä kisakunnosta on mahdollista antaa 18.5. Raumalla ja 30.5. Prisma-rastien yhteydessä Lohjalla. Välissä maajoukkue leireilee vielä Norjassa.

Kähäri tietää, että varsinkin naisten osalta kilpailu maailmancup-paikoista on kova. Kähäri myös lupailee, että vaikka ovi maailmancupiin ei vielä aukeaisi, MM-haaveita ei kannata kokonaan unohtaa. Miehissä kärki ei tällä hetkellä ole yhtä laaja, mutta Kähäri uskoo A-maajoukkuemiesten pystyvän taistelemaan top10-sijoista, kunhan vain ovat terveinä h-hetken koittaessa.

- Meillä on 15 naista, jotka taistelevat kahdeksasta paikasta, joten todennäköisesti kovina nimiä jää ulos joukkueesta, Kähäri kertoo ja laskeskelee että paikoista taistelee iso joukko viime vuonna maailmancupissa hyviä top10-sijoituksia tehneitä, äitiyslomilta maajoukkuerinkiin palanneita sekä nuorista aikuisiin nousseita urheilijoita.

Jännittäviä hetkiä on siis luvassa 8.-11. kesäkuuta, kun kansainvälinen kausi lähtee käyntiin. Kähäri uskoo, että kotiyleisön kannatus siivittää urheilijat hyvään tulokseen ja päävalmentaja innostaa suunnistuksen ystäviä sankoin joukoin kannustamaan urheilijoita Nuuksiossa ja Senaatintorin ympäristössä käytäviin kilpailuihin.

- Kärkiurheilijat ovat tottuneet kansainvälisissä kilpailuissa suunnistamaan yleisömeren keskellä, mutta harvoin heillä on mahdollisuus juosta kotiyleisön edessä. Uskon, että kannustuksella on positiivinen vaikutus, Kähäri pohdiskelee.

KRV2019 Kestavyysurheilu Helmikuu 2019 550 x 350


Premiumsport.fi

ulvang banneri