Jukolan viestin kilpailukeskuksessa lähes valmista, ratamestarit lupaavat "riittävän haastavia" ratoja

Jukolan viestin kilpailukeskus on lähes valmis. Kuva: Antti Harkko

Jukolan viestin kilpailukeskus on lähes valmis. Kuva: Antti Harkko

Jukolan viestiin odotetaan jopa 50 000 kävijää.

Kangasala-Jukolan kilpailukeskuksessa alkaa olla kaikki valmista vilkasta viikonloppua varten. Jukolaan on ilmoittautunut ennätysmäärä suunnistajia (20 592), ja yhteensä paikalle odotetaan jopa 50 000 kävijää.

Jukolan 2000 talkoolaisesta jo useampi sata on tehnyt hommia kilpailukeskuksen pellolla tai toimistotiloissa. Yhteistyökumppanuuksia hoitanut Petri Ikävalko vaihtoi kesäkuun alussa kauluspaidan työverkkareihin ja kumisaappaisiin ja ahkeroi kisakeskuksen rakennushommissa:

‒ Kisakeskuksessa näyttää upealta. Se on toimiva ja mahdollistaa hyvin kisan seuraamisen. Monin paikoin on valmista, mutta paljon pientä viimeistelyä on tehtävänä. Muun muuassa screenien, mainosaitojen ja opasteiden asennus tapahtuu tiistain aikana, Ikävalko kertoo järjestäjien tiedotteessa.

Keskiviikkona järjestäjillä on edessä kenraaliharjoitus, jossa testataan kaikkien osa-alueiden toimimista. Samalla talkoolaiset pääsevät harjoittelemaan tehtäviään.

KangasalaJukolamaastoAHarkkoTämä odottaa Jukolan suunnistajia. Kuva: Antti Harkko

Ratamestareitakin jännittää

Kangasala-Jukolan radat ovat syntyneet Jarkko Liuhan ja Petteri Laitisen yhteistyönä. Liuha toimi ratamestarina myös vuoden 2011 Salpa-Jukolan Venlojen viestissä.

‒ Aikaisempi kokemus on helpottanut siinä, että olen osannut ennakoida tulossa olevia tehtäviä ja suurta kiireen tai stressin tuntua ei ole ollut. Tässä projektissa olen saanut tuoda mukaan aikaisemmat kokemukseni niin Jukolan viestin järjestämisessä kuin kilpailijankin roolissa, Liuha kertoo.

Ratamestarin työ vaatii paljon maastokäyntejä, mutta sen miehet ovat ottaneet hyötyliikuntana:

‒ On ollut hieno projekti! Etukäteen ajattelin, että tästä tulee melkoinen urakka. Onhan hommia toki riittänyt, mutta stressiä ja urakoinnin tuntua on ollut huomattavan paljon vähemmän kuin ajattelin. Ajankäyttömielessä tuntuu, ettei tämä ole vaatinut erityistä venymistä, koska lenkillä kävisin muutenkin, sanoo Laitinen.

Millaiset radat suunnistajia sitten viikonloppuna odottavat? Kovin paljon ratamestarit eivät tietenkään suostu paljastamaan.

‒ Radat ovat varmasti riittävän haastavat. Alue on korpimaastoa eikä maastossa ole juurikaan ihmisten tekemiä polkuja. Polut syntyvät sitten kilpailun aikana aikaisempien osuuksien juoksijoiden toimesta. Toki metsänhoitotöiden aiheuttamat urat ja kuviot helpottavat suunnistamista. Asutusta alueella on vain vähän ja sekin rajautuu kilpailualueen reunoille, Liuha kuvailee.

LaitinenLiuhaJukolaOHytonenKangasala-Jukolan ratamestarit Petteri Laitinen (vas.) ja Jarkko Liuha. Kuva: Outi Hytönen

TV-tuotantoon on satsattu paljon ja ratamestarit odottavat, että kotikatsomolle ja yleisölle kilpailukeskuksessa on tarjolla jännityksentäyteisiä hetkiä niin GPS-seurattavien joukkueiden seurannassa kuin TV-rasteille saapuvien suunnistajien odotuksessa. Yle on isolla panoksella mukana tapahtumassa ja myös radioon saadaan jokaiselta osuudelta vähintään kerran maastoraporttia.

‒ Odotan mielenkiintoista ja jännittävää viikonloppua. Vasta kisa paljastaa, miten meidän suunnitelmat ovat onnistuneet ja mitä mieltä kilpailijat ovat meidän tuotoksista, Laitinen sanoo.

Premiumsport.fi

ulvang banneri