Nuori maanmies haastoi, mutta jäi hopealle: Olav Lundanesille neljäs perättäinen pitkän matkan maailmanmestaruus

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Olav Lundanes piti valtikkansa suunnistuksen MM-kilpailujen miesten pitkällä matkalla keskiviikkona Norjassa.

Miesten 16,6 kilometrin kilpailu sisälsi 26 rastia ja radalla tarjottiin myös muutamia pitkiä reitinvalintavälejä, joilla oli mahdollisuus menettää paljon aikaa.

Vielä juniori-ikäinen Kasper Fosser teki kotiyleisönsä edessä erinomaisen suorituksen. Kilpailun alkupäässä lähtenyt nuorten maailmanmestari meni maaliin tullessaan peräti yli 11 minuutin johtoon.

Väliaikalähtökilpailussa perään lähteneistä miehistä yksi toisensa jälkeen jäi Fosserin taakse. Vain kolme edellistä maailmanmestaruutta pitkällä matkalla voittanut Olav Lundanes kykeni haastamaan nuoren maamiehensä.

Radan alkupuolella miesten välinen ero vaihteli puolesta minuutista muutamaan sekuntiin eri väliaikapaikoilla. Lopulta kokemus oli valttia ja 31-vuotias Lundanes teki eroa Fosseriin radan viimeisillä kilometreillä suunnistaen neljänteen perättäiseen maailmanmestaruuteen kuninkuusmatkalla. Ero hopeaa ottaneeseen Fosseriin oli maalissa 1.39.

Pronssi matkasi Sveitsiin. Kolme minuuttia maailmanmestarin takana sekuntipeli Daniel Hubmannin ja Matthias Kyburzin välillä kääntyi Hubmannille. Kyburz jäi katkeralle neljännelle sijalle kolmen sekunnin erolla. Viidenneksi suunnistanut Ukrainan Ruslan Glibov jäi pronssista 17 sekuntia.

Paras suomalainen Elias Kuukka oli 14:s. Eroa Lundanesiin kertyi 7.38. Toinen suomalaisedustaja Miika Kirmula reilut kaksi minuuttia Kuukan takana sijalla 16

Naisten kilpailu on paraikaa käynnissä.

Tulokset

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri