Nuorten Jukolan osuusjako muuttuu - tytöille ratkaisuosuuksia vuorovuosina

Kuvituskuva. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Kuvituskuva. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Jukolan viestin brändin alla kulkeva nuorten tapahtuma Nuorten Jukola järjestetään perinteisesti elokuun lopussa. Nuorten Jukolan johtoryhmä on päättänyt, että tapahtuman osuusrakennetta muutetaan ensi vuodesta alkaen.

Ensi vuonna Mikkelin Kalevankankaalla järjestettävän seitsemän osuuden Nuorten Jukolan aloitusosuutta saavat viedä vain 16-vuotiaiden sarjassa juoksevat tai sitä nuoremmat tytöt. Toiselle osuudelle saa asettaa 16-sarjalaisen sukupuoleen katsomatta. Kolmas osuus on 14-sarjalaisille, eikä osuudella ole hajontaa. Neljäs osuus muuttuu 14-vuotiaiden tyttöjen osuudeksi ja viides osuus 14-vuotiaiden poikien osuudeksi. Kuudennella osuudella saavat suunnistaa 18-sarjalaiset ja sitä nuoremmat naiset ja ankkuriosuudesta vastaavat 18-sarjalaiset sukupuoleen katsomatta.

Vuonna 2021 Valkeakoskella ensimmäisen ja toisen osuuden sukupuoli- ja ikärajavaatimukset vaihtavat paikkaa, jolloin aloitusosuudelle saa asettaa myös 16-sarjalaisia poikia. Toista osuutta suunnistavat saman ikäiset tai nuoremmat tytöt. Vastaavalla tavalla muuttuvat kuudes ja seitsemäs osuus, jolloin vuonna 2021 ankkuriosuudella nähdään vain tyttöjä.

Aiemmin Nuorten Jukolassa aloitus- ja ankkuriosuuksia ovat vieneet sekä tytöt että pojat, mutta fyysisistä eroista johtuen menestyneet joukkueet ovat asettaneet näille osuuksille pääosin poikia. Mainituilla muutoksilla näille ns. "korkeamman profiilin" osuuksille päästetään vuorovuosin vain tyttöjä, joskin viestisuunnistuksessa, kuten joukkueurhelussa yleensäkin, jokainen joukkueen jäsen on yhtä tärkeä. 

Painotus nuorempiin ja tytöille ratkaisuosuuksia

Suunnistusliiton uutisen mukaan Nuorten Jukolan johtoryhmä haluaa muutosten avulla tarjota ratkaisuosuuksia myös tytöille. Lisäksi muutokset pyrkivät seuraamaan nuorten harrastajien lukumääriä eri ikäluokissa.

–Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuus osallistua Nuorten Jukolaan. Harrastukseen kiinnittymisen kannalta on tärkeää päästä mukaan tähän innostavaan tapahtumaan, toteaa Nuorten Jukola johtoryhmän puheenjohtaja Kirre Palmi Suunnistusliiton sivuilla.

Muutos tehdään kokeiluna kahden vuoden ajaksi, jonka jälkeen järjestelyn jatkamisesta päätetään. Seurat voivat tarvittaessa pyytää valvojalta lupaa poiketa osuusvaatimuksista, mutta tällaiset joukkueet kilpailevat virallisen kilpailun ulkopuolella.

Vuorovuotinen järjestely osuus rakenteissa on tuttua jo muun muassa maailman toiseksi suurimmasta suunnistusviestistä 25mannasta, joka järjestetään lokakuussa Tukholman seudulla. 25mannassa naiset ovat aloittaneet 25-henkilöisin joukkuein käytävän viestin vuorovuosina vuodesta 2012 lähtien.

Vanhalla osuusrakenteella suunnistetaan kuitenkin edelleen tulevana lauantaina, kun järjestyksessään 34. Nuorten Jukola käydään Turun Suunnistajien isännöimänä Impivaaran liikuntakeskuksesta. Viime vuonna Saarijärvellä Nuorten Jukolan voitti Kouvolan Suunnistajat.

Tarkemmat osuusmäärittelyt voi katsoa Suunnistusliiton sivuilta.

-Juho-Veikko Hytönen

KRV20 Kestavyysurheilu Marraskuu 2019 550 x 350

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri