Kansainvälisen suunnistusliiton pääsihteeri haluaa arvioida Kiinan tapahtumat kunnolla – välit sotilasurheiluliiton kanssa toistaiseksi poikki

Kuva maailmancupin finaaliosakilpailujen avajaisista. Kuva: IOF

Kuva maailmancupin finaaliosakilpailujen avajaisista. Kuva: IOF

Maailmancupin finaaliosakilpailun mahdollisesta vilpistä ei ole selviä todisteita.

Kansainvälisen suunnistusliiton IOF:n pääsihteeri Tom Hollowell on kertonut omia ajatuksiaan suunnistuksen maailmancupin ja sotilaiden MM-kisojen tapahtumista. Artikkeli on julkaistu IOF:n sivuilla.

Sotilaiden MM-kisoissa paljastui massiivinen Kiinan joukkueen huijaus, joka johti maan sulkemiseen kisoista. Maailmancupin finaaliosakilpailussa nähtiin vastaavasti naisten puolella voitto ja miesten kisassa kolmossija. Näitä suorituksia voidaan pitää erittäin yllättävinä.

Hollowell sanoo, että sotilaiden MM-kisoissa paljastanut huijaus oli erittäin räikeä. Pääsihteerin mukaan IOF ei ole täysin tyytyväinen siihen, miten huijaustapaus käsiteltiin kansainvälisen sotilasurheiluliiton CISM:n piirissä.

- Kiinalaiset poistettiin lähtö- ja tuloslistoista ikään kuin he eivät olisi ikinä osallistuneetkaan. CISM ei suostunut myöskään asettamaan mitään sanktioita kiinalaisurheilijoille, mutta se on vain ja ainoastaan heidän päätettävissään, Hollowell kertoo IOF:n sivuilla.

Tämän vuoksi IOF aikoo käsitellä kiinalaisurheilijoiden tapausta omassa eettisessä paneelissaan. Sotilaskisoissa kilpailleita kiinalaisia ei siis haluta nähdä siviilipuolen kisoissa ainakaan hetkeen.

Tapauksen tutkinta on tällä hetkellä kesken, mutta Hollowell kertoo, että IOF on toistaiseksi katkaissut suhteensa sotilaurheiluliitto CISM:iin.

Maailmancupin vilpistä ei todisteita

Tiistain maailmancupin finaalissa nähtiin yllätyksiä, kun Shuangyan Hao päihitti naisissa kaikki kilpakumppaninsa ja otti Kiinan historian ensimmäisen osakilpailuvoiton suunnistuksen maailmancupissa. Miesten kisassa Li ZhuoYe oli kolmas.

IOF:n artikkelin mukaan sotilaskisoissa paljastuneen huijauksen jälkeen liitto tutki tarkkaan, miten sama voitaisiin estää maailmancupissa. Tiedot radoista ja tv-rasteista pidettiin tiukasti pienen tiimin piirissä. Lisäksi järjestelyistä vastasi pitkälti eurooppalainen ryhmä, joka on järjestänyt suunnistuskisoja muualla maailmassa.

- Olemme täysin tietoisia siitä, että maailmancupin finaaliosakilpailun jälkeen on spekuloitu, saivatko kiinalaiset urheilijat epäreilun kilpailuedun jollain tavoin. Mutta protesteja tai virallisia valituksia ei ole tehty muiden joukkueiden toimesta, joten tulokset ovat viralliset, Hollowell kertoo.

KiinaWorld2CupIOFKuva: IOF

IOF:n tiedotteesta voi lukea rivien välistä jotain. Siinä ilmoitetaan, ettei ole vedenpitävää todistetta siitä, että sääntöjä olisi rikottu.

Televisiokuvien perusteella kiinalaissuunnistajat lähtivät poikkeuksellisen rohkeasti lähdöstä kohti rasteja: karttaa ei paljon vilkuiltu. Lisäksi maalla oli vankka edustus ensimmäisen väliaikarastin tuloksissa. Kolmanneksi suunnistanut Li ZhuoYe oli WorldofO-suunnistussivuston analyysin mukaan erittäin nopea radan suunnistusta vaativilla osoilla, mutta hävisi siinä vaiheessa, kun välit vaativat fyysistä runttausta. Luulisi taitavan suunnistajan pärjänneen oman maansa ulkopuolella, mutta Sveitsin maailmancupissa mies jäi minuuttitolkulla kärkeen.

Toisaalta IOF muistuttaa, että kisa oli yllätyksellinen myös siinä suhteessa, että monet ennakkosuosikit sortuivat suuriin virheisiin kilpailun aikana. World of O -sivusto huomautti myös, että isäntämaan tuntematon edustaja on pärjännyt yllättäen muuallakin maailmassa, eikä tuolloin kyse ole ollut vilpistä.

Mutta muutoksia tarvitaan.

- Olen henkilökohtaisesti ollut liian naivi, kun olen uskonut, että lajin piirissä olevat vahvat eettiset arvot siirtyvät automaattisesti uusiin maihin ja kulttuureihin, Hollowell myöntää.

Vaikuttaa suunnistavaan Kiinaan vuosia

IOF halusi järjestää maailmancupin osakilpailut Kiinassa sen vuoksi, että maasta löytyy valtava määrä potentiaalisia lajin harrastajia. Kiinassa laji on ollut vahvassa kasvussa.

Sotilaskisojen huijaus vaikuttaa Kiinan asemaan suunnistuksessa tulevina vuosina. Näin uskoo pääsihteeri. Kaikki tapahtunut tulee nyt analysoida rauhassa ja myös kiinalaisjärjestäjien kanssa. Kiinan suunnistusliiton kanssa on jatkossakin tehtävä yhteistyötä.

- Uskon, että tällainen arvio auttaa kehittämään muitakin IOF:n alaisia tapahtumia, mutta myös auttaa päättämään sitä, voidaanko tällainen kilpailu järjestää Kiinassa uudestaan ja milloin se voidaan tehdä, Hollowell kertoo.

Koko teksti on luettavissa IOF:n sivuilta englanniksi.

-Juho-Veikko Hytönen

KRV20 Kestavyysurheilu Marraskuu 2019 550 x 350

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri