Tiomila-viestiä ei voida järjestää alkuperäisessä kilpailumaastossa – järjestäjät etsivät uutta paikkaa ja aikaa syksyksi

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Tiomila-viesti siirtyy sekä ajankohdan että paikan osalta. 

Alun perin ”ruotsalaisten Jukola” piti järjestää Upplands-Brossa Tukholman luoteispuolella toukokuun alussa, mutta koronaviruspandemia siirsi tapahtumaa syksylle.

Nyt järjestäjät ovat ilmoittaneet tapahtuman sivuilla, että alun perin kilpailualueeksi suunniteltu paikka on varattu syksyllä. Sotilasalueella järjestetään syksyn aikana muun muassa sotilasharjoituksia. Näin ollen tapahtuma joudutaan perumaan tältä osin.

Tiomilan taustayhdistys Tiomilaföreningen pyrkii löytämään tapahtumalle uuden paikan ja ajankohdan. Pyrkimyksenä on järjestää kaikki kolme viestiä eli nuorten viesti, naisten viesti ja miesten viesti, mutta järjestäjien mukaan tämän kohdalta saatetaan joutua tehdä poikkeuksia.

Järjestäjät tiedottavat asiasta lisää myöhemmin. Uusi kilpailukutsu julkaistaan heti, kun uusi paikka ja aika ovat selvillä.

Tiomila-järjestäjien suomenkielinen tiedote on luettavissa kokonaisuudessaan tapahtuman sivuilta.

-Juho-Veikko Hytönen

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri