Impivaaran Viesti liikuttaa varsinaissuomalaisessa kesäyössä

Varsinaisuomalainen avokallio odottaa Impivaara Juoksun osallistujia. Kuva: Janne Salmi

Varsinaisuomalainen avokallio odottaa Impivaara Juoksun osallistujia. Kuva: Janne Salmi

Jukolan Viestin peruunnuttua ja koronarajoitusten höllentyessä kolme varsinaissuomalaista seuraa päätti tehdä yhteistyötä ja pistää pystyy Impivaaran Viestin - pisteestä A pisteeseen B kesäyössä suunnistettavan viestin.

Tapahtumasta vastaavat Turun Suunnistajat, Paimion Rasti ja Liedon Parma. Kilpailunjohtajana toimii Lukkari-Jukolan kilpailunjohtaja Petri Paukkunen.

Järjestäjät kutsuivat mukaan vuoden 2019 30 parasta suunnistusseuraa, joista puolet vastasi kutsuun myöntävästi. Lisäksi mukana on järjestävien seurojen kakkosjoukkueita ja muutama yhdistelmäjoukkue. Ennakkoon suunniteltu maksimimäärä – 20 joukkuetta – toteutuu siis kutakuinkin.

– Ideahahan on vanha. Joskus on järjestetty Impivaara Juoksu ihan juoksukilpailuna. Tämä tapahtuma syntyi alunperin järjestävien seurojen urheilijoiden tarpeeseen ja ajateltiin tarjota mahdollisuutta myös muille, kertoo Paukkunen.

Historian ensimmäiset Jukolan viestit suunnistettiin Impivaaran Viestin tapaan pisteestä A pisteeseen B jokaisen vaihtopaikan sijainnin ollessa uusi. Viimeinen alkuperäisen muotoinen Jukola suunnistettiin Nurmijärveltä Helsinkiin 9.-10.6.1950. 

Impivaaran Viestissä on 11 osuutta. Joukkueen muodostavat seitsemän miestä ja neljä naista. Kilpailu starttaa perjantaina 12.6 kello 20.00 Sauvon Ahtelasta ja päättyy seuraavana aamuna Turun Impivaaraan. Viesti kulkee läpi yön kymmenen eri paikoissa sijaitsevan vaihdon kautta. Osuudet ovat pituuksiltaan ja luonteeltaan hyvin vaihtelevia.

Kuudentoista kilometrin ”pitkä yö” tarjoaa 100 prosenttisesti metsäsuunnistusta, viestin loppuolen osuuksien ollessa urbaanimpia ja juoksuvoittoisempia. Naisten osuudet ovat pituuksiltaan 6-10km ja miesten 9-16 km. Impivaaran Viestin kokonaispituus on noin 115 kilometriä ja voittoajan arvioidaan olevan noin 11,5 tuntia.

Minkälainen ponnistus tällaisen viestin järjestäminen on?

– Kyllä tässä kaikenlaista hommaa riittää. Maanomistajaluvissa ja viranomaisille tehtävissä ilmoituksissa on sarkaa. Lisäksi vaihtopaikkojen miettiminen ja organisointi työllistää. Ei tätä voi kuitenkaan verrata kansallisten kisojen järjestämiseen. Suht pienellä organisaatiolla pystytään tämä järjestämään, kertoo Paukkunen.

Osaatko jo nyt sanoa, saako Impivaaran Viesti joskus jatkoa?

– Eihän sitä koskaan tiedä. Katsotaan miten tämän menee. Jos menee hyvin, niin miksi ei. Konsepti tällaisenaan asettaa omat rajoitteensa reittisuunnittelun osalta. Näin pienellä osallistujamäärällä järjestäminen onnistuu melkein missä vain, mutta voisi mennä haastavaksi jos osallistujia olisi enemmän. Toivottavasti ei tarvitse järjestää ainakaan samaan ajankohtaan uudestaan! Katsotaan onko jatkossa tilaa ja tilausta, ennakoi Paukkunen.

Impivaaran Viestiävoi seurata läpi yön nettiTV-seurantana. Jokaisella joukkueella on mukanaan GPS-seurantalaite. Selostajana lähetyksessä toimii Hannu Varkoi.

-Petri Ikävalko

ulvang banneri