Suunnistuksen SM-viestit juostaan sunnuntaina Yläneellä - Tampereen Pyrintö kuuluu ennakkosuosikeihin molemmissa viesteissä

Tampereen Pyrinnön naistrio viime vuoden SM-viestissä. Kuva: Touho Häkkinen

Tampereen Pyrinnön naistrio viime vuoden SM-viestissä. Kuva: Touho Häkkinen

Suunnistuksen SM-viesti kilpaillaan sunnuntaina 20. syyskuuta Pöytyän Yläneellä. Naiset kilpailevat kolme viiden kilometrin osuutta. Miesten viestissä mennään neljä reilun kuuden kilometrin osuutta. 

SM-viesti on suunnistajille tällä kertaa ylivoimaisesti kauden tärkein viesti, sillä koronaviruspandemia on perunut kaikki vuoden 2020 kansainväliset kilpailut sekä suurviestit.

Naisten viestissä voittajaa ja mitalisteja on äärimmäisen vaikea arvioida, sillä kaksi ennakolta kirkkainta suosikkia SK Pohjantähti ja Tampereen Pyrintö eivät saane jalkeille parhaita mahdollisia joukkuetta loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi.

– Nuoremmista suunnistajistamme Anni Haanpää on onneksi nostanut tasoaan, mutta muuten reservissä ei ole yhtä paljon suunnistajia kuin aiempina vuosina. SM-viesti on kuitenkin tämän kauden tärkein viesti, joten toivottavasti saamme, ja muutkin seurat saavat, parhaat mahdolliset joukkueet jalkeille, Venla Harju kertoo Viestiliigan sivuilla.

Äitiyslomat kaventavat kärkiseurojen juoksijapankkia olennaisesti. Lisäksi pandemian tuomat matkustushaasteet pitänevät suurimman osan suomalaisseurojen ulkomaalaisista suunnistajista pois SM-viestistä.

Pohjantähden ja Pyrinnön ohella mitalimahdollisuuksia on ainakin viidellä muulla joukkueella, joten sunnuntain viestistä odotetaan naisten osalta äärimmäisen jännittävää.

Miesten viestin kaksi suurinta voittajasuosikkia ovat Helsingin Suunnistajat ja Tampereen Pyrintö. Molemmat seurat voivat onnistuessaan hätyytellä kärkisijoja jopa kahden joukkueen voimin.

Ennakkosuosikkeja miesten puolella haastavat viime vuoden hopeajoukkue Ikaalisten Nouseva-Voima sekä muutama muu Suomen kärkiseura. Lyhyet osuudet pitävät huolen siitä, että yllättäjilläkin on mahdollisuuksia, eikä yhdelläkään joukkueella ole varaa suuriin virheisiin.

SM-viesti on samalla Viestiliigan neljäs osakilpailu. Liigan kärjessä kolmen osakilpailun jälkeen ovat SK Pohjantähti naisissa ja Helsingin Suunnistajat miehissä.

Lue myös: 1600 suunnistajaa kilpailee sprintin Suomen mestaruuksista Salossa


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2020Kaisa Mäkäräinen vauhdissa Kolilla
  2. 17.10.2020Mäkäräinen taas vauhdissa poluilla
  3. 12.10.2020Oloksen Tykkikisat peruttu – 30 vuoden historiaan katkos
  4. 24.09.2020Björgen pari minuuttia Johaugia perässä
  5. 15.10.2020Tulevan kauden suunnitusmaajoukkue valittu
  6. 21.09.2020Jukolan viestin järjestäjät vuosille 2025 ja 2026 valittu
  7. 09.10.2020Northug treenaa jälleen!
  8. 27.09.2020Mari Eder viides ampumahiihdon kaupunkikilpailussa Saksassa
  9. 27.09.2020Peiponen ylivoimainen mestari SM-maastojen kympillä – Kiekara keskeytti ensimmäisten kilometrien jälkeen
  10. 10.10.2020Miska Poikkimäki totuttelee uuteen arkeensa: "On luottavainen fiilis"
  11. 08.10.2020Team Electrofit tekee paluun Visma Ski Classics -sarjaan
  12. 06.10.2020Pärmäkosken harjoituskausi sujunut ilman ongelmia
  13. 07.10.2020Pärmäkoski puhuu avoimesti ravintoasioista ja painosta sekä paljastaa suosikkipitsansa reseptin
  14. 12.10.2020Suomi neuvottelee tulevan talven nuorten MM-hiihdoista
  15. 28.09.2020Mårten Boström juoksi kolmanneksi Lidingöloppetissa
  16. 27.09.2020Mira Kaskinen ja Elias Kuukka suunnistivat yömestareiksi Liperissä
  17. 26.09.2020Ennakkosuosikit selvittivät SM-yösuunnistuksen karsinnan
  18. 28.09.2020Juho Mikkonen tuunasi kesäharjoitteluaan MM-kisojen 50 kilometriä mielessään
  19. 02.10.2020Hiihtoliitto vailla markkinointijohtajaa – Töykän lähtö tuli yllätyksenä
  20. 24.09.2020Johaug ja Björgen ottavat tänä iltana naisesta mittaa rullahiihtokilpailussa
  21. 17.10.2020Rantanen ja Suna mestarit suunnistuksen SM-erikoispitkällä
  22. 07.10.2020Polarilta markkinoille uusi lippulaivamalli
  23. 02.10.2020Oona Kettunen tyytyväinen vapaan hiihtonsa kehitykseen: "Tekninen puoli on pikkuhiljaa mennyt eteenpäin"
  24. 27.09.2020Ihamäki kympin voittaja Kurikan SM-maastoissa
  25. 01.10.2020Kestävyysurheilu.fi Wsportsmedian omistukseen
  26. 24.09.2020Maailmancupin avaus kilpaillaan Rukalla ilman yleisöä
  27. 27.09.2020Kuivisto ja Granberg SM-maastojen lyhyiden matkojen voittajat
  28. 14.10.2020Yläkoululeirityksessä laadukasta treeniä hyvässä porukassa ja ideoita kotiharjoitteluun
  29. 13.10.2020Aki Karvosenkin valmentajana toimineelle Veikko Ahoselle tunnustuspalkinto juniorityöstä
  30. 12.10.2020Glenn Lindholm toivoo tuovansa iloisuutta ja rauhallisuutta maajoukkueeseen

ulvang banneri