Mäkelä ja Niemi vahvimmat Turku Sprintissä

turkurintti010512Angelniemen Ankkurin Tuomo Mäkelä sekä Tampereen Pyrinnön Venla Niemi päihittivät kilpakumppaninsa kevään viimeisissä suunnistuksen EM-katsastuksissa, jotka juostiin sprintin merkeissä Turun Mäntymäessä.

turkurintti010512Miesten kärkikolmikko. Kuva: Jarmo JerkkuAngelniemen Ankkurin Tuomo Mäkelä sekä Tampereen Pyrinnön Venla Niemi päihittivät kilpakumppaninsa kevään viimeisissä suunnistuksen EM-katsastuksissa, jotka juostiin sprintin merkeissä Turun Mäntymäessä.

EM-katsastusten sarja vietiin päätökseen tänään vapunpäivänä Turun Mäntymäessä kauniissa mutta tuulisessä kevätsäässä. Turun Suunnistajien järjestämään kilpailuun oli saapunut ajankohdasta johtuen odotettua vähemmän kilpailijoita varsinkin nuorten sarjoissa, mutta yleisten sarjojen katsastusarvo houkutteli paikalle lähes kaikki kotimaiset kärkisuunnistajat. Merkittävimmät poisjäännit olivat sairastunut Minna Kauppi, sekä miesten puolelta Olli-Markus Taivainen, Pasi Ikonen sekä Tero Föhr.

Mäkelä säväytti ylivoimaisella voitollaan

tuomomakela010512Tuomo Mäkelä. Kuva: Jarmo JerkkuParin vuoden ajan lähes yksinomaan sprinttiin keskittynyt Tuomo Mäkelä jätti keski- ja pitkänmatkan katsastukset kokonaan väliin. Ratkaisu oli onnistunut, sillä hän onnistui hallitulla suorituksellaan voittamaan kilpailun ylivoimaisesti. Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo hävisi Mäkelälle 36 sekuntia ja kolmanneksi juossut Vaajakosken Terän Antti Anttonen jo 53 sekuntia. Tasaiseksi ennakoituun sprinttiin erot ovat häikäiseviä. Neljänneksi sijoittuivat samalla ajalla Lynxin Antti Parjanne sekä saman seuran Mårten Boström, joka olympiaprojektinsa epäonnistuttua on jälleen palaamassa suunnistuksen pariin.

Katsastusradat tarjosivat urheilijoille sekä nopeatempoista sprinttisuunnistusta puistomiljöössä että muutamia vaativia metsävälejä, joissa mm. Anttonen sortui virheeseen. Toiseksi tullut Tervo puolestaan eteni radan varsin puhtaasti, vaikka hän sujuvuuden puuttumista valittelikin. Sen sijaan kilpailun voittanut Mäkelä oli syystäkin tyytyväinen juoksuunsa.

- Meni kyllä kaikkiaan hyvin. Mitään virheitä ei oikeastaan tullut, suunnistus pysyi koko ajan edessä ja meno oli sujuvaa. Siinä vaiheessa kun noustiin siihen mäkeen mietin, että olenkohan lähtenyt liian kovaa, kun vähän jo tuntui jaloissa, mutta aika hyvin ne metsärastitkin löytyivät.

Hän tiesi olevansa kunnossa, mutta suuri ero muihin yllätti silti. Kahden viikon päästä Ruotsin Falunissa starttaavilla EM-kilpailuilla hän ei kuitenkaan vielä ollut päätään vaivannut. Lipustaan hän sai kuulla valmennusjohdolta heti maaliintulonsa jälkeen, ja 30-vuotias turkulaissprintteri pääsee näin tekemään arvokilpailudebyyttinsä hieman kypsemmällä iällä.

- Ihan tietoisesti olen vältellyt ajattelemasta EM-kisoja yhtään ennen katsastuksia, jottei tulisi lisäpaineita kilpailuun, ja ajatukset pysyisivät tässä kisassa. Ylipäätään tosi vaikea arvioida omia mahdollisuuksia kansainvälisissä kekkereissä, mutta onhan se selvää, että jos siellä haluaa pärjätä, niin kyllä erojen Suomessa pitääkin olla isot, Mäkelä pohtii.

Täsmäharjoittelu EM-kilpailuihin alkaa kuitenkin hieman erilaisissa merkeissä. Huomenna hänellä on edessä yötreeni, jolla valmistaudutaan viikonlopun 10milaan. Siellä edessä on långa natten Angelniemen Ankkurin joukkueessa, joka lähtee kilpailuun parantamaan viimevuotista 19:ttä sijaa.

Niemi vahvin sekuntikamppailussa

venlaniemi010512Venla Niemi. Kuva: Jarmo JerkkuNaisten kilpailut ovat yleensä tavanneet olla epätasaisempia kuin miesten, mutta tällä kertaa Turussa kävikin täysin päinvastoin. Kun miehissä vain kolme parasta mahtuivat minuutin sisään, sijoittauduttiin naisten kilpailussa minuutin tappiolla vasta 15:nneksi.

Tiukan sekuntikamppailun käänsi edukseen Pyrinnön Venla Niemi. Toiseksi suunnisti aiemmissa EM-katsastuksissa epäonnistunut SK Pohjantähden Marika Teini vain sekunnin hitaampana. Paimion Rastin Katri Lindeqvist oli puolestaan kolmas, jääden voittajasta viisi sekuntia.

Maajoukkueen päävalmentaja Juha Taini kilpailun jälkeen juttelikin, että tasainen kilpailu kertoi ennen kaikkea siitä, ettei naisten puolella nähty tänään kansainvälistä vauhtia. Kilpailun voittajaa kommentit eivät kuitenkaan paljoa hetkauttaneet.

- Aivan tyytyväinen suoritukseen ei silti voi olla. Yksi selkeä reitinvalintavirhe tuli, sekä joitain muitakin hidasteluja. Rastiväliaikojen mukaan n. 20 sekuntia ylimääräistä taisi kertyä. Ovat jalat joskus keveämmätkin olleet, mutta ei se muillakaan paremmin sujunut, Niemi kommentoi.

EM-kilpailuissa Niemi starttaa sprinttiin sekä keskimatkalle. Mieli tekee myös viestijoukkueeseen, joka valitaan myöhemmin. 22-vuotias B-maajoukkuesuunnistajamme ei lähde matkaan lukkoon lyödyin sijatavoittein, vaan lähtee hakemaan onnistumisia hyvien suoritusten kautta.

- Aiemmin en ole EM-kilpailuissa ollutkaan, ja on aina hienoa päästä kansainvälisiin kilpailuihin juoksemaan. Oma tavoitteeni on ennen muuta jatkuvasti kehittyä suunnistajana, jotta nousisin aivan sinne korkeimmalle huipulle muutaman vuoden sisällä. Toki jos hyvin menee aiemmin, niin saa mennä, Niemi maalailee tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Nuorten sarjoissa annettiin myös EM- ja MM-näyttöjä

Myös nuorten sarjoissa annettiin näyttöjä EM- ja MM-näyttöjä, joskin yksittäisen näyttökilpailun merkitys joukkuepaikkojen suhteen lienee varsin rajallinen. Kilpailuihin on myös vielä hyvä tovi aikaa, sillä 18-vuotiaiden EM-kilpailut juostaan Ranskassa kesä-heinäkuun taitteessa, ja nuorten MM-kilpailut heinäkuun alkupuolella Slovakiassa.

Turku Sprintin mielenkiintoa lisäsi se, että 18- ja 20-vuotiaiden sarjat juostiin samoilla radoilla. Miesten puolella parasta vauhtia pitivät 20-sarjan jaetulla ajalla voittaneet Pargas IF:n Tobias Henriksson ja Turun Suunnistajien Mikko Huhtinen. Tyttöjen puolella nopein oli 18-sarjan voittanut Lynxin Sara Karvonen.

-Touko Erämäja

Tulokset

H21 3,0 km

1) Tuomo Mäkelä Angelniemen Ankkuri 14:49
2) Tuomas Tervo Rajamäen Rykmentti 15:25
3) Antti Anttonen Vaajakosken Terä 15:42,
4) Antti Parjanne Lynx 15:56,
4) Mårten Boström Lynx 15:56
6) Vesa Taanila Ikaalisten Nouseva-Voima 15:58
7) Fredric Portin Paimion Rasti 16:01
8) Vili Niemi Rajamäen Rykmentti 16:02
9) Jani Lakanen Vaajakosken Terä 16:06
10) Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat 16:12

D21 (33) 2,6 km

1) Venla Niemi Tampereen Pyrintö 15:29
2) Marika Teini SK Pohjantähti 15:30
3) Katri Lindeqvist Paimion Rasti 15:34
4) Sofia Haajanen SK Pohjantähti 15:35
5) Ulrika Uotila Koovee 15:44
6) Riina Kuuselo Tampereen Pyrintö 15:51
7) Yvonne Gunell Pargas IF 15:54
8) Saila Kinni Tampereen Pyrintö 15:56
9) Karoliina Sundberg Lynx 15:59
10) Inga Dambe Paimion Rasti 16:01

>>Tulokset järjestäjien sivuilla

LATU Podcast boxi

Premiumsport.fi

ulvang banneri