Halden SK naisten 10milan voittoon – Pyrintö kolmas

halden050512 laiho introHaldenin naiset suunnistivat vahvan esityksen jälkeen 10milan naisten viestin voittoon. Tampereen Pyrintö piti jälleen parhaiten yllä suomalaismainetta sijoittuen hienosti kolmanneksi.

halden050512 laihoHaldenilla oli aikaa juhlia loppusuoralla. Kuva: Aapo LaihoHaldenin naiset suunnistivat vahvan esityksen jälkeen 10milan naisten viestin voittoon. Tampereen Pyrintö piti jälleen parhaiten yllä suomalaismainetta sijoittuen hienosti kolmanneksi.

Tämän vuoden 10mila juostiin tällä kertaa viestihajonnoista tunnetussa Motalan kunnan Kvarnissa, jossa oli luvassa varsin vauhdikasta suunnistusta muutamalla pienipiirteisellä alueella höystettynä.

Joka osuudella kolmen parhaan joukossa ollut Halden SK juoksi todella vakuuttavasti ja ilman suurempia virheitä läpi koko viestin ja näin ankkuri Anne Margrethe Hausken Nordberg sai juhlia rauhassa voittoa loppusuoralla yhdessä seurakaveriensa kanssa. Ja mahtui Haldeniin suomalaisväriäkin, sillä seuraan täksi vuodeksi vaihtanut Bodil Holmström juoksi 2. osuuden.

Toiseksi tuli Simone Nigglin tähdittämä OK Tisaren, joka Nigglin osuuden nopeimman ajan ansiosta nousi seitsemänneltä sijalta toiseksi. Eroa Haldeniin tuli 2.48. Tampereen Pyrinnön ankkurina oli tällä kertaa vielä kuntoutuvan Anni-Maija Fincken sijaan nuori Venla Niemi, joka jatkoi Pyrinnön naisten upeaa viestimenestystä tuoden punanutut kolmanneksi. Venla Niemi joutui päästämään todella kovien ankkurien seurassa ainoastaan Nigglin lopussa ohitseen, mikä oli mainio suoritus ankkuriosuuksien ensikertalaiselta. Todella kovaan paikkaan ankkuriosuudella Niemi joutui, sen verran kova viiden kärkiankkurien nimilista oli, Hausken Nordberg, Niggli, Niemi, Linnen Annika Billstam ja Domnarvetsin Lena Eliasson.

Toiseksi paras suomalaisjoukkue oli Paimion Rasti, joka Inga Damben ankkuroimana sijoittui yhdeksänneksi. Pyrintö ja Paimio olivat suomalaisjoukkueista omassa kastissaan, sillä kolmanneksi paras joukkue oli Lynx sijalla 21.

Holmström suomalaisvoittaja

1. osuuden kärjessä vaihtoon tuli OK Kolmårdenin Frida Aspnäs ennen Wingin Sara Lüscheriä. Haldenin Vendula Klechova oli kolmas ja Paimion Rastin Katri Lindeqvist parhaana suomalaisena neljäs. Viimevuotista voittoaan puolustava Tampereen Pyrintö oli 32. Riina Kuuselon aloittamana.

– Nihkeältä tuntui juosta. Kakkosella olin jo hiukan irti, mutta sitten lyhyemmältä hajonnalta tultiin eteen. Aika isot hajonnat olivat, paras suomalaisaloittaja Katri Lindeqvist kertoi.

– Ykköselle otin eri valinnan kuin muut ja menin tietä pitkin. Se oli pikku riskivalinta ja hitaampi kuin suoraan meno. Siinä jäin kärjestä ja sen jälkeen oli vaikeaa ohitella. Muuten sujui ihan hyvin, tuumi Kuuselo, joka sai kuulla osuudestaan vasta tällä viikolla.

Kakkososuudelta kärjessä tuli Göteborg-Majornan Ranskan MM-keskimatkan pronssimitalisti Ranskasta, sveitsiläinen Judith Wyder. Toisena tuli Halden SK:n suomalainen Bodil Holmström. Tampereen Pyrinnön Anni-Maija Fincke nosti punanutut kuudenneksi 44 sekuntia kärjen jälkeen.

– Joitain virheitä tuli lopussa, kun innostuin jopa hiukan liikaa pitämään vauhtia ja muut saivat taas kiinni. Meillä on kova joukkue lopussa joten tämä oli hyvä osuus minulle. Meillä on viiden joukkoon hyvät mahdollisuudet, tuumi Wyder osuutensa jälkeen. Hiukan Wyder joutui pettymään, sillä Göteborg-Majorna oli lopulta kahdeksas.

BodilHolmstrom050512 laihoBodil Holmström teki vahvan suunnistuksen ja se palkittiin voitolla. Kuva: Aapo Laiho– Ihan jotain pientä tuli ja yksi huono reitinvalinta, jolloin muut saivat taas kiinni. Tämä on hyvä päivä ja toivotaan hyvää mahdollisimman hyvää sijoitusta, ennakoi Bodil Holmström vielä tulossa ollutta viestivoittoa.

– Työlästä oli vielä juosta. Alku meni hyvin, mutta yksi isompi virhe tuli. Lopussa en vaan jaksanut juosta Karroa (Karolina Höjsgaard) kiinni, viitisen maastolenkkiä tehnyt ja vähitellen kuntoutuva Anni-Maija Fincke kertoi.

Haapasalo pyyhki pölyt

Kolmospätkällä kolme ennakkosuosikkia karkasi muilta, sillä Halden, Domnarvets ja upeasti kärkiporukkaan itsensä nostanut Pyrinnön Heidi Haapasalo jättivät muut selvästi naisten viestin lyhimmällä osuudella, joka oli samalla putkiosuus. Vaihtoon kärjessä tuli Haldenin Ida Marie Naess Björgul ennen Domnarvetin kokenutta tshekkiä Dana Brozkovaa. Haapasalo taipui lopussa 13 sekuntia Björgulille.

– Päätin heti lähtöviitoituksella, että pakko on vetää kärkiporukkaan kiinni. Puoleen väliin pystyin itsekin suunnistamaan, sen jälkeen mentiin sen verran kovaa, että hyvä kun pystyin koodit katsomaan ja leimaamaan. Kyllä pölyt jäi matkalle, hienosti kokeneena viestisuunnistajana tilanteen lukenut Heidi Haapasalo sanoi.

Fasting karkaa muilta

Viestin ratkaisu tapahtui 4.osuudella, sillä Haldenin Mari Fasting käytti vaihdon muutaman sekunnin johdon hyödykseen ja karkasi muilta lopullisesti.

– Lähdin ensimmäisenä ja ketään en nähnyt matkalla, mutta ihan varma en tilanteesta ollut. Päätin kuitenkin vain mennä väli kerrallaan ja tehdä omaa työtäni, kertoi Fasting.

Pyrinnön Saila Kinni tuli vaihtoon toisena 1.45 Fastingin perässä ja pari minuuttia ennen Domnarvetsin Eva Jurenikovaa. Tisaren oli tässä vaiheessa 3,5 minuuttia Pyrintöä perässä.

– Aika hyvä juoksu oli, mutta yksi pikku nukahdus tuli. Ja se väli olisi ehkä sittenkin kannattanut juosta tien kautta. Juoksu ei ollut ihan parasta tänään, tuumi Saila Kinni.

Paimioon Rastiin täksi kaudeksi vaihtanut Vroni König-Salmi näytti, että vauhtia löytyy edelleen. König-Salmi nosti Paimion hienosti kahdeksanneksi ja toiseksi suomalaisjoukkueeksi kymppisakissa.

– Oli aika juoksupainotteinen rata, muutama rasti oli ihan tien vieressä. Mutta kyllä sinne pari pahaa rinne rastiakin mahtui radalle, kertoi Vroni.

Ankkuriosuudella Haldenin Anne Margrethe Hausken Nordberg pystyi pitämään pään kylmänä ja tuomaan voiton norjalaisille. Tämä oli Haldenin naisten kolmas voitto 2000-luvulla edellisten ollessa vuosilta 2002 ja 2009.

– Viimeiset 10 minuuttia ennen lähtöä oli melkoista henkien taistelua ja toivoin jopa että, huh olisipa Mari sittenkin ollut ankkuri. Henkisesti oli siis varsin kova paikka, mutta nyt tuntuu upealta ja teimme joukkueena todella hienon suorituksen, vahvaa paluuta äitiysloman jälkeen huipulle tekevä Anne Margrethe Hausken Nordberg kertoi.

– Eilen kävin tekemässä pienen karttalenkin, mutta muuten en ollut maastoon ehtinyt tutustua. Ysirastilla ajattelin pitkän välin jälkeen, että jokohan rupeaa helpottamaan, mutta vielä oli puolet rasteista jäljellä, jatkoi Hausken Nordberg, jonka käteen oli kirjoitettu "tee työtä itse joka välille".

– Oli tärkeää pitää seuran perinteitä yllä myös naisten puolella. Tiesin, että myös meidän naisilla on mahdollisuuksia voittaa, vaikka kova oli vastus. Meidän naiset suunnistivat todella hienosti. On hienoa, että Halden SK on taas ykköspaikalla, sillä seura tunnetaan jopa Siperiassa, Halden SK:n venäläisvalmentaja Mikhail Vinogradov kertoi.

Tisaren naiset050512OK Tisaren oli paras ruotsalaisjoukkue. Kuva: Hevoskuuri.fiUpean ankkuriosuuden juossut Simone Niggli oli onnellinen uuden seuransa menestyksen johdosta.

– On upeaa olla paras ruotsalaisjoukkue. Kaikki tytöt juoksivat todella hyvin ja myös itselle tämä menestys oli tärkeää jopa tulevia Sveitsin MM-kisoja ajatellen, jotka tulevat olemaan kauden ehdoton päätavoitteeni, todella vahvaan kuntoon Nordberg Hauskenin tapaan äitiysvapaata viime vuonna pitänyt Niggli kertoi.

Niemi kesti hyvin paineet

Kovaan paikkaan joutunut Pyrinnön ankkuri kesti erinomaisesti paineet.

– Hyvillä fiiliksillä lähdin metsään ja menin vain väli kerrallaan. Vähän jo rupesin matkalla ihmettelemään, että missä ne muut tytöt oikein ovat, kun eivät vielä ole saaneet kiinni, Niemi kertoi ja jatkoi.

– Lopussa tuli yksi pieni koukku ja siinä Niggli pääsi ohi, mutta tuskin olisin häntä vastaa pystynyt lyömään kampoihin.

Myös Pyrinnön naisten uusi vastuuvalmentaja Jouni Mähönen oli todella tyyttyväinen suojattiensa esityksestä.

– Kyllä tämä oli meidän nuorten naisten esiinmarssi. Meillä oli kolmella ensimmäisellä osuudella kokemusta ja tällä kertaa meidän kaksi nuorta naista hoiti todella upeasti kaksi viimeistä osuutta. Heille voi ilman muuta antaa arvosanan 10+ juoksuistaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja rakentaa tulevaisuuden joukkuetta, Jouni Mähönen iloitsi.

TPnaiset050512 LaihoTampereen Pyrintö jatkoi vahvaa viestimenestystään. Kuva: Aapo Laiho– Mikä hienointa, nämä ovat meidän oman kylän tyttöjä, joiden menestystä todella monet seuraavat kotona Suomessa. Lisäksi nämä viestit ovat todella tärkeitä ja ne inspiroivat ja motivoivat erinomaisesti jatkamaan seuratyön tekemistä. Tällä menestyksellä on todella iso merkitys seuralle, jatkoi Mähönen.

Paimion Rasti juoksi myös varsin tasaisesti saavuttaen parhaan sijoituksensa pitkään aikaan. Etenkin kokeneen Vroni König-Salmen juoksu oli hieno. Muilla suomalaisjoukkueilla jäikin sitten hiukan parannettavaa Hakunilan Venlojen viestiin kesäkuussa.

>> Tulokset

- Tero Viljanen Kvarn, Ruotsi

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri