Minna Kauppi piipahti Vuokatin MM-harjoitusmaastoissa

Minna Kauppi. Kuva: Heidi LehikoinenKahdeksankertainen suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi piipahti vajaan parin vuorokauden visiitillä Vuokatissa Leimaus-leirin yhteydessä.

Minna Kauppi. Kuva: Heidi LehikoinenMinna Kauppi Vuokatissa. Kuva: Heidi LehikoinenKahdeksankertainen suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi piipahti vajaan parin vuorokauden visiitillä Vuokatissa Leimaus-leirin yhteydessä. Leirikummi Kauppi oli mukana avajaisissa ja ehti lisäksi seuraamaan hieman harjoituksiakin keskiviikkoaamuna.

- Tällaista festaria ei minun junioriaikoina ollut, Leimaus ei silloin ollut tällainen hittijuttu. Hauskaa näillä näyttää olevan ja hauskaa pitääkin pitää. Leiriläisille haluankin sanoa, että pitäkää hauskaa, tutustukaa uusiin kavereihin. Urheilkaa ihan sairaasti ja naurakaa hulluna, Kauppi sanoi.

Kaupille Vuokatti on tuttu paikka monilta reissuilta. Kun Kauppi vielä nuorempana hiihti kilpaa, myös hiihtoputki tuli leireillä muutaman kerran tutuksi. Kauppi saapui maanantaina Vuokattiin ja ehti tuolloin jo tekemään harjoituksenkin MM-harjoitusmaastoissa.

- Tein latujen ympäristössä kankaalla vähän pidemmän suunnistus- ja juoksutreenin. Tiistaina tein perusaamulenkin ja suunnistelin vaaran pätkää, juoksin aina tietä reippaasti ylös ja suunnistelin alas. Ei viitsi vielä ihan jokaiseen treenimaastoon mennä, kun tulemme syksyllä tänne leirille joka tapauksessa. Kiellettyjä alueita on niin paljon, että on parempi, että tekee tässä nyt vain muutamia treenejä, Kauppi sanoi.

Syksyn maailmancup on Kaupillekin hyvä esikisa ensi vuotta ajatellen. Vaikka ajatus on vielä tiiviisti tulevissa MM-kisoissa ja muutenkin tässä kaudessa, kotikisat ovat tärkeät.

- Kotikisat ovat kuitenkin uralla tietyllä lailla kohokohta. Maailmancupit ovat kovia kisoja ja hyviä treenejä. Pitkästä aikaa on Suomessa kunnon maailmancupia, että päästään ihan metsään. Aika harvoin on ollut, Kauppi sanoo.

Ennätyssuuri Leimaus-leiri toi nuoret suunnistajat Vuokattiin

Maailmancup onkin tällä hetkellä asia, joka MM2013-pääsihteeri Mika Tuonosen mielessä järjestelyiden osalta päällimmäisenä on.

-Järjestelyissä olemme aikataulussa ja osassa edelläkin. Radat ovat valmiit ja ne on koejuostu. On tulossa upeat maailmancupin finaalit. Organisaatio on aika lailla kasassa, noin 250-300 henkilöllä menemme maailmancupin, Tuononen kertoi järjestelyiden tilanteesta.

Parhaillaan käynnissä olevalla Leimaus-leirillä Vuokatin maisemissa viilettää 1400 osallistujaa ja 350 ohjaajaa. Määrä on ennätyssuuri.

- Leiri on lähtenyt hyvin käyntiin, leirinjohtaja Jouni Kasurinen sanoi toisena leiripäivänä.

Vuokatissa on kolmipäiväisellä visiitillään myös Olli Härkki ja Markku Mäkäräinen tv-tuotantoa hoitavasta Kruuvasta.

- Tämä on toinen käyntimme näissä puitteissa tällä suunnalla. Syksyn maailmancupissa saamme hyvää tuntumaa maastoon. Kameramäärinä MM-tuotanto vastaa Jukolaa, mutta haaste on tapahtuman kesto. Kun teemme yhtä kisaa, samalla rakennetaan jo toista. Trondheimista 2010 saimme hyvää kokemusta, mielenkiinnolla tulevaa kisaprojektia odottava Härkki kertoi.

Hän kertoi kameramäärän olevan 13-18 per kisa, henkilökuntaa tuotantoa hoitamassa on muutama 10. Yle välittää sekä maailmancupin osakilpailut että MM-finaalit suorina lähetyksinä.

-Heidi Lehikoinen

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri