Airila ja Niemi nopeimmat Pinsiön keskimatkalla

HannuAirila090612Kalevan Rastin Hannu Airila päihitti kilpakumppaninsa Pinsiön keskimatkan maailmancupin katsastuskilpailussa. Naisten kilpailussa Tampereen Pyrinnön Venla Niemi jatkoi voittokulkuaan.

HannuAirila090612Viimeisenä lähtijänä Hannu Airila pääsi tuulettamaan voittoa jo loppusuoralla. Kuva: Hevoskuuri.fiKalevan Rastin Hannu Airila päihitti kilpakumppaninsa Pinsiön keskimatkan maailmancupin katsastuskilpailussa. Naisten kilpailussa Tampereen Pyrinnön Venla Niemi jatkoi voittokulkuaan.

Tampere Games oli lauantaiksi muuttanut Tampereen Keskustorilta hieman perinteisempään suunnistusympäristöön eli Pinsiön harju- ja suppamaastoon. Ohjelmassa oli samalla keskimatkan maailmancupin katsastus aikuisilla ja 18-vuotiaiden EM-katsastus.

Tampereen katsastuskilpailulla on suurta painoarvoa, sillä ne ovat näyttökilpailuna Sveitsin maailmancupiin, johon valitaan kahdeksan miestä ja kahdeksan naista. Toisena näyttökilpailuna toimivat sotilaiden MM-suunnistukset Tanskassa. Maailmancupiin mukaan pääsevät osallistuvat myös Suomen keskimatkan ja pitkän matkan MM-karsintoihin, jotka järjestetään Sveitsissä maailmancupin jälkeen.

– Maailmancupjoukkueen lisäksi MM-katsastuksiin voidaan harkinnan perusteella nimetä muutama henkilö, mikäli siitä on näyttöä, että heillä olisi mahdollisuutta päästä MM-joukkueeseen, Suomen päävalmentaja Juha Taini valotti valintakuvioita.

Airila selkeään voittoon muuten tasaisessa kilpailussa

Miesten kilpailu oli kärjen osalta muuten varsin tasainen, mutta voittaja löytyi selvällä erolla. Kalevan Rastin viimeisenä lähtenyt Hannu Airila oli kuin kotonaan Joensuun supikoita muistuttavassa maastossa ja nappasi voiton 29 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Vaajakosken Terän Jonne Lakaseen.

Tyytyväinen Hannu Airila pääsi tuulettamaan katsastusvoittoa loppusuoralla.

– Tosi tyytyväinen olen. Tämä oli ensimmäinen isompi katsastusvoittoni miesten sarjassa, vaikka nyt muutama isompi kala puuttuikin. Niin olin ajatellut, että kolmen sakkiin pitää puristaa, MM-kisoihin mielivä Airila iloitsi.

– Ihan pieniä virheitä tuli ja jaoin voimat niin, että jaksoin puristaa vielä lopussa. Tiistain testijuoksussa saatu voitto Kari Variksesta toi vielä mukavasti itseluottamusta, Airila jatkoi.

Kilpailun toiseksi Jonne Lakanen, jolle alkukaudet ovat viime vuosina olleet vaikeita siitepölyn ja allergian takia. Nyt ongelmat ovat helpottaneet ja mies on päässyt hyvään kuntoon.

– Vuosi sitten loppui siedätyshoito ja tänä vuonna ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka tämä on ollut pahin siitepölyvuosi 30 vuoteen. Tänäänkin juoksu tuntui hyvältä. Ehkä 40 sekuntia tuli virheitä kaikkiaan.

JonneLakanen090612Jonne Lakanen on saanut siitepöly- ja allergiavaivat kuriin ja puristi kakkoseksi. Kuva: Hevoskuuri.fiSveitsin MM-kisat eivät Lakasella ole kauheasti mielessä, mutta Vuokatin MM-kotikisat sen sijaan kiinnostavat.

– Kyllä minä Sveitsin maailmancupiin ja MM-katsastuksiin lähden, jos ei omakustannereissua tehdä. Sveitsin MM-kisat eivät ole kauheasti olleet mielessä. Sen sijaan Vuokatin MM-katsastukset ja kotikisat ensi vuonna kiinnostavat. Ne ovat minulle tutuissa maastoissa ja sopivat hyvin ja mummolakin löytyy vielä lähistöltä, Jonne Lakanen siirsi katseita ensi vuoteen.

Pinsiön maastot sopivat hyvin joensuulaisille Kalevan Rastin miehille, sillä Antti Nurmonen oli kolmas, Jere Pajunen oli kuudes ja Simo-Pekka Finckekin vielä kahdeksas. Eilinen sprinttivoittaja Tuomas Tervo oli nyt neljäs ja vahvasti keväällä juossut Fredric Portin viides.

Antti Nurmonen teki yhden pienen virheen ja kertoi, ettei ihan loppuun jaksanut puristaa ja valitteli muutenkin juoksun nihkeyttä. Tervo kertoi tehneensä hyvän juoksun, mutta myönsi eilisen kovan sprintin tuntuneen jaloissa.

Niemen hallinta jatkui

Tampereen Pyrinnön Venla Niemi jatkoi hienoja juoksujaan ja otti toisen ylivoimaisen voiton Tampere Gamesissa. Lapissa harjoitteleva ja Tampereen katsastukset väliin jättänyt Minna Kauppi olisi varmasti myöskin joutunut koville Niemen kanssa, sen verran kovia pyrintöläisen suoritukset olivat.

Venla Niemi voitti kilpailun 44 sekunnin erolla Jämsän Merja Rantaseen. Jaetulle kolmannelle sijalle tulivat SK Pohjantähden seurakaverit Marika Teini ja Sofia Haajanen. Saila Kinni oli tänään viides. Akillesjänneleikkauksesta vähitellen kuntoutuva Anni-Maija Fincke oli tänään seitsemäs ja hänen suunnitelmissaan on myös osallistua Sveitsin katsastuksiin.

VenlaNiemi090612Venla Niemen taito ja vauhti on ollut muille liikaa Tampereen katsastuksissa. Kuva: Hevoskuuri.fiMaltti oli Venla Niemen voiton salaisuutena tällä kertaa.

– Maltoin mennä alun vaikeammat välit rauhassa ja ykkösvälillä luin jo muut välit valmiiksi. Vitosrastilla tuli pieni virhe. Juoksu tuntuu nyt hyvältä ja kaikki lähtee nyt siitä, että saa vaan pidettyä suorituksen hallinnassa, Niemi kertoi menestysreseptinsä päivän kilpailussa.

Kisan kakkonen Merja Rantanen sen sijaan manaili virheitään maalissa.

– Pummeja, pummeja. Useita pummeja tuli tänään. Yhdelläkin rastilla en tiennyt, oliko kyseessä suppa vai kumpare, kun rastipainatus peitti sen. Juoksu kulki kuitenkin hyvin, kertoi Merja Rantanen, joka oli eilisessä sprintissä törmännyt Mårten Boströmin kanssa kaatuen ja lyöden hiukan takamustaan ja selkäänsä.

Jaetulle kolmannelle sijalle juossut Marika Teini sai eilen loppujen lopuksi iloita MM-paikastaan.

– Kyllä minä olen yllättynyt, että sprintti on kulkenut näin hyvin tänä vuonna, kun se aikaisemmin on ollut se minun heikoin matkani. Jos siihen on nyt ruvettava hieman satsaamaan ja ainakin MM-kisaan voi nyt alkaa valmistautua. Jukolan jälkeen olisi Oma:n (Olli-Markus Taivainen) kanssa tarkoitus mennä tutustumaan Sveitsin maastoihin. Aiemmin en ole siellä käynyt, kun en ole kuulunut liiton ryhmiin, Teini kertoi.

– Tänään tuli noin minuutin verran virheitä ja nilkkavaivaiselle se oli paikoin aika hirveätä edetä kivikossa, Teini jatkoi.

Sofia Haajanen iloitsi SK Pohjantähden hyvästä menestyksestä Jukolan lähestyessä ja kertoi tehneensä noin 1,5 minuuttia virheitä päivän kilpailussa.

Alle 18-vuotiaiden EM-katsastusvoitot menivät Jyväskylän Eeli Viholaiselle ja Lahden Lotta Kirvesmiehelle. Kirvesmies oli tytöissä ylivoimainen, kun taas Viholainen joutui koville Miika Kirmulan kanssa voittaen hänet vain sekunnilla.

>> Tulokset

>> Kisasivut

- Tero Viljanen

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri