Halden SK on Jukolan viestin suursuosikki

Halden190611Tämänvuotinen Jukolan viesti lähestyy ja miesten viestin lähtölaukaukseen on aikaa enää kolme vuorokautta.


Halden190611Jukolan suurin ennakkosuosikki Halden SK tavoittelee kolmatta perättäistä voittoaan. Kuva: Hevoskuuri.fiTämänvuotinen Jukolan viesti lähestyy ja miesten viestin lähtölaukaukseen on aikaa enää kolme vuorokautta. Osanottajaennätykset jälleen tänä vuonna rikkonut viesti kilpaillaan tällä kertaa Vantaan Hakunilasta käsin ja radat kiertävät Sipoonkorven vaativissa maastoissa. Järjestäjinä toimivat perinteitä omaavat paikalliset suunnistusseurat Keravan Urheilijat ja Pihkaniskat.

Tämän vuoden viestin erikoisuutena on melkoinen määrä viitoitusta, sillä suunnistusradoilla taivalletaan peräti kaksi kilometriä viitoitettua reittiä pitkin. Siispä lyhyillä osuuksilla yli viidesosa matkasta juostaan viitoituksia pitkin! Suurin syy suuren viitoitusmäärään lienee ratamestarien halu viedä radat Sipoonkorven vaativimpiin osiin, jotta varsinainen suunnistuselämys olisi hienompi ja myös kärkijoukkueiden kesken jyvät saadaan eroteltua akanoista vaikeammilla suunnistustehtävillä.

Halden ylivoimainen suosikki -Kalevan Rasti haastajan asemassa

Jukolan viestin kestosuosikki Kalevan Rasti ei ole onnistunut voittamaan viestiä sitten vuoden 2007, joten voitonnälkää varmaankin riittää. Tehtävä on kuitenkin tänä vuonna erittäin haastava Thierry Gueorgioun loukkaantumisen myötä. Gueorgiou on ollut joukkueessa ankkurina joka kerta kun joensuulaiset ovat juhlineet voittoa ja ranskalaista he tarvitsisivat tänäkin vuonna voittaakseen viestin. Viime vuonna Gueorgiou taktikoitiin pitkälle yöosuudelle ja hän nostikin joukkueensa kärkeen. Ankkuriosuudella Fabian Hertner ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan Haldenin kyytiin. Tänä vuonna Gueorgiou ei ole auttamassa seuraa edes yöosuuksilla, joten voi olla ettei Hertner pääse edes kärjessä metsään, mikä tekee voiton metsästyksestä vieläkin haastavampaa. On selvää, että KR tulee keikkumaan kärjen tuntumassa koko viestin ajan, mutta tärkeimmän miehen poissaolo pitäneet seuran pois voittajakorokkeelta.

Gueorgioun loukkaantuminen poistaa ennakkosuosikin paineita Kalevan Rastilta ja sysää niitä enemmän Haldenille, joka on tällä hetkellä kisan selkeä ykkössuosikki. Seura on vienyt kaksi edellistä viestiä näytöstyyliin ja Olav Lundanesin vakuuttavat juoksut 10MILAn ankkuriosuudella tänä vuonna antavat haastajille ainoastaan vähän tilaa voittotaistelussa. Joukkueen kuusi ensimmäistä juoksijaa ovat myös maailman luokan juoksijoita tai erittäin kokeneita takavuosien maajoukkuejuoksijoita, joten Halden saattaa olla muilta karussa jo ennen Lundanesin omaa esitystä. Näin ollen jonkun muun kuin Haldenin voitto Vantaalla olisi pieni yllätys.

Terä vai Delta?

Vaikka viestissä on vain yksi voittajasuosikki, taistelu kärkikymmenikössä säilyy vuodesta toiseen mielenkiintoisena ja jännittävänä. Jukolassa kärkisijoilla nähdään huomattavasti enemmän suomalaisjoukkueita kuin Ruotsin 10MILAssa ja parhaan suomalaisseitsikon veikkaaminen voi olla vaikeaa.

Kalevan Rasti on silti paperilla kovin suomalaisjoukkue, vaikka paras mies heiltä puuttuukin. Joukkueen suomalaisjuoksijat Fincke, Airila ja Pajunen ovat vakuuttaneet viimeisten viikonloppujen kilpailuissa Tampereen seudulla, ja seuralla on myös laittaa kakkososuudelle kokenut Jarkko Huovila, joten alku- ja väliosuudet lienevät hyvin joensuulaisilta hanskassa. Lisäksi seuralta löytyvät Philippe Adamski ja Hertner lopusta sekä Kiril Nikolov alusta, joten punamustat värit kamppailevat selkeästi parhaan suomalaisjoukkueen tittelistä.

Vaajakosken Terä ja Delta haastavat varmasti Kalevan Rastin ja voivat jopa onnistuessaan taistella viestin voitosta. Viime vuonna molemmat seurat juoksivat koko viestin aivan kärjen takana päätyen sijoille kolme ja neljä. Delta juoksi väliosuuksilla jopa karussa muilta, mutta notkahdus petausosuuksilla johti siihen, ettei Valentin Novikov päässyt Lundanesin mukaan voittokamppailuun. Novikov on ankkuri, joka on ratkaissut Jukolan voiton ja voi tehdä sen edelleen. Muiden juoksijoiden on kuitenkin päästettävä venäläinen ankkuriosuudelle kärjessä tai sen välittömässä läheisyydessä. Vaajakosken Terällä on rutiinia, mutta pystyykö yksikään juoksijoista haastamaan Novikovin, Lundanesin tai Hertnerin kaltaisia nimiä ankkuriosuudella. Vaajakosken Terän uuden aikakauden kuluessa seura ei ole saanut päästettyä juoksijaansa vielä todelliseen voittokamppailuun ja vaikeaa se voi olla nytkin. Ei kuitenkaan olisi mikään jättipaukku, jos jyväskyläläiset nähdään kolmen joukossa.

Kärjen tuntumassa nähdään myös muita suomalaisia. Vehkalahden Veikot järjestivät viestin viime vuonna ja tulevat nyt nälkäisinä takaisin juoksemaan. Kevät on kuitenkin sujunut heikohkosti, joten paljon haminalaiset saavat petrata säväyttääkseen Jukolassa. Paimion Rastin Fredric Portin on nyt huippukunnossa ja voi tuoda paimiolaisille lisävirtaa. Angelniemen Ankkuri, MS Parma sekä Turun Metsänkävijät haluavat kuitenkin myös taistella parhaan varsinaissuomalaisen joukkueen paikasta ja löytynevät 20 parhaan joukosta, osa jopa kymppisakista. Sisämaan joukkueista Pirkanmaan herruus ratkaistaan Tampereen Pyrinnön, Ikaalisten Nousevan-Voiman sekä Kangasala SK:n välillä. Hiisirasti oli viime vuonna hieman yllättäen kuudes ja on edelleen yllätysvalmis. Rajamäen Rykmentti menetti ykköstykkinsä Matthias Mertzin OK Tisareniin, mutta toisaalta nuoret miehet ovat nostaneet vuosi vuodelta tasoaan. Nurmijärveläistenkään sijoitus 15 joukossa ei ole mahdottomuus.

Ruotsalaiset taustalla

Ruotsalaisjoukkueet ovat käyttäneet kovimmat panoksensa jo 10MILAssa, joten aivan kärkitaistoon yhdelläkään joukkueella ei liene asiaa.

Södertälje-Nykvarn Orientering saa jalkeille joukkueen joka pysyy kärjen tuntumassa koko yön. Tarvittaessa joukkueesta löytyy myös maailman luokan juoksijoita loppupätkille, mutta tähän mennessä södertäljeläiset ovat pysyneet keskikesän viestissä hieman taaempana. Ruotsalaisista södertäljeläiset ovat kuitenkin ykkössuosikkeja ja on mielenkiintoista nähdä mitä osuutta sprintin Euroopan mestari Jonas Leandersson pääsee juoksemaan.

Toinen suuri ruotsalaistoivo on IFK Göteborg, jolla on kovan loppunsa ansiosta mahdollisuuksia korkealle. 10MILAn kahdeksas sija ei varmasti tyydyttänyt sinivalkoisia paitoja, joten Jukolassa on kaikki mahdollisuudet uuteen tulemiseen. Audun Weltzien on harvoja ruotsalaisseuran juoksijoita, jolla on värkeissä varaa kaikkien muiden ankkureiden haastamiseen.

Järla Orienteringille Sipoonkorven kallimaastot olisivat sopineet kuin nenä päähän, mutta Olle Boströmin loukkaantuminen vie mahdollisuudet huippusijasta. Lisäksi 10MILAssa hyvin juosseet Denseln ja Majorna tuntuvat menettävän joka vuosi puolet tarmostaan Suomen puolella. OK Linné on ollut monta kertaa paras naapurimaan joukkue ja Tampereella uppsalalaiset olivat jopa lähellä voittoa, mutta joukkueelta puuttuu edelleen sellainen ankkuri, joka voisi tuoda voiton heille. Linnéä edustavan naissuunnistaja Annika Billstamin miesystävä Thierry Gueorgiou on viettänyt viime aikoina paljon aikaa Ruotsissa eikä ole mikään valtiosalaisuus, että Linne olisi kiinnostunut saamaan Gueorgioun riveihinsä ensi vuodeksi. Tulevan viikonlopun kisaan he joutuvat kuitenkin laittamaan jonkun muun. Porvoosta Ruotsiin muuttanut Johan Bäckman vaihtoi täksi kaudeksi Malungiin. On mielenkiintoista nähdä minkälaisen jukolafiiliksen Bäckman on seuraan saanut. Vuosia seuraa on povattu viestin kuin viestin kärkikahinoihin, mutta aina joukkue ei ole saanut parastaan irti. Olisiko nyt aika?

Haldenin takana muista norjalaisjoukkueista ei ole tänä vuonna viestin voittotaistoon. Toiseksi paras lienee Kristiansand, joka Daniel Hubmannin dramaattisesta loukkaantumisesta huolimatta keikkunee kärjen tuntumassa koko viestin ajan. 10MILA osoitti, että päteviä miehiä löytyy väliosuuksille ja yöhön, mutta ratkaisija puuttuu. Lisäharmia tuottaa myös kokeneen Holger Hottin puuttuminen Kristiansandin joukkueesta. IL Tyrving juoksi parina viime vuonna pirteästi, mutta Audun Weltzienin seuranvaihto heikentää joukkuetta huomattavasti. Myös NTNUI on säväyttänyt aina silloin tällöin. Rahkeita ei kuitenkaan ole missään nimessä terävimpään kärkeen.

Tämän vuoden viestissä nähdään todennäköisesti norjalainen voittaja. Toivottavaa kuitenkin on, että muut joukkueet pystyvät laittamaan Haldenin niin ahtaalle kuin mahdollista ja mukavaa olisi nähdä myös yllätys suomalaisvoiton merkeissä. Pahin pelko kuitenkin lienee se, että Halden tekee viestin voittokamppailusta tylsän jo aamuyön lyhyillä osuuksilla karkaamalla muilta tavoittamattomiin.

Varmaa on kuitenkin se, että kaikki lähes 17000 kilpailijaa sekä yleisö ja huoltajat siihen päälle tekevät Jukolan Viestistä 2012 taas suurenmoisen kansanjuhlan, jossa on mahtava kesäyön tunnelma.

- Juho-Veikko Hytönen

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri