Kaupille MM-hopeaa pitkällä matkalla

minna kauppi  hopeapitka190712 sslMinna Kauppi sai Sveitsin MM-kisojen toisen mitalinsa ottamalla MM-hopeaa pitkällä matkalla. MM-kultaa otti Sveitsin Simone Niggli-Luder.

minna kauppi  hopeapitka190712 iso sslMinna Kauppi keskimatkan kullan jatkoksi hopeaa pitkältä matkalta. Kuva: Hanna Vehviläinen/Suomen SuunnistusliittoMinna Kauppi sai Sveitsin MM-kisojen toisen mitalinsa ottamalla MM-hopeaa pitkällä matkalla. MM-kultaa ja samalla 19. maailmanmestaruuden otti Sveitsin Simone Niggli-Luder.

Minna Kauppi teki nousujohteisen juoksun, joka palkittiin hopeamitalilla. Kaupin kisa lähti hiukan hitaasti liikkeelle ja ensimmäisessä väliajassa hän oli jo 1.21 Niggli-Luderia perässä, kun maalissa eroa oli 1.31. Vahvalla lopun juoksullaan Kauppi pystyi kuitenkin nousemaan aina hopealle saakka ohi Ruotsin hallitsevan maailmanmestarin Annika Billstamin 25 sekunnilla, joka sai pronssia. Kun neljäs oli Venäjän Tatyana Riabkina, niin naisten kilpailun kärjessä olivat juuri odotetut suunnistajat. Billstamin letkassa matkaa taittanut Anne Margrethe Hausken Nordberg oli viides. Suomen naisilta kilpailu sujui taas hyvin, sillä Merja Rantanen oli seitsemäs ja Venla Niemi kymmenes.

Simone Niggli-Luder teki minuutin virheen 8. rastille, joka oli samalla TV-rasti ollen tässä vaiheessa viisi sekuntia johdossa ollut Billstamia perässä. Tämän jälkeen Niggli-Luderin vauhti oli ylivoimaista ja hän otti kisojen toisen kultansa ja peräti 19. MM-kultansa urallaan.

- Virheen jälkeen hoin vain itselleni, että paina, paina! (push, push, push). Tämä tuntuu aivan uskomattomalta, olen ikionnellinen, iloitsi Niggli-Luder kisahaastattelussa.

simoneniggli190712 jankobachSimone Niggli-Luder oli todella iloinen 19. MM-kullastaan. Kuva: Jan Kobach/WorldofOKauppi tyytyväinen hopeaansa

Hopeanainen Minna Kauppi kertoi, että keskimatka painoi, mutta oli silti varsin tyytyväinen hopeamitaliin.

– Olen tyytyväinen mitaliin. Matkalla tuli virheitä ja en olisi uskonut pääseväni mitaleilla. Täällä kilpailukeskuksen varvauksessa kuulin sitten yllättäen olevani lähellä. Kyllä hopeaan on oltava tyytyväinen, Simone oli juuri tuon verran parempi minua tänään. Mutta kahden päivän viestissä olemme entistä vahvempia, Kauppi kertoi kisahaastattelussa.

- Aika paljon tuli virheitä aluksi, ja palautuminen keskimatkasta ei ollut ehkä ihan paras, Kauppi kommentoi Yle Urheilulle.

- Tosi tyytyväinen olen silti juoksuun, koska nämä on kotimaastoja Simonelle, ja minulla on melkein aina tullut virheitä näissä maastoissa, hän jatkoi.

Pitkän matkan hopea oli Kaupille jo uran 16:s MM-mitali. Pitkältä matkalta Kauppi sai värisuoran täyteen, sillä ennestään hänellä oli plakkarissa vuodelta 2007 Ukrainasta kulta ja vuodelta 2009 Unkarista pronssi.

- Ihan kiitettävää arvosanaa en itselleni anna, jäi jotenkin sellainen viimeinen puristus puuttumaan. Mutta olen tyytyväinen, että sain pitkästä aikaa hyvän suorituksen myös pitkällä matkalla, Kauppi sanoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

- Ja hopea värinä sopii minulle paremmin. Vaikka siis kultaa tietysti lähden aina tavoittelemaan, naurahti Kauppi.

naisten mitalistit mmpitka sslNaisten tyytyväiset mitalistit. Kuva: Pirjo Valjanen/Suomen SuunnistusliittoNyt Kaupilla on edessään ansaittu välipäivä ennen lauantain viestiä.

- Lämmin keli ja neljäs kisa tälle viikolle, kyllähän se vähän rupeaa painamaan. Karttaakin alkaa olla vaikeampi katsoa, ja lippujen löytäminen maastosta vaikeutuu. Viestin ankkuriosuus on sitten taas enemmän henkistä taistelua, kun kaikki on väsyneitä. Toivottavasti saan sunnuntaille sen viimeisen puristuksen löydettyä, Kauppi pohti YLE Urheilun haastattelussa.

Myös Rantanen ja Niemi kymppisakkiin

Myös muut suomalaisnaiset juoksivat onnistuneesti. Merja Rantanen oli seitsemäs ja Venla Niemi kymmenes.

- Olen tyytyväinen suoritukseen. En tehnyt mitään hölmöjä virheitä tai pummeja loppuun, sanoi Rantanen, joka jäi vain yhden sijan tavoittelemastaan kuuden parhaan joukosta.

Alun perin odotettiin, että maasto olis erittäin peitteinen ja vaikeakulkuinen, mutta eteneminen olikin nopeaa.

- Pohja oli kova ja metsässä meni paljon teitä ja polkuja. Voi olla, että jos olisi ollut kovempi matkavauhti, niin sijoitus olisi voinut olla parempi, Rantanen sanoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

Jo 14:s matkaan lähtenyt Niemi teki erinomaisen suorituksen ja suunnisti taas kymmenen joukkoon. Lauantaina sprintissä Niemi oli kuudes. Maaliin tullessaan hän meni selkeään johtoon ja saikin paistatella johtajan pallilla aika kauan.

- Heti toiselle rastille tuli pieni virhe. Siinä meinasin jo hermostua, mutta sain koottua itseni ja sen jälkeen tein reitinvalinnat rauhassa, kertasi Niemi suoritustaan.

- Pystyin tekemään suorituksen lähellä omaa parastani, tyytyväinen Niemi päätti.

Naisten pitkä matka, Lausanne 19.7.2012

1. Simone Niggli-Luder (SUI) 1.15,07
2. Minna Kauppi + 1.31
3. Annika Billstam (SWE) + 2.06
4. Tatjana Riabkina (RUS) + 4.10
5. Anne Margarethe Hausken-Nordberg + 4.58
6. Eva Jurenikova (CZE) + 6.03
7. Merja Rantanen + 7.44
8. Ida Bobach (DEN) + 8.15
9. Ines Brodmann (SUI) + 8.16
10. Venla Niemi + 8.28

>> Live-tulokset

>> GPS-seuranta

>> Naisten rata

- Hevoskuuri - YLE Urheilu - Suomen Suunnistusliitto

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri