Mihin suomalainen suunnistus on menossa?

Totte Smedslund ja Reeta-Mari Kolkkala Saksan MM-kisoissa vuonna 1995. Kuva: Anders Vestergård

Totte Smedslund ja Reeta-Mari Kolkkala Saksan MM-kisoissa vuonna 1995. Kuva: Anders Vestergård

Entinen Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Torsten "Totte" Smedslund tarkastelee suomalaisen suunnistuksen nykytilaa.

Mihin suomalainen suunnistus on menossa?

TotteVM95 vestergaardTotte Smedslund Saksan MM-kisoissa vuonna 1995. Kuva: Anders VestergårdMinua on pyydetty "lausumaan mielipiteeni" suomalaisen huippusuunnistuksen nykytilasta sekä hieman yleisesti kestävyysjuoksusta. Koska ensi vuonna käydään suunnistuksen MM-kisat Vuokatissa, haluan tässä antaa oman panokseni keskusteluun. Kirjoitukseni ei ole liittoa, valmentajia eikä kilpasuunnistajia vastaan, vaan tarkoitukseni on lähinnä analysoida vallitsevaa nykytilaa ja mitä on odotettavissa suunnistajiltamme ensi vuonna Vuokatissa. Toimittuani erilaisissa valmennustehtävissä noin 50 vuotta katson omaavani hyvät näkemykset siitä, miten suunnistusurheilu on kehittynyt ja mihin suuntaan näytämme olevan menossa.

Suuri haaste, joka ei koske vain suunnistusurheilua, on miten lajin pariin saadaan enemmän nuoria, joilla on hyvät edellytykset kestävyysurheilulle, sellaisia joilla on sekä edellytykset että myös motivaatio. On selvää, että voittaakseen maailmanmestaruuden 5000 metrillä tarvitaan paremmat fyysiset ominaisuudet, kuin jos tähdätään suunnistuksen maailmanmestariksi. Onneksi suunnistus on luonteeltaan hitaampaa verrattuna juoksuun. Sitä vastoin suunnistuksessa tarvitaan selvästi enemmän voimaa, jonka harjoittelu onkin helpompaa.

Olen lähtenyt siitä olettamuksesta, että suomalaisilla kestävyysvalmentajilla on hyvä koulutus ja että he ovat kyvykkäitä, mutta viime vuosina on herännyt epäilys, pitääkö tämä tosiaan paikkansa. Näyttää siltä, ettemme oikein pysy mukana siinä, mitä tapahtuu kansainvälisellä valmennusrintamalla ja mitä kaikkea tämä merkitsee. Teoria on myös osattava siirtää käytännön harjoitteluun.

Minna Kauppi on pitänyt Suomen mitalikannassa vuodesta toiseen ja tämä koskee myös naisten viestiä. Viime vuosina miehet ovat olleet lähinnä statisteja lukuun ottamatta Pasi Ikosen hopeaa viime vuonna sekä Tuomo Mäkelän kuudetta sijaa tänä vuonna. Naisten puolella on saatu jonkin verran sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon ja täältä löytyy myös nuorempia lupaavia suunnistajia.

Viestimenestystä pidetään yleisesti osoituksena maan huipputason leveydestä, joskaan se ei ehkä aina merkitse sitä. Suomen miehet olivat monta vuotta mukana taistelemassa viestimitaleista ja vielä vuosina 2002 ja 2004 saavutettiin mestaruudet EM-kisoissa. MM-tasolla oltiin mitalikannassa vielä vuosina 2006 ja 2007 mutta sen jälkeen ollaan menty alaspäin kuin lehmänhäntä. Vuoden 2009 pronssi oli oikeastaan seitsemäs sija koska johdossa olevat neljä joukkuetta keskeyttivät auttaakseen vakavasti loukkaantunutta kanssakilpailijaa. Miesten viestijoukkue on viime vuosina ollut vain joukkue muiden jatkona ja mitalimahdollisuudet ovat olleet vähäiset. Uskominen muuhun onkin pelkkää itsepetosta. On myönnettävä että siirtyminen kolmemiehisiin joukkueisiin on kiristänyt mitalitaistelua. Sitä vastoin kilpailutilanne miesten puolella ei ole sanottavasti tullut kovemmaksi henkilökohtaisesti verrattuna tilanteeseen 12 vuotta sitten. Ranska on noussut kärkikastiin lähinnä "Teron" hienojen suoritusten kautta, mutta esimerkiksi tshekit, sveitsiläiset ja venäläiset olivat huipputasolla jo kymmeniä vuosia sitten

Mikä on siis lähtökohta vuotta ennen Vuokattia? Palatkaamme vuoteen 2000 ja katsotaan missä tilanteessa Suomen suunnistus oli vuosi ennen Tampereen MM-kisoja. Vuonna 2000 meillä oli maailman paras naisten maajoukkue, joka tarkoitti sitä, että jokaisella joukkueen jäsenellä (6kpl) oli realistiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen mitaliin. Mikäli kaikki onnistuivat, tarkoitti se useampia kärkisijoja, kuten maailmancupin finaalissa 1998 jolloin lyhyellä matkalla Suomi otti neljä kärkisijaa. Myöskin miesten puolella oltiin kärkimaita, mm. Jani Lakanen voitti maailmancupin vuonna 2000. MM-viesteissä -97 ja -99 saavutettiin hopeaa ja kultakin hävittiin niukasti. Toisin sanoen meillä oli silloin vahva maajoukkue, joten odotukset Tampereen kisoja silmällä pitäen olivat kovat, mutta realistiset. Uskallan väittää, että Suomen maajoukkue vuonna 2000 oli fyysisesti vahvempi kuin nyt vuonna 2012 ja todennäköisesti myös henkisesti vahvempi.

MM-katsastuksissa 2001 käytiin kova kisa edustuspaikoista ja niin pitääkin olla. Kenellekään ei luvattu paikkoja etukäteen, ei edes Janille, vaikka oli voittanut maailmancupin edellisenä vuonna. Miten mahtaa olla tänä päivänä? Päävalmentajan yksi tehtävä on varmistaa juuri sen hetken kilpailumenestys, mutta samalla seurata nuoremman polven lahjakkuuksien kehitystä. MM-katsastukset ovat siihen hyvä tilaisuus ja niihin saisi mielellään osallistua jopa viitisenkymmentä kilpailijaa. Viime vuosina on näyttänyt siltä, että maajoukkueen tukikohta on siirtynyt Keski-Eurooppaan leirityksineen ja katsastuksineen. Kun katsastuksiin sitten osallistuu kymmenkunta kilpailijaa, pistää se jo miettimään. Jos verrataan siihen rahalliseen panostukseen, mitä leirityksiin ja kilpailuihin Keski-Euroopassa on tehty, voidaan helposti todeta, ettei saavutettu arvokisamenestys vastaa siihen tehtyä panostusta. Onneksi meillä nyt on tulossa MM-kotikisat! Mitä tapahtui katsastuksissa 2001? Saimme joukkueeseen neljä uutta nuorta suunnistajaa, jotka syrjäyttivät muutamia edellisten vuosien maailmantähtiä. He olivat Jani Lakanen, Pasi Ikonen, Jarkko Huovila ja Petteri Laitinen. MM-kisoissa kaikki sijoittuivat 10 parhaan joukkoon. Jani ja Pasi saavuttivat henkilökohtaiset mitalit. Voidaanko odottaa vastaavaa nuorten ryntäystä ensi vuonna???

Tein viime vuonna tutkimuksen missä vertailin nykyisten huippusuunnistajien harjoitusmääriä ja sisältöä vastaavaan tilanteeseen 30 vuotta sitten. Syy siihen, että menin niinkin pitkälle taaksepäin, on siinä että siihen aikaan Norjan maajoukkueessa oli erityisen lahjakkaita kestävyysurheilijoita, jotka hallitsivat myös suunnistuksen. Kolmessa perättäisessä MM-kisassa saavutettiin kolmoisvoitto (Suomessa) ja (Sveitsissä) sekä nelosvoitto (Unkarissa). Yksilöllinen harjoitusmäärä oli 580-750h. Vaikka henkilökohtainen harjoituksen sisältö vaihteli, joku juoksi paljon mäkisiä teitä, toinen enimmäkseen huonopohjaisilla talviteillä ja kolmas saattoi hiihtää paljon, oli ryhmän keskiarvo 5000m:llä 14.30.Tämä osoituksena hyvistä suunnistusharjoituksista.

Huippusuunnistajat harjoittelevat nykyisin määrällisesti kuten 30 vuotta sitten, mutta eroavuuksia harjoittelussa on. Nykyisin on ns. tukiharjoitus lisääntynyt ja valitettavasti juoksuharjoittelun kustannuksella. Maastossa juoksu on sekin vähentynyt. Tämä ei ole edistänyt kehitystä eikä parantanut tulosta pikemmin päinvastoin. Kun kokonaisharjoittelun määrästä lasketaan pois tukiharjoittelu sekä alku- ja loppuverryttely, niin yllättävän vähän juoksu- ja hiihtoharjoittelua jää jäljelle. Kun Pasi viime vuonna saavutti hopeaa, oli hän lisännyt juoksumääriä harjoitteluunsa.

VM95TottAnnPett vestergaardTotella oli aihetta moneen suomalaisjuhlaan. Kuva: Anders VestergårdOlen edelleen sitä mieltä, että mikäli lahjakkuus on kohtalaisella tasolla, niin 600h/vuosimäärä harjoitteluun on riittävä, jotta saavutetaan kansainvälinen huippu. Tämä sisältää ainoastaan juoksu- ja hiihtoharjoituksia, aerobisista maksimiin. Tämän lisäksi tulee voimaharjoittelua (mieluimmin vapaat painot+kuntopiiri) 70-100h/vuosi. Hyvä sääntö huippusuunnistajalle, joka koskee sekä miehiä että naisia, on että kyykystä pystyy nostamaan 2x oman painonsa. Maastossa juokseminen vaatii vahvoja jalkoja ja erityisesti reisiä. Kovemman harjoittelun keskiarvona voidaan pitää 2-3 kertaa viikossa ympäri vuoden. Tärkeänä kunnon rakennusvaiheena voidaan pitää pitkät lenkit (2-3h), jotka toimivat samalla vauhtileikittelynä ja perusvoimaharjoituksena. Norjassa, missä hiihto on kansallisurheilua, on tutkittu miksi terävin huippu on hieman muuta huippua edellä. Tuloksena oli, ettei harjoittelun määrässä eikä kovissa harjoituksissa juuri eroja löytynyt, mutta pitkissä "rauhallisissa" parhaimmat pystyivät pitämään kovempaa tempoa, toisin sanoen laatu oli parempaa.

Jos harjoitellaan, kuten yllä on mainittu, on selvää että opiskelua ja työelämää on sovitettava siihen. Muussa tapauksessa käy niin, että kokonaisrasitus kasvaa liian suureksi jonka jälkeen kroppa ei enää pysty reagoimaan harjoitteluun.

Kovempi harjoitus voidaan suorittaa eri tavoin, kuten intervalliharjoituksena (5-6 erityyppistä), mäkiharjoituksena, vauhtileikittelynä ja kiihtyvyysjuoksuna. Mihin siis pyritään kovemmalla harjoituksella? Monet ovat sitä mieltä, että sillä saavutetaan kyky tehokkaasti poistamaan elimistöstä maitohappoja ja siten nostamaan anaerobista tasoa = kilpailuvauhtia. Tämä on sinänsä hyvä asia, mutta on myös toinen tärkeä asia. Tällä pystytään pakottamaan soluja tuottamaan mahdollisimman vähän maitohappoa, kun kroppa on kovilla. Tässä piilee myös afrikkalaisten juoksijoiden menestys. He juoksevat kovaa, mutta kehittävät vähän maitohappoa. Intervallien pituus pitäisi olla noin 3-7min ja liikkua lähellä anaerobista tasoa ja tämän tasapainottaminen on tärkeää. En kuitenkaan käsittele asiaa tässä. Sydän tarvitsee kuitenkin noin 3min rasitusaikaa, jotta hyvä harjoitustulos saavutetaan. Mitokondriot (solun energiatuottaja) muodostavat lihassolusta 7-10 %, mutta sydänlihaksessa osuus on peräti 30 %. Hyvänä ohjeena kaikissa intervalliharjoituksissa on ottaa ensimmäiset vedot hieman löysemmin, jotta saadaan syke hyvälle tasolle ilman, että maitohappoa kehittyy liikaa, kun taas viimeinen veto voidaan tehdä täysillä. Kovan vauhdin määrä ei saisi 25-30min suurempi.

Nyt huhu kertoo, että pitkä matka Vuokatissa tulee olemaan yli 20km ja km-aika noin 4.30. Kilpailu käydään Sotkamon ja Kuhmon välisessä harjumaastossa. Suuria jyrkänteitä ja rotkoja ei tietääkseni ole. Jos tähtäät Vuokatin pitkälle matkalle, minulla on yksinkertainen ehdotus, joka on välittömästi toteutettavissa. Hakeudu vastaavaan harjumaastoon, mittaa 20km rata esimerkiksi 5x4km ilman rasteja. Juokse rata täysillä ja tarkkaile km-aikoja. Ehkä se on 3,40 tai 4min? Mikäli se on viimeksi mainittu, tarkoittaa se sitä, että sinulla on 30sek/km suunnistustehtävää varten. Tämän voit pitää ohjenuorana, kun suunnittelet harjoitteluasi. Tänä vuonna Fredric Portin oli sijalla 14 pitkällä matkalla Sveitsissä. Suoritus oli hyvä, kaikki kunnia sille. Hän oli paras suomalainen, mutta valitettavan kaukana mitalitaistelusta. Hän on kuitenkin meidän parhaamme juuri nyt, sen ovat MM-kisojen jälkeiset kilpailut osoittaneet. Mikäli Fredric onnistuu harjoittelussaan ja onnistuu ajoittamaan kuntonsa Vuokattiin, uskon hänen kyllä pystyvän 4,30 km-vauhtiin ja onhan niitä muitakin suomalaisia, joiden pitää pystyä siihen. Saa nähdä miten pitkälle se sitten riittää.

Sprintti on sitten hieman toinen tapaus. Mielestäni niin sanotut metsäsprintit ovat aikansa eläneet, koska meillä on jo keskimatka. Spritin ajatuksena on ratkaista reitinvalintoja kovassa vauhdissa. Taannoinen Holmenkollenin sprintti oli jokseenkin erikoinen, eikä ollut yllätys, että voittajan nimi oli Lundanes. Sprintissä askellus kovalla alustalla pitää olla hyvä ja on osattava kiihdyttää ja vaihtaa rytmiä useamman kerran. Voisi olla hyvä tutustua 5000m:in juoksijoiden harjoitteluun. Kyllähän ne juoksevat useita kilometrejä viikossa, osa vuodesta noin 150km mutta määrät eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Sprinttisuunnistajat tarvitsevat myös hieman erilaista voimaharjoittelua sekä mahdollisesti hyppyharjoituksia, jos ei ole altis vammoille. Tämän vuoden Kajaanin sprintti olisi hyvin kelvannut MM-sprintiksi, saa nähdä mitä Sotkamo tarjoaa. Tuleeko paljon "luonnottomia" esteitä?

Vuokatin keskimatka tarjoaa vaativaa suunnistusta sekä fyysisesti että teknisesti. Kotiedun siinä maastossa voimme unohtaa, se nähtiin jo taannoisissa Nort-kisoissa. 1980-luvulla käydyssä maaottelussa voiton vei Jörgen Mårtensson, joten kyllä ulkomaalaiset hallitsevat tämän maastotyypin.

Vielä eräs katsastuksiin liittyvä asia. En ole koskaan ymmärtänyt miksi SM-maastojuoksukisoja pidetään ns. "näyttökilpailuna" suunnistajille. Itse olen aikaisemmin kehottanut suunnistajia osallistumaan SM-maastoihin, koska se vauhdikas harjoitus, mutta suunnistuksen kanssa sillä tapahtumalla ei ole mitään tekemistä. Huomattavasti tärkeämpää olisi saada suunnistajia juoksemaan lujaa pari kertaa viikossa ympäri vuoden. Jos taas valmentaja on epävarma suunnistajansa juoksukyvystä, niin ei tarvitse muuta kun viitoittaa maastoon rata ja pistää porukka juoksemaan.

Lopuksi toivotan onnea ja menestystä kaikille, jotka tähtäävät Vuokattiin ensi vuonna ja että onnistutaan luomaan joukkueeseen hyvä henki, jossa kuuluminen hyvään joukkueeseen ja yhteinen tekeminen antaa voimaa. Jos leireillä ja kilpailusuoritusten välillä jokainen istuu itsekseen päätteen kanssa, sen sijaan että seurustellaan ja pidetään hauskaa, niin silloin ollaan kyllä kurssista sivussa!

- Totte Smedslund

PS! Olen aina valmis keskustelemaan asioista, jotka liittyvät harjoitteluun, älä pelkää ottaa yhteyttä.

Premiumsport.fi

ulvang banneri