Ruotsalaiset vahvoilla suunnistuksen maailmancupin avauksessa

Naisten palkintojenjako. Kuva: Hevoskuuri.fi

Naisten palkintojenjako. Kuva: Hevoskuuri.fi

Helena Janssonin voitto sekä miesten sijat kaksi, kolme ja viisi nostivat ruotsalaiset parhaaksi suunnistusmaaksi. Venla Niemi oli paras suomalainen kuudennella sijallaan. Flunssainen Minna Kauppi ei juossut lainkaan.

Naisten kilpailussa suomalaiset kokivat kovan kolauksen jo aikaisemmin viikolla Minna Kaupin sairastuttua flunssaan. Hänen starttaamisensa maanantaiseen sprintin karsintaan on vielä epävarmaa. Parhaan suomalaisen tittelin vaikealla keskimatkalla otti Venla Niemi.

-Varovaisesti menin koko matkan, enkä suuria virheitä tehnyt, tyytyväinen Niemi kertasi suoritustaan.

Niemi on kärsinyt syksyn ja alkutalven jalkavaivoista, mutta Uuden-Seelannin lämmössä kivut ovat kadonneet.

-Täytyy varmaan muuttaa jonnekin lämpimään, Niemi vitsaili maalissa.

Niemen mukaan viikko sitten tehty ensimmäinen suunnistusharjoitus pitkään aikaan toi itseluottamusta.

-Olin aika väsynyt syksyn viimeisissä kisoissa, mutta nyt tuntuu taas todella hyvältä. Ihme sinänsä, kun juoksukilometrejä ei ole kertynyt vielä tavalliseen tahtiin, Niemi pohti.

Keskimatkan kilpailu poikkesi huomattavasi perinteisestä keskisuomalaisesta kuusikosta tai varsinaissuomalaisesta avokalliosta. Radan alku- ja loppuosa koostui erittäin peitteisestä metsämaastosta ja keskellä päästiin dyynialueille, jossa oli erittäin pienipiirteistä suunnistusta sekä hidas pohja.

Naisten kilpailussa moni ennakkosuosikki loisti poissaolollaan. Kaupin lisäksi myös Simone Niggli ja Maja Alm eivät juosseet. Poissaoloista huolimatta yllättäjiä ei kärkikolmikkoon noussut Ruotsin Helena Janssonin ollessa päivän nopein. Vaikeissa ja hitaissa maastoissa viihtyvä Ida Bobach oli toinen ja Venäjän Tanja Ryabkyna kolmas. Venla Niemen edelle ehtivät myös Norjan Tone Wigemyr ja Ruotsin Annika Billstam.

Toiseksi parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Riina Kuuselo 12. sijallaan. Outi Ojanen oli 28.

Ruotsalaiset ja sveitsiläiset vahvoja miesten kisassa

hertnerFabian Hertner. Kuva: Hevoskuuri.fiMiesten kilpailun voittajaksi juoksi 26 asteisessa auringonpaahteessa Fabian Hertner. Sveitsiläinen oli lopulta noin minuutin toiseksi tullutta Johan Runessonia nopeampi. Miesten kilpailussa nähtiin dramatiikkaa kun aivan lopussa startannut Olav Lundanes tuli maaliin nopeimpana, mutta norjalainen hylättiin puuttuvan leiman vuoksi. Kisan kolmas oli Ruotsin Jerker Lysell ennen Matthias Merziä, William Lindiä ja Babtiste Rollieria. Näin ollen kuusi kärkisijaa menivät ruotsalaisille ja sveitsiläisille.

Suomalaisista Tuomo Mäkelä oli 32. ja Antti Parjanne 40. Mårten Boströmin ei saanut hyväksyttyä suoritusta.

Odotettu tulos Harjulle

Suomen joukkuetta Uudessa-Seelannissa manageroiva maajoukkueen kakkosvalmentaja Antti Harju kertoi suoritusten menneen suomalaisittain odotetusti.

-Täytyy kuitenkin huomioida, että tämä oli vaikeassa maastossa ja vielä sellaisessa maastotyypissä, josta kaikilla joukkueen juoksijoilla ei ole kokemusta.

Erityisesti Venla Niemen suoritukseen Harju oli tyytyväinen.

-Miehiltä odotan ehkä enemmän sprintissä. Mukavaa olisi jos kaksi miestä löytyisi 15 joukosta, Harju pohtii viitaten Tuomo Mäkelän ja Mårten Boström vahvuuksiin sprintin puolella.

-Toki myös Venlalta odotetaan hyviä juoksuja ja luonnollisesti myös Minna Kaupilta, mikäli hän paranee.

Suomalaiset saapuivat Uuteen-Seelantiin viikko sitten ja aika on kulunut suunnistaen.

-Olemme tehneet suunistusharjoituksen joka päivä koittaen totutella paikallisiin maastoihin. Ollaanhan täällä kilpailemisen lisäksi myös harjoittelemassa, Harju muistuttaa

Harjun mukaan skandinaavinen harjoituskulttuuri ei välttämättä edistä kilpailumenestystä tammikuun alussa keskellä harjoituskautta.

-Meiltä ei löydy niin paljon tehoja yläalueelta näin tammikuussa, sillä harjoittelu on enemmän määräpainotteista. Keskieurooppalaiset eivät ehkä päästä suorituskykyään niin paljon laskemaan harjoituskauden aikana ja siksi myös kilpaileminen on heille helpompaa, Harju aprikoi.

Maailmancup jatkuu huomenna maanantaina sprintin karsinnalla Wellingtonissa. Ennen karsintaa Hevoskuurin toimittaja yrittää löytää kiropraktikon tai lääkärin, joka osaisi tehdä jotakin toimittajan lentomatkalla hajonneelle selälle. Selästä johtuen jutun kuvamateriaali ei ollut parasta mahdollista ja toivon mukaan tarjolla on lähipäivinä myös enemmän urheilijoiden kommentteja.

Suunnistuksen maailmancup 6.1. Uusi-Seelanti, Waikawa Beach

Keskimatkan tulokset

Naiset: 1) Helena Jansson SWE 33.31, 2) Ida Bobach DEN 34.54, 3) Tatjana Rjabkina RUS 35.21, 4) Tone Wigemyr NOR 35.32, 5) Annika Billstam SWE 35.49, 6) Venla Niemi FIN 35.55, 12) Riina Kuuselo FIN 38.16, 28) Outi Ojanen FIN 45.21, Minna Kauppi ei startannut.

Miehet: 1) Fabian Hertner SUI 32.58, 2) Johan Runesson SWE 33.55, 4) Jerker Lysell SWE 34.31, 4) Matthias Merz SUI 34.35, 5) William Lind SWE 35.01, 6) Baptiste Rollier SUI 35.13, 31) Tuomo Mäkelä FIN 40.28, 39) Antti Parjanne FIN 42.40, Mårten Boström FIN dsq.

-Juho-Veikko Hytönen, Waikawa Beach

LATU Podcast boxi

Premiumsport.fi

ulvang banneri