MS Parma putsasi pöydän FinnSpring-viestissä

MS Parman naiset juhlivat viestivoittoa FinnSpringissä. Kuva: Hevoskuuri.fi

MS Parman naiset juhlivat viestivoittoa FinnSpringissä. Kuva: Hevoskuuri.fi

FinnSpring-viestissä annettiin viimeisiä 10MILA-näyttöjä ja haettiin asetelmia ensi viikonlopun klassikkoviestiin Ruotsissa. Pääsarjoissa voitot menivät MS Parmalle Maija Sianojan ja Yuri Tambasaun tuodessa joukkueensa voittajina maaliin.

Naisten viesti säilyi jännittävänä aivan loppuun asti SK Pohjantähden saavutettua Sianojaa koko ankkuriosuuden ajan. Yleisörastilla Sianoja kuuli kisakuulutuksesta Sofia Haajasen olevan lähellä, mutta lopulta hän ei antanut kenenkään tulla takaa ohi.

– Loppulenkillä kyllä jännitti kun kuulin Sofian olevan lähellä, sain kuitenkin pidettyä suorituksen kasassa, Sianoja kertoi maalissa.

Kaksi ensimmäistä osuutta juosseet Outi Sareila ja Tuulia Viberg olivat tyytyväisiä omiin panoksiinsa.

– 1:10 000-mittakaavainen kartta oli paljon helpompi lukea kuin eilistä viistoistatonnista, lauantaina Huippuliigassa juossut Sareila kommentoi.

Sareilan mukaan kolmosrastilta lähtien hän sai edetä yksin näkemättä juuri muita kilpailijoita.

MS Parman naisten 10MILA-joukkuetta ei ole vielä päätetty, mutta hyvän kenraaliharjoituksen kautta tavoitteena on lähetä parantamaan viime vuoden suoritusta.

Pohjantähden Sofia Haajanen pääsi Parman tuntumaan, mutta se ei aivan riittänyt voittoon. Eilen järjestäjien ratavirheestä kärsinyt Haajanen oli kuitenkin unohtanut pettymyksen ja keskittyi viestijuoksuun.

– Hajonnat olivat paremmat ja tasapuolisemmat tänään kuin mitä ne eilen olivat, hän vitsaili maalissa.

Hänen mukaansa eilinen 11 kilometrinen painoi vielä jaloissa.

– Jokainen kumpare ja keppi oli kyllä työn takana, Haajanen kertoi.

Aloitusosuuden juosseen Heini Wennmanin mielestä päivän epistola oli hauskaa.

– Tuntui, että minulla oli pitkä hajonta ja itse tein siitä vielä pidemmän tekemällä vähän virhettä, hän kertoi.

Marika Teinin mukaan metsäjuoksussa on vielä tekemistä.

– Ei ole lähtenyt juoksu vielä pohjoismaisessa maastossa kulkemaan.

SK Pohjantähden valmennuksesta ja viestijoukkueista vastaava Juha Haajanen oli hyvillä mielin sunnuntai-iltapäivänä. 10MILAan joukkue lähtee tavoittelemaan hyvää sijoitusta juoksujärjestyksellä Marttiina Joensuu, Heini Wennman, Saana-Maria Rahko, Marika Teini ja ankkurina Sofia Haajanen.

Viime vuonna Pohjantähden viesti päättyi hylkäykseen. Hyväksytyllä suorituksella joukkue olisi ollut sijoilla 15-20. Tänä vuonna tähtäin on hivenen korkeammalla.

– Onhan se selvää, että tuolla nimilistalla ei voi huonoa sijaa lähteä tavoittelemaan, Juha Haajanen sanoi.

Angelniemen Ankkuri tuli naisten viestissä kolmanneksi Natalia Vinogradovan ankkuroimana reilut kuusi minuuttia Parmalle jääneenä. Järjestävä seura Paimion Rasti oli neljäs ja Lynx viides.

MS Parma voittoon myös miehissä

Miesten viesti päättyi myös MS Parman juhliin. Aloittaja Matti Koivisto teki riittävän hyvän aloituksen, josta hyvässä kevätkunnossa oleva Peter Pihl pääsi jatkamaan. Kilpailu ratkesi toisella osuudella kun Pihl ei jäänyt muiden kanssa kärkiletkaan juttelemaan.

Vaajakosken Terän Petri Saari ja Pellon Ponnen Olli-Markus Taivainen kävivät läpi Taivaisen viimeaikaisia vastoinkäymisiä ja muita yleisiä asioita. Pihl ei kuunnellut kauaa kilpakumppaneidensa juttuja vaan nappasi omat hajontansa ja karkasi.

– Avasin ainoastaan suuni silloin kun Olli-Markus Taivainen näytti jollekin eksyneelle pojalle missä me olemme. Itse en näyttänyt ja sanoin Omalle että hän on hyvä ihminen, Pihl kertasi tapahtumia.

Kolmannella osuudella ikinuori Juha Peltola teki tarkkaa työtä ja päästi Yuri Tambasaun yksin kärjessä matkaan. Valkovenäläinen Tambasau kiitti luottamuksesta ja piti uhkaajat takanaan.

– Tavoitteenani oli tehdä puhdas suoritus. Eilispäivän virheiden jälkeen itseluottamus ei ollut paras mahdollinen, mutta onnistuin tehtävässäni, kertoi vasta viimeiselle rastille ensimmäisen virheensä tehnyt Tambasau.

Tambasau kertoi viestin olleen hyvä harjoitus ennen ensi viikonloppua, sillä hän todennäköisesti juoksee tuolloinkin ankkurina.

– Ensimmäistä kertaa urallani pääsin yksin kärjessä ankkuriosuudelle, olihan se jotain jännittävää ja uutta, hän kertoi.

Juha Peltola sanoo MS Parman lähtevän 10MILAan hyvillä mielin.

– Ei toki ole realismia tähdätä ihan voittoon, mutta sinne heti kärjen taakse meillä on mahdollisuuksia, ne sijat tosin vaativat onnistumisia, hän spekuloi vapun jälkeistä viikonloppua.

Matti Koivisto aloitti FinnSpringissä hyvin ja näytöt riittänevät aloitukseen myös 10MILAssa.

– Tuntuu siltä, että meillä on nyt miehiä niin, että sopiva juoksija löytyy jokaiselle osuudelle, hän kertoi.

Toiseksi miesten viestissä juoksi Rajamäen Rykmentti puolitoista minuuttia Parmalle hävinneenä.

Rykmentin manageri Marko Heiskanen lähtee myös luottavaisena Tukholmaan. Hänen mukaansa joukkuetta ei ole vielä lyöty lukkoon, sillä osa miehistä on ollut juoksemassa Elitserieniä Ruotsissa. Nurmijärveläisillä on Heiskasen laskelmien mukaan mahdollisuudet 10 joukkoon.

– On selvää, että hyvää sijoitusta lähdetään hakemaan, sillä kovia miehiä meillä riittää vielä kakkosjoukkueeseenkin.

Heiskasen mukaan spekulointi on kuitenkin kaikessa mielenkiintoisuudessaan turhaa, sillä sijoitus ratkeaa vasta itse viestissä.

– Vaikka hyvältä näyttää, niin täytyy pitää mielessä se, että 10MILAa ei ole vielä juostu metriäkään, Heiskanen korosti.

Paimion Rastin miehet laittoivat sijan paremmaksi seuran naisia ja tulivat kolmanneksi Teemu Väreen tullessa kolme minuuttia Tambasaun jälkeen maaliin. Vaajakosken Terä oli neljäs, Turun Metsänkävijät viides ja Kalevan Rasti jätettiin tällä kertaa kuudenneksi.

Viikon kuluttua viestisuunnistajien katseet kohdistuvat siis Ruotsiin ja aivan Tukholman laitamilla käytävään 10MILA-viestiin.

>> Tulokset

- Juho-Veikko Hytönen

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri