Kalevan Rastin voittokulku sai jatkoa Jämsä-Jukolassa

Kalevan Rasti puolusti kunnialla viime vuoden voittoaan. Kuva: Hevoskuuri.fi

Kalevan Rasti puolusti kunnialla viime vuoden voittoaan. Kuva: Hevoskuuri.fi

Kalevan Rastin ankkuri Thierry Gueorgiou pääsi 10MILAn tapaan tuulettamaan Jämsä-Jukolan voittoa joukkuetovereidensa kanssa. Tämänvuotinen Jukola säilyi jännittävänä ja mielenkiintoisena loppuun asti, vaikka se jälleen KR:n voittoon päätyikin. Kristiansand OK tuli toiseksi reilut kaksi minuuttia hävinneenä ja Hiidenkiertäjät nousi kolmanneksi Valentin Novikovin hienon ankkuriosuuden ansiosta.

Jämsä-Jukolan maasto oli huippusuunnistajille ehkä aavistuksen helpohko, ja näin kärkijoukkueet eivät päässeet paljoa karkuun takaa-ajajiltaan. Mutta toisaalta tämä takasi vastaavasti jännittävän ja mielenkiintoisen kilpailun loppuun asti.

Kalevan Rastin vaihtosijat 4-1-1-1-1-1-1 eivät jätä selittelyille sijaa, mutta silti Thierry Gueorgiou pääsi ankkuriosuudelle ainoastaan 1.47 minuutin erolla Södertäljeen ja 2.11 erolla Vaajakosken Terään. Ja tästäkin erosta kuudennen osuuden juossut Fabian Hertner teki yli puolet vasta osuuden loppupätkällä. Tämä Hertnerin vahva loppu ratkaisi viestin lopullisesti, sillä unelmapaikassaan yksin kärjessä maastoon lähtenyt Thierry Gueorgiou ei tällaisessa paikassa voittoa muille luovuta.

Södertäljen ankkurilla Erik Lilequistilla (lopputuloksissa 13.) ja Vaajakosken Terän Jonne Lakasella (7.) ei ollut paras päivänsä ja näin Kristiansandin ankkuri Daniel Hubmann ohitti heidät varhaisessa vaiheessa ja toi seuransa selkeästi toisena maaliin. Kamppailussa kolmannesta sijasta joukkue toisensa jälkeen putosi pelistä pois ja kun Halden SK:n Magne Dähli teki lopussa pienen virheen, Hiidenkiertäjien Valentin Novikov kuittasi ja toi lohjalaiset komeasti kolmantena maaliin. Novikov lähti osuudelle kahdeksantena, joten mies antoi vahvaan näytön vireestään Vuokatin MM-kisojen lähestyessä.

Kalevan Rastin valmennuspäällikö Antti Harju korosti sitä, ettei viime vuoden voiton puolustaminen ollut helppoa tai voittaminen ylipäätään.

– Meillä ei ollut tavoitteena päästä irti, vaan pitää virheet vähissä. Ja kaverit onnistuivat siinä ja tekivät tasaiset juoksut. Näin sitten muut joukkueet putosivat pikku hiljaa pois. Fabian vahva loppu oli ratkaiseva ja näin Thierry pääsi yksin maastoon suosikkipaikassaan, Harju kommentoi suojattiensa juoksua.

– Joka vuosi pitää tehdä töitä voiton eteen ja valmistautua huolella. Meillä on runko pysynyt jo pitkään kasassa ja kaverit vanhenevat ja siellä on kovia nälkäisiä joukkueita tavoittelemassa meidän päänahkaa.
Myös toisen osuuden juossut ja samalla kolmannen Jukolan viestin ( 1 voitto Vehkalahden Veikoissa) voittanut Simo-Pekka Fincke oli samaa mieltä Harjun kanssa.

– Siitä on paljon puhetta, että olemme suosikkeja, mutta jonkun pitää tehdä ne juoksutkin, eikä voitto helppoa ole. Oma juoksuni oli aika rauhallinen ja oli hyvä, että pystyin johtamaan osuuttani ja hallitsemaan, SP sanoi ja kertoi kääntävänsä katseensa jo viikon päähän juhannussunnuntaille.

– Silloin on pitkän matkan MM-katsastus ja sitä varten tässä ollaan harjoiteltu. MM-pitkä matka on mielessä, mutta sitä varten on katsastuksissa oltava vähintään kolmen joukossa, nyt kun katsastuksilla on kunnon arvoa, Fincke jatkoi.

Thierry Gueorgiou kiitteli joukkuekavereitaan siitä, että pääsi toivelähtöasemassaan maastoon.

– Jos etukäteen saa valita, niin kyllä minä mieluiten yksin kärjessä lähden maastoon. Tunsin oloni hyväksi lämmittelyssä. Vain yhdellä rastilla tuli virhe, mutta muuten olin hyvin keskittynyt suunnistustekniikkaani. Rastivälit mentiin yleensä suoraan ja uria oli paljon, joten oli suhteellisen helppoa mennä ja juosta kovaa.

Kristiansandin hyvään vireeseen päässyt Daniel Hubmann oli tyytyväinen juoksuunsa ja totesi, ettei voittoon asti ollut tänään mahdollista nousta.

– Olen tyytyväinen juoksuuni, se oli puhdas ja hyvä juoksu. Ja kyllä me olemme toiseen sijaan tyytyväisiä, sillä ei minulla tänään ollut mahdollista saada Thierryä kiinni, Hubmann sanoi ja kertoi myös olevansa yllättävän hyvin palautunut Nordic Tourista ja Sveitsin MM-katsastuksista.

– MM-kisoissa tavoittelen menestystä pitkällä matkalla, keskimatkalla ja viestissä ja varsinkin pitkällä matkalla pärjääminen kiinnostaa. Mielelläni olisin myös sprintin juossut ja tavoitellut mitalia, mutta MM-ohjelma on todella tyhmästi rakennettu ja siihen ei ole nyt mahdollisuuksia, Hubmann kritisoi MM-ohjelmaa.

Vallu nosti Hikin kolmossijalle – Jonnella vaisumpi päivä

Hiidenkiertäjien valmennuspäällikkö oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen, vaikka tavoiteltua voittoa ei tullutkaan.

– Leonidille tuli 3.osuudella yksi viiden minuutin virhe, muuten olisimme voineet olla voittotaistelussa mukana. Muuten se oli hyvä ja tasainen suoritus kavereilta. Viimeksi olemme voittaneet 2008 (Delta), joten voittoa me lähdimme tavoittelemaan, mutta ehkä hieman vaativampi maasto olisi sopinut meille paremmin.

Hiki jukola2013Hiidenkiertäjät nousi kolmanneksi Valentin Novikovin hyvän ankkuriosuuden ansiosta. Kuva: Hevoskuuri.fi– Kun miehet ovat kunnossa ja ehjänä, niin tulos on tämä ja Lauri Sild ja Mikko Patana tekivät aivan huippujuoksut osuuksillaan ja mukavaa, että myös loukkaantuneet ja kakkosessa juosseet Oskari Liukkonen ja Olli-Pekka Koistinen alkavat kuntoutua ja OP oli jo hyvin lähellä paikkaa ykkösessä, Forsman sanoi ja oli mielissään siitä, että Vallu pystyi Haldenin lopussa jättämään ja nostamaan joukkueen palkintopallille.

Vaajakosken Terän ankkuri Jonne Lakanen ei sen sijaan ollut maalissa kovin iloinen pudotettuaan Terän kolmospaikalta seitsemänneksi.

– Raskaassa maastossa tökki tosi pahasti ja sitten olin nakit ja tuli virheitä. Ja heti alussakin ensimmäisellä vaikealla rastilla tuli virhe, Jonne Lakanen puisteli päätään, kun joukkueen vahva pohjustus ei saanut toivottua lopetusta.

Myös Jukolasta on luvassa lisää haastatteluja myöhemmin.

>> Lopputulokset

- Tero Viljanen

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri