Kauppi haki mukavaa haastetta Venlojen avausosuudelta – MM-kisavireen viimeistely alkaa

Minna Kauppi tuli Jämsä-Jukolan Venlojen viestin avausosuudelta ylhäisessä yksinäisyydessä vaihtoon. Kuva: Hevoskuuri.fi

Minna Kauppi tuli Jämsä-Jukolan Venlojen viestin avausosuudelta ylhäisessä yksinäisyydessä vaihtoon. Kuva: Hevoskuuri.fi

Minna Kauppi on tuulettanut useammankin kerran Suomen voittoisan MM-viestijoukkueen ankkurina sekä Asikkalan Raikkaan voittoisana Venla-ankkurina 2007 Lapualla. Jämsä-Jukolassa Kauppi haki uusia haasteita avausosuudelta ja kärjessähän sieltä vaihtoon tultiin.

Asikkalan Raikas voitti Venlojen viestin Simpsiön Jukolassa 2007, mutta viime vuosina Kaupin joukkuetoverit ovat keskittyneet enemmän perhe-elämään. Ja näin Kauppi päätti lähteä hakemaan uusia haasteita avausosuudelta.

– Raikkaan naisporukka on aika hyvin siunatussa tilassa eli perheenlisäystä odottamassa, ja muutenkin Raikkaalla ei ole enää niin vakavaa tämä viestimenestys. Aiemminhan sitä spekuloitiin tyttöjen kanssa viikkokaupalla näitä viestejä. Päätin vaihteeksi juosta aloitusosuuden ja hakea uusia haasteita, kun varsinaisia menestyspaineita ei ollut ja se olisi ollut aika sama, juokseeko ensimmäisen vai neljännen osuuden, Kauppi perusteli ratkaisuaan.

– Tavoite oli tulla kärjessä vaihtoon, mutta pikku virheitä tuli, sillä nyt sai suunnistaa loppuun asti, kun ei ollut muita suunnistajia ympärillä eikä uria viemässä rasteille. Nyt ne rastit joutui oikein kaivamaan esiin. Yhdessä isommassa ylämäessä sain eron tehtyä muihin ja pääsin lopullisesti karkuun. Siitä sai mukavasti suunnistuspaineita, kun yritti tiputtaa muut ja pysyä kärjessä, kahden minuutin erolla kärjessä vaihtanut Kauppi kertasi osuuttaan.

Viimeiset vajaat kolme viikkoa ennen MM-kisoja Kauppi haluaa rauhoittaa tilanteen ja valmistautua huolellisesti Vuokatin kotikisoihin. Venlojen viestin jälkeen Kauppi suuntasi vielä sunnuntaina Vuokattiin ja juhannuksena on ohjelmassa MM-katsastukset Juuassa ja Ilomantsissa, vaikka Kaupin MM-paikka varma onkin.

– Katsastukset ovat hyviä harjoituksia MM-kisojen tyyppimaastoissa ja tarkoituksena on juosta molemmat matkat, Kauppi kertoo.

Koivet kattoon

Juhannuksen MM-katsastusten jälkeen Kaupilla on tarkoitus ottaa rennosti ja levon kautta kaivaa se lopullinen MM-vire Vuokattiin.

– Katsastusten jälkeen nostetaan koivet kattoon ja katellaan kuinka kunto nousee kohisten. Lepoa ja rauhallista oloa on siis luvassa, Kauppi tuumii.

– Ja turha on enää soitella ennen kisoja, sillä haastatteluja ei ole luvassa, Kauppi virnistää loppuun häntä ympäröiville toimittajille.

- Tero Viljanen

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri